Joidenkin muinaisten egyptiläisten haudoissa on miljoonia muumioituneita iibiksiä eli koukkunokkaisia rantalintuja, jotka uhrattiin iibisjumala Thothin kunniaksi. Näiden lintumuumioiden alkuperä on ollut pitkään epäselvä, mutta nyt PLoS ONE -lehdessä julkaistu uusi geneettinen tutkimus viittaa siihen, että valtaosa uhrilinnuista oli peräisin luonnosta.
Arkeologit olivat aiemmin epäilleet, että afrikkalaista pyhää iibistä (Threskiornis aethiopicus) oli kotieläinjalostettu, jotta eri puolilta Egyptiä löytyneiden uskomattomien muumioiden määrä voitiin tuottaa. Mutta vaikka tutkijat ovat löytäneet laitoksia, joissa muinaiset kasvattivat kissoja, koiria ja jopa krokotiileja pelkästään muumioitumistarkoituksessa, ei ole olemassa arkeologisia todisteita vastaavanlaisista laajamittaisista ibisten hautomoista.
National Geographicin Antoaneta Roussi raportoi, että muinaisessa Egyptissä tapahtuneista laajamittaisista ibistoiminnoista on olemassa joitakin kirjallisia todisteita. Viimeisimmät löydökset viittaavat kuitenkin siihen, että nämä lintutarhat toimivat yksinkertaisesti välikätenä vankeudessa eläville luonnonvaraisille ibiksille, jotka oli asetettu rituaalisesti uhrattaviksi.
Tutkijat sekvensoivat DNA:n 40 muumioituneesta linnusta, jotka löydettiin kuudesta noin 2 500 vuotta vanhasta katakombista, jotta ibisten alkuperä voitaisiin määrittää paremmin. Ryhmä analysoi myös eri puolilta Afrikkaa kerättyjen 26 nykyaikaisen pyhän ibiksen geeninäytteitä. Lehdistötiedotteen mukaan 14 muumioista saatiin täydelliset sekvenssit, ja kaikista nykyaikaisista näytteistä saatiin täydelliset mitokondriogenomit.
Domestikaatio, jopa suhteellisen lyhyen ajanjakson ajan, jättää jälkensä eläinten geeneihin, ja lajit muuttuvat geneettisesti vähemmän monimuotoisiksi sisäsiitoksen ja rajoitetun parinvalinnan vuoksi. Koska tutkimuksessa käytetty DNA paljasti samanlaisen geneettisen monimuotoisuuden tason muumioituneiden ja nykyaikaisten lintujen keskuudessa, tutkijoiden mukaan on epätodennäköistä, että muinaiset egyptiläiset harjoittivat laajamittaista viljelyä, jonka keskiössä olivat iibikset.
”Yllättäen ja miljoonista löydetyistä muumioista huolimatta ibiksen DNA:n sisältä ei löytynyt merkkejä pitkäaikaisesta sisäsiitoksesta”, pääkirjoittaja Sally Wasef australialaisesta Griffithin yliopistosta kertoo uutistoimittajan Newsweekin toimittajalle Aristos Georgiou. ”Todennäköisesti tämä viittaa siihen, että papit kesyttivät luonnonvaraisia populaatioita ruokakiusausten avulla niiden luonnollisissa elinympäristöissä, kuten järvissä tai kosteikoissa temppelien läheisyydessä.”
Kuten Wasef selittää Guardianin Nicola Davisille, sekä Tuna el-Gebelissä että Saqqaran lähellä sijaitsevalla faaraoiden järvellä – paikoissa, joista arkeologit ovat kaivaneet esiin neljä ja 1.75 miljoonaa ibismumiaa – sijaitsevat soiden äärellä, joita on voitu käyttää luonnonvaraisten ibiksien houkuttelemiseen.
Vanhan ajan DNA-asiantuntija Pontus Skoglund Francis Crick -instituutista kutsuu ryhmän työtä vaikuttavaksi, mutta huomauttaa, että jos ibiksien hautomo olisi ollut tarpeeksi suuri, se olisi saattanut ylläpitää suurempaa geneettistä diversiteettiä ajan mittaan. Hän kertoo Davisille, että toinen mahdollinen selitys tutkimustuloksille on se, että luonnonvaraiset linnut lisääntyivät ajoittain hautomolintujen kanssa ja virkistivät siten geenipoolia.
Arkeologi Francisco Bosch-Puche Oxfordin yliopistosta on löytänyt uransa aikana tuhansia iibismuumioita. National Geographicin Roussin kanssa puhuessaan hän sanoo, että tietyissä ibismuumioissa havaitut vammat vastaavat nykyaikaisissa tehdaskasvattamoissa kasvatettujen lintujen kärsimiä vammoja.
”Kyse on kuitenkin miljoonista eläimistä eri paikoissa eri puolilla Egyptiä”, Bosch-Puche lisää, ”joten pelkkä luonnonvaraisten lintujen metsästykseen vetoaminen ei vakuuta minua.”
Wasef kertoo Davisin kertoneen, että Egyptistä ei ole koskaan löydetty mitään ibiksien kasvattamiseen käytettäviä hautomon rakenteita. Hän huomauttaa myös, että monissa tapauksissa ibismuumioissa ei ole kokonaisia lintuja, vaan ne ovat sen sijaan käärittyjä yksittäisiä höyheniä tai munankuoren palasia. Tämä on hänen mukaansa merkki siitä, että lintuja oli joskus niukasti – epätodennäköinen skenaario, jos ibissejä todella kasvatettiin massoittain.
Afrikkalainen pyhä ibiisi kuoli sukupuuttoon Egyptissä noin vuonna 1850. Mutta nykyään linnun sisarlaji, australialainen valkoinen ibis (joka luokiteltiin samaksi lajiksi 1990-luvulle asti), vaeltaa vapaana koko mantereella. Toisin kuin sen kunnioitetulla sukulaislajilla, australialaisella lajilla on melko laimea maine: Koska sillä ei ole niinkään pyhää tapaa syödä roskiksista, lintu on saanut lempinimen ”roskakana”.