Syllabista kirjoitusasua käyttäviin kieliin kuuluu mm. japani, Cherokee, vai, Itä-Aasian yi-kielet, englanninkielinen kreolikieli Ndyuka, Xiangnan Tuhua ja muinainen kieli mykeneläinen kreikka (lineaarinen B). Lisäksi joidenkin mielestä myös dekoodaamaton kreetalainen lineaarinen A-kirjoitus on joidenkin mielestä tavukirjoitus, vaikka tätä ei ole todistettu.
Kiinalaiset merkit, sumerin, akkadin ja muiden kielten käyttämä kiilakirjoitus ja entinen maya-kirjoitus ovat suurelta osin luonteeltaan tavukirjoituksia, vaikkakin ne perustuvat logogrammeihin. Niitä kutsutaankin joskus logosyllabisiksi.
Nykyaikaisessa japanin kielessä käytetään kahta yhdessä kana-nimellä kutsuttua tavukirjaimistoa (ei-syllabisten järjestelmien kanji ja romaji lisäksi), nimittäin hiraganaa ja katakanaa, jotka kehitettiin noin vuonna 700. Koska japanin kielessä käytetään pääasiassa CV-silpuja (konsonantti + vokaali), tavujärjestelmä soveltuu hyvin kielen kirjoittamiseen. Kuten monissa tavuissa, vokaalijaksot ja loppukonsonantit kirjoitetaan erillisillä glyfeillä, joten sekä atta että kaita kirjoitetaan kolmella kanalla: あった (a-t-ta) ja かいた (ka-i-ta). Siksi sitä kutsutaan joskus moraaliseksi kirjoitusjärjestelmäksi.
Kielillä, joissa nykyään käytetään tavukirjoitusta, on yleensä yksinkertainen fonotaktiikka, jossa vallitsevat monomoraaliset (CV) tavut. Esimerkiksi nykyaikaista Yi-kirjoitusta käytetään sellaisten kielten kirjoittamiseen, joissa ei ole diftongeja tai tavukoodeja; tavukirjoitusten joukossa epätavallisesti jokaiselle kielessä esiintyvälle konsonantti-vokaali-äänne-yhdistelmälle (CVT) on erillinen glyfoni (paitsi yhdelle äänteelle, joka merkitään diakriittisellä merkinnällä).
Vähän harvoissa tavukirjoituksissa on glyfoneja muille kuin yksimoraalisille tavuille, ja aikoinaan käytössä olleiden tavukirjoitusten glyfoneja on ajan mittaan yksinkertaistettu niin, että ne ovat hävittäneet tämän monimutkaisuuden. Esimerkiksi Vai-sanakirjassa oli alun perin erilliset glyfit koodaan (doŋ), pitkään vokaaliin (soo) tai diftongiin (bai) päättyville tavuille, vaikkakaan glyfejä ei ollut tarpeeksi, jotta kaikki CV-yhdistelmät olisi voitu erottaa toisistaan (joitakin erotteluja ei otettu huomioon). Nykyaikaista kirjoitusasua on laajennettu siten, että se kattaa kaikki morat, mutta samalla sitä on supistettu siten, että kaikki muut tavut on jätetty pois. Bimoraaliset tavut kirjoitetaan nyt kahdella kirjaimella, kuten japanissa: diftongit kirjoitetaan V- tai hV-lyhenteillä, ja nasaalikooda kirjoitetaan ŋ-lyhenteellä, joka Vaissa voi muodostaa oman tavun.
Lineaarissa B, jota käytettiin mykeneläisen kreikan, monimutkaisia tavuja sisältävän kielen, transkriptioon, monimutkaiset konsonanttien alkusoinnut kirjoitettiin joko kahdella glyfillä tai yksinkertaistettiin yhdeksi, kun taas koodat jätettiin yleensä huomiotta, esim.esim. ko-no-so for Κνωσός Knōsos, pe-ma for σπέρμα sperma.
Cherokee-silbaarissa käytetään yleensä tyhjiä vokaaleja koodaaville konsonanteille, mutta siinä on myös segmentaalinen grafeemi /s/:lle, jota voidaan käyttää sekä koodana että alkukonsonanttiyhtymässä /sC/.