Varhaiset tutkimukset beetahajoamisesta paljastivat jatkuvan energiaspektrin maksimiin asti, toisin kuin alfahiukkasten ennustettava energia. Toinen epäkohta oli se, että ydinkappaleen rekyyli ei ollut elektronin impulssia vastakkaiseen suuntaan. Toisen hiukkasen emissio oli todennäköinen selitys tälle käyttäytymiselle, mutta tutkimuksissa ei löytynyt todisteita massasta tai varauksesta. Mielenkiintoisen historian mukaan Wolfgang Pauli ehdotti vuonna 1930 vielä havaitsematonta hiukkasta selittämään emittoituvien elektronien energian jatkuvaa jakautumista. Sitten Enrico Fermi kutsui tätä hiukkasta neutriinoksi ja kehitti teorian beetahajoamisesta, jossa neutriino vei mukanaan puuttuvan energian ja impulssin. Koska neutriinolla ei ole varausta eikä juuri lainkaan massaa, sitä oli vaikea havaita, ja vasta vuonna 1956 neutriino havaittiin kokeellisesti. Symmetrisyydestä johtuen ytimistä elektronin mukana emittoituvaa hiukkasta kutsutaan antineutriinoksi. Positronin emissioon liittyy neutriino.