Tuomitseminen
Semantiikan näkökulmasta tuomitseminen on osa oikeusterminologiaa. Kun havaitaan, että on tehty rikos, että lakia on rikottu, tutkintaprosessi voi johtaa siihen, että vastaajaa vastaan nostetaan virallinen syyte. Oikeudenkäyntiprosessi johtaa lopputulokseen, vapauttavaan tai syyllisyystuomioon. Tuomio osoittaa, että vastaaja on joko vapaa tai vastuussa lain tuomitsemasta rangaistuksesta kyseisestä rikoksesta. Tuloksena on siis joko oikeudenmukaisuus tai tuomio. Tuomitseminen voi viitata joko rangaistusvastuun oikeudelliseen asemaan tai rangaistuksen tosiasialliseen määräämiseen. Toisinaan sanaa käytetään myös laajemmassa yhteydessä viittaamaan vertaisten tai oman omantunnon negatiivisiin arvioihin henkilöstä. Tämä oikeudellinen prosessi on jossain määrin tuomiota ja tuomitsemista koskevan raamatullisen kielenkäytön tausta.
Raamatun teologiassa Jumala luojana, vapahtajana ja lainsäätäjänä on koko ihmiskunnan tuomari. Hän perusti perheen, siviilihallinnon ja Jumalan kansan instituutioiksi, jotka säätelevät ihmisten välisiä suhteita. Vanhan testamentin teokratiassa Jumala välitti oikeuttaan tuomareiden, kuninkaiden, pappien ja profeettojen kautta. Uudessa testamentissa kirkon johtajat ovat vastuussa hänen oikeudenmukaisuutensa toteuttamisesta Jumalan kansalle. Kaikki tämä perustuu siihen, että Jumala on toiminut lunastaakseen ihmiset ja ilmoittaakseen heille tahtonsa. Ne, jotka kieltäytyvät uskomasta ja tottelemasta, syyllistyvät hänen lakinsa rikkomiseen. Heidän rangaistuksensa on jo alkanut, ja heidän lopullinen tuomionsa tapahtuu viimeisellä tuomiolla, jos he eivät tee parannusta ennen kuolemaa.
Vanhassa testamentissa kapina Jumalaa vastaan alkoi Eedenin puutarhassa (1. Moos. 3). Ensimmäiset vanhempamme kääntyivät pois Jumalan suunnitelmasta, mikä johti heidän kuolemaansa ja vieraantumiseensa. Jumala kuitenkin sieti kärsivällisesti kapinoivia luotujaan ja valitsi Aabrahamin ja hänen jälkeläisensä olemaan hänen erityinen kansansa ja välittämään hänen siunauksensa kaikille kansoille (1. Moos. 12). Hän lunasti Israelin Egyptistä ja antoi heille maan sekä liiton, joka asetti heille jatkuvan siunauksensa ehdot (2. Moos. 19-20). Jumala luojana, lunastajana ja liittolaisena seisoi Israelin tuomarina ja asetti heidän eteensä elämän ja vaurauden, kuoleman ja vastoinkäymiset ( 2. Moos. 34:5-7 ; 5. Moos. 30:15-20 ). Profeettojensa kautta hän kutsui Israelia edelleen kuuliaisuuteen, mutta hänen teokraattiset hallitsijansa laiminlöivät usein hänen oikeudenmukaisuuttaan tuomitsemalla syyttömiä ja puolustamalla syyllisiä. Lopulta Jumala tuomitsi tämän vääränlaisen oikeudenkäytön lähettämällä muita kansoja viemään Israelin vankeuteen. Niinpä Vanha testamentti yleensä korostaa Jumalan oikeudenmukaisuutta, kun hän rankaisee syntisiä tämän elämän aikana, ei kuolemanjälkeisessä elämässä (ks. kuitenkin Dan 12:2 ). Tämän teeman syvällisempi tutkiminen Vanhassa testamentissa edellyttää hepreankielisten sanojen sapat , ”tuomita”, ja mispat , ”tuomio”, tutkimista.
Uuden testamentin teologiassa ensimmäisen Aadamin kapinaa ja sen katastrofaalisia seurauksia, jotka olivat kuolema ja tuomio koko ihmiskunnalle, kompensoi enemmän kuin hyvin toisen Aadamin, Herran Messias Jeesuksen, kuuliaisuus ( Room. 5:12-21 ; 1. Kor. 15:22 ). Jeesuksen synnitön elämä ja uhrikuolema muodostavat perustan sille, että Jumala antaa elämän ja vanhurskauttamisen kaikille, jotka uskovat häneen. Jumala pysyy vanhurskaana vanhurskauttaessaan syntisiä Jeesuksen, syntisten sijaisen, suorittaman täydellisen lunastuksen vuoksi ( Ap. t. 13:38-39 ; Room. 3:21-26 ). Ne, jotka ovat saaneet oikeuden Jumalan kanssa uskon kautta Kristukseen, eivät ole tuomittuja ( Joh. 5:24 ; Room. 8:1-4 ; Kol. 2:14 ), mutta ne, jotka kieltäytyvät uskomasta Jeesukseen, ovat jo tuomittuja ( Joh. 3:16-18 ; Room. 1:18-32 ; Gal. 1:8-9 ). Elleivät he tee parannusta, he kohtaavat tämän tuomion peruuttamattoman lopullisen päätöksen ylösnousemuksessa ja tuomiolla ( Matt 25:46 ; Joh 5:28-29 ; Apt 17:30-31 ; 24:15 ; Room 2:5-16 ; 2. Tess. 1:5-10 ; 2:9-12 ; 1. Piet. 4:4-5 1. Piet. 4:17 ; 2. Piet. 2:1-10 ; Juud. 4-9 ; Ilm. 20:7-14 ; 21:6-8 ; 22:12-17 ). Sillä välin tämän eskatologisen tuomion odotus motivoi uskovia tarkastelemaan elämäänsä, jotta heitä ei tuomittaisi maailman mukana ( 1 Kor 11:31-32 ). Myös seurakunnan kurinpidon tulee tapahtua tätä eskatologista näkökulmaa silmällä pitäen ( 1 Kor 5:1-13 ).
Yhteenvetona voidaan todeta, että tuomion teema nähdään Raamatussa aina sitä taustaa vasten, että Jumala on oikeudenmukainen, joka luo, lunastaa ja tekee liiton kansansa kanssa, jotta he voivat elää hänen oikeudenmukaisuuttaan maan päällä. Syntisiä, jotka tulevat tämän Jumalan luo uskossa, ei tuomita, vaan heidän odotetaan elävän yhdessä yhteisössä, jossa oikeudenmukaisuus vallitsee sorrettujen puolustamisessa ja sortajan tuomitsemisessa.
David L. Turner
Vrt. myös Helvetti; Tuomio
Bibliografia. F. Bü hsel et al., TDNT, 3:920-55; H. Buis, The Doctrine of Eternal Punishment (Ikuisen rangaistuksen oppi); W. Eichrodt, Theology of the Old Testament (Vanhan testamentin teologia); D. Guthrie, New Testament Theology (Uuden testamentin teologia); J. P. Louw ja E. Nida, A Greek-English Lexicon of the New Testament Based on Semantic Domains (Uuden testamentin kreikankielinen ja englanninkielinen leksikoni, joka perustuu semanttisiin aluekohtaisiin määritelmiin); L. Morris, Biblical Doctrine of Judgement (Raamattua koskeva raamatullinen tuomio-opin oppi); W. Schneider et al.
Copyright © 1996 by Walter A. Elwell. Julkaisija: Baker Books, a division of
Baker Book House Company, Grand Rapids, Michigan USA.
Kaikki oikeudet pidätetään. Käytetty luvalla.
Lue käyttötiedot Baker Book House Copyright Statement.
BibliografiatiedotElwell, Walter A. ”Entry for ’Condemnation'”. ”Evangelical Dictionary of Theology”. . 1997.