Pahimmillaan alkoholisoituneena elämäni oli sotkuinen laululuonnos: hätäisesti baarilapulle raapustettuja sanoituksia, keskeneräisiä ajatuksia ja sijaissanoja. Silloin elämäni oli oikeastaan vain sitä. Minulla ei ollut kurinalaisuutta istua tuntikausia kerrallaan laatimassa huolellisesti ideoita tai viimeistelemässä mitään tärkeää. Olen raitistumiseni jälkeen sortunut tasan kerran – se oli musta, syyllisyyttä herättävä ja vatsaa vääntävä kokemus, jota en halua enää koskaan kokea. Minulla oli tarpeeksi polttavaa paniikkia ja huoneen tahdissa kulkevaa ahdistusta täyttääkseni useita elämiä. Silti tuo romahdus määritteli toipumiseni. Se asetti kaiken asiayhteyteen minulle. Arvostin raittiutta samalla tavalla kuin Dorothy arvosti värejä saapuessaan Oziin. Uusiutumisesta selviytyminen teki minusta paremman kaikilla niillä tavoilla, joilla murtuneet luut paranevat vahvemmiksi. Ja siltä varalta, että joskus unohdan, miltä se tuntuu, on olemassa lauluja, jotka muistuttavat paitsi uusiutumisen synkästä taantumuksesta, myös siitä voitosta, jonka olen saavuttanut repiessäni itseni irti siitä. Tässä on 10 kappaletta, jotka muistuttavat minua siitä, että olen mennyt tuohon kaninkoloon ja noussut sieltä sitten uudelleen esiin aiempaa vahvempana.
- ”Entropy,” Grimes (feat. Bleachers)
Kanadalaisen laulaja-lauluntekijän Claire Boucherin (joka esiintyy taiteilijanimellä Grimes) muutoin pirteä biisi muistuttaa välittömästi siitä, miltä tuntuu kyseenalaistaa, mitä raittius on, kun on taas riippuvuuden kourissa. ”Halusinko edes sitä? Oletinko vain olettaneeni, miten sen piti olla?” hän kysyy, mikä toistaa kaikki ne kysymykset, joita minullakin oli noina raittiuden ensimmäisinä, myrskyisinä päivinä. Kun ensimmäisen kerran heittäydyin takaisin viinan pariin, yritin vain selvittää, kuinka paljon kaaosta ja romahdusta voisin saada aikaan (”laskea entropian/energian loppumisen”) ja samalla esiintyä raittiina kaikkien muiden silmissä. Se oli uuvuttavaa turhuuden harjoittelua, joka jätti minut kappaleen lopputekstin tavoin yksinäiseksi.”
- ”Empty Bottles”, I Break Horses
Sponsored ad
Vauhdikas, hitaasti rakentuva kappale, joka tuo heti mieleeni ensimmäiset askeleet, jotka otin oman raittiuteni aikana. On tunne, että I Break Horses -kappale herää ajatukseen itsestään ja siitä, että – kyllä, se voi oikeasti saavuttaa jotain, mitä se alun perin piti mahdottomana. Se on biisi, joka on epäröivä ja jota ahdistaa jokin, aivan kuten minua ahdisti oma uusiutumiseni. Ja silti kappaleen lopussa hahmo on yhtä täysin elossa, sitoutunut ja inspiroitunut kuin minä olin, kun jätin kaikki omat tyhjät pullot taakseni.
- ”Nitrous Gas,” Frightened Rabbit
Listan ylivoimaisesti synkin kappale, eikä ole mikään yllätys, että tämä yhtye on kotoisin Skotlannin synkistäviltä nummilta. Se on sanomalehtien harmaan taivaan ja antautumisen ääni. Frightened Rabbitin kappale ei ainoastaan saapunut silloin, kun elin hallitsematonta elämää juomisen ja raittiuden teeskentelyn parissa, vaan se puhutteli suoraan omaa alkoholistista itseinhoa: ”I’m just dying to be unhappy again.” Tämä kappale muistuttaa minua siitä, että aivoissa on aina osa, joka kaipaa epätoivoisesti epätoivoa.
- ”I’ll Believe in Anything,” Wolf Parade
Mikä alkaa dissonantilta ja kaoottiselta, kuin lapsi puukottaisi sormiaan Casion näppäimistöön, muuttuu ajavaksi hymniksi siitä, että pitää uskoa mihin tahansa toivon rippeeseen tai rippeeseen siellä. Juuri siltä minusta tuntui yhden ja ainoan uusiutumiseni jälkeen: Uskoin keneen tahansa ja mihin tahansa, joka voisi auttaa minua ”kohtaamaan pelottavan päivän” ja elämään ilman alkoholin kainalosauvoja. Ensimmäiset päiväni uusiutumiseni jälkeen olivat yhtä hermostuneita ja hajanaisia kuin tämän kappaleen alkuosa, vaikka sain vähitellen yhtä paljon itseluottamusta kuin tämä kappale antaa viimeisinä, piristävinä hetkinään. Aivan kuten toipumiseni, sen suurin vahvuus on se, miten se rakentaa vahvan melodian muuten hajanaisesta nuottien sarjasta.
- ”Landslide,” Fleetwood Mac
Musiikilliseksi peruskiveksi 1970-luvulta muodostunut kappale – vankka sinkku, jota ovat coveroineet kaikki The Smashing Pumpkinsista The Dixie Chicksiin ja Gleen näyttelijöihin – on myös kauniin kerroksellinen meditaatio menetyksestä. Raittius, jonka olin koonnut vieroitushoidon jälkeen – laulun ”lumen peittämät kukkulat” – romahti alas maanvyöryssä, kun palasin takaisin pullon ääreen. Ja kun ”aika tekee sinusta rohkeamman”, minäkin ymmärsin, että raittiuteni on hauras ja herkkä asia – se romahtaa taatusti jälleen kerran, jos luon olosuhteet uudelle maanvyörylle.
- ”Capsized,” Andrew Bird
Laulaja-lauluntekijä Andrew Bird valmistaa rutiininomaisesti upeasti kerroksellisia, vivahteikkaita kappaleita sydänsuruista, eikä tämä ole yhtään erilainen: päähenkilö elää eron varjossa, ja hänen elämänsä on kaatunut kuin laiva. Ja silti tämä laulu puhuu myös siitä, miltä minusta tuntui, kun olin kaatanut ensimmäisen raittiuspyrkimykseni. Se on harkittu mutta tuulinen kappale siitä, miten kiipeän ulos pimeydestä ja kiinnitän huomiota kaikkiin niihin jokapäiväisiin tapahtumiin (”toinen auringonnousu”), jotka aiemmin jätin huomiotta ja joita pidin itsestäänselvyyksinä.”
- ”Shake It Out,” Florence + The Machine
Silmissäni englantilaisella indie-yhtyeellä Florence + The Machinella on markkinoita hallussaan, kun on kyse mukaansatempaavista dramaattisista kappaleista, joissa kerrotaan siirtymisestä kaaoksen yli. Itse asiassa tämä kappale vangitsee täydellisesti kaiken, mitä muistan relapseistani, mukaan lukien sen nalkuttavan tunteen, kuinka ”on vaikea tanssia paholainen selässä”. Kun aloin taas juoda, en yksinkertaisesti enää välittänyt siitä, olenko raitis vai humalassa. Kuten liekkitukkainen laulaja Florence Welch intonoi: ”And I’m damned if I do and I’m damned if I don’t, so here’s to drinks in the dark at the end of my road”. Alistuin elämään ”lopullinen sotku jätti minut niin tyhjäksi”, ennen kuin päätin, että voisin ravistella uusiutumisen pois pätkimisenä tutkalla.
- ”Mess,” Ben Folds Five
Taannoin juodessani BFF:n The Unauthorized Biography of Reinhold Messner oli vähiten suosikkini. Se oli minulle yhtä saavuttamattomissa kuin jonkun tuottamattoman näytelmän soundtrack. Se johtuu siitä, että juodessani halusin asioiden yhdistyvän minuun nopeasti ja helposti. Nyt näen sen heidän vivahteikkaimpana, kunnianhimoisimpana levynään, jossa ”Mess” toimii upeana, ilmavana oodina oman pilalle menneen menneisyytensä sovittamiselle ja ”sotkun, jonka olen tehnyt”, todelliselle ymmärtämiselle. Kuten sponsorini sanoo: ”Ei ole mitään, mitä alkoholi ei voi tehdä pahemmaksi”, ja se ei ole koskaan niin totta kuin tässä kappaleessa. ”Mutta sitten asiat mutkistuivat”, hän sanoo, ”viattomuuteni on lähes haihtunut”. Hän yrittää myös suojella ”sitä osaa minusta” joltakin läheiseltä, mitä kaikkea yritin tehdä heti uusiutumiseni jälkeen. Kappale ei kuitenkaan ole yhtä piristävä kuin muutkaan kappaleen kappaleet – se vaanii surullisessa itsetuntokuplassa. Foldsin päähenkilö Messner on tietoinen siitä, että hän on satuttanut ihmisiä, mutta hän myös tietoisesti eristää itsensä varmistaakseen, ettei niin enää koskaan tapahdu. Se on tunne, jonka olin unohtanut raittiuden alkuvaiheessa – varsinkin uusiutumiseni jälkimainingeissa. Halusin vain olla yksin ja kiduttaa itseäni uusilla syyllisyydentunteilla.
- ”Weight”, Mikal Cronin
Laulaja-lauluntekijä Mikal Cronin ei varmasti ole mikään yleisön tuntema nimi, mutta hän onnistuu rutiininomaisesti onnistumaan surun, surun ja sen yläpuolelle nousemisen taidossa. Tämän kappaleen alkusäkeissä toistuu se katumus, joka minulla oli heti uusiutumiseni jälkeen (”I’ve been starting over for a long time/I’m not ready for another day”). En ollut myöskään ”valmis raittiuden toiseen aaltoon”, joka olisi tulossa. Sen sijaan olin rampautunut kappaleen otsikon mukaisen ahdistuksen ja surun painosta. Se on laulu, joka puhuu siitä pelosta, joka syntyy, kun vuosikausia kestäneen juopottelun jälkeen tuijottaa raittiuden todellisuutta: ”En ole valmis pelkoon ja häpeään / en ole valmis heräämiseen.” Ja vaikka en todellakaan ollut valmis noihin asioihin, koin ne ja onnistuin toimittamaan itseni onneen niiden seurauksena.”
- ”Slippery People,” Talking Heads
Kompleksinen ja meta, jopa 1980-luvun standardeihin nähden, tässä Talking Headsin kappaleessa on palapelilaatikkomaiset sanoitukset, jotka tuntuvat taittuvan ja romahtavan itseensä. Se on kappaleen kaikukammio, joka muistuttaa kaikista kilpailevista äänistä päässäni uusiutumiseni jälkeen. Laulaja David Byrne avaa kappaleen ikään kuin hän puhuttelisi suoraan sisäistä alkoholistiani: ”Entä se kerta, kun pyörähdit ympäri / kaaduit naamallesi / sinulla on varmaan hauskaa.” Hän ymmärtää, että me kaikki ”menetämme järkemme”, mutta ”liukkaat ihmiset” auttavat meitä selviytymään siitä. Minun tapauksessani nuo olivat äänet päässäni ja kaikki ne anonyymit ihmiset, jotka tapasin kirkon kellareissa ja jotka johtivat minut raittiuteen. Laulussa mainitaan myös ”takapakkia” ja sitä, kuinka liukkaat ihmiset ”näkevät sinut läpi”, mikä minun kokemukseni kohdalla oli täysin totta.