Freedom Riders

author
5 minutes, 3 seconds Read

Freedom Riders olivat valkoisten ja afroamerikkalaisten kansalaisoikeusaktivistien ryhmiä, jotka osallistuivat Freedom Rides -bussimatkoihin Amerikan eteläosissa vuonna 1961 protestoidakseen segregoituja bussiterminaaleja vastaan. Freedom Riders pyrki käyttämään ”vain valkoisille tarkoitettuja” vessoja ja lounasravintoloita linja-autoasemilla Alabamassa, Etelä-Carolinassa ja muissa eteläisissä osavaltioissa. Ryhmät kohtasivat pidättäviä poliiseja – sekä valkoisten mielenosoittajien kauhistuttavaa väkivaltaa – pitkin reittejään, mutta ne herättivät myös kansainvälistä huomiota kansalaisoikeusliikkeelle.

Kansalaisoikeusaktivistit testaavat korkeimman oikeuden päätöstä

Vapaudenmatkat vuonna 1961, jotka oli järjestänyt rotujen tasa-arvon kongressi (Congress of Racial Equality, CORE), olivat järjestön vuonna 1947 järjestämän Sovintomatkan mallina. Vuoden 1947 toiminnassa afroamerikkalaiset ja valkoiset bussimatkustajat testasivat Yhdysvaltain korkeimman oikeuden vuoden 1946 päätöstä asiassa Morgan v. Virginia, jossa todettiin, että eriytetyt istumapaikat busseissa olivat perustuslain vastaisia.

Vuoden 1961 Freedom Rides -matkoilla pyrittiin testaamaan korkeimman oikeuden vuoden 1960 päätöstä asiassa Boynton v. Virginia, jossa todettiin, että myös osavaltioiden välisten kuljetuslaitosten, mukaan lukien bussiterminaalien, segregaatio oli perustuslain vastaista. Suuri ero vuoden 1947 Journey of Reconciliationin ja vuoden 1961 Freedom Ridesin välillä oli naisten osallistuminen jälkimmäiseen aloitteeseen.

Kummassakin operaatiossa mustat ratsastajat matkustivat Jim Crow -etelävaltioihin, joissa segregaatio jatkui, ja yrittivät käyttää vain valkoisille tarkoitettuja vessoja, lounasravintoloita ja odotushuoneita.

LUE LISÄÄ: Mapping the Freedom Riders’ Journey Against Segregation

John Lewis

Seitsemän afroamerikkalaisen ja kuuden valkoisen alkuperäisryhmä, 13 Freedom Riders – seitsemän afroamerikkalaista ja kuusi valkoista – lähti Washington D.C.:stä Greyhound-bussilla 4. toukokuuta 1961. Heidän suunnitelmansa oli saapua 17. toukokuuta New Orleansiin, Louisianaan, juhlistamaan korkeimman oikeuden Brown v. Board of Education -ratkaisun seitsemättä vuosipäivää, jossa todettiin, että erottelu maan julkisissa kouluissa oli perustuslain vastaista.

Ryhmä matkusti Virginian ja Pohjois-Carolinan läpi saaden vain vähän julkista huomiota. Ensimmäinen väkivaltainen välikohtaus sattui 12. toukokuuta Rock Hillissä, Etelä-Carolinassa. John Lewisin, afroamerikkalaisen seminaariopiskelijan ja SNCC:n (Student Nonviolent Coordinating Committee, opiskelijoiden väkivallaton koordinointikomitea) jäsenen, valkoisen Freedom Riderin ja toisen maailmansodan veteraanin Albert Bigelow’n ja toisen mustan ratsastajan kimppuun hyökättiin ilkeästi, kun he yrittivät päästä vain valkoisille varattuun odotustilaan.

Seuraavana päivänä ryhmä saavutti Atlantan, Georgian osavaltion, jossa osa ratsastajista hajaantui Trailwaysin bussiin.

Freedom Riders Face Bloodshed in Alabama

14. toukokuuta 1961 Greyhoundin bussi saapui ensimmäisenä Annistoniin, Alabamaan. Siellä noin 200 valkoisen ihmisen vihainen väkijoukko piiritti bussin, jolloin kuljettaja joutui jatkamaan matkaa linja-autoaseman ohi.

Väkijoukko seurasi bussia autoilla, ja kun bussin renkaat puhkesivat, joku heitti pommin bussiin. Freedom Riders -ratsastajat pakenivat bussista sen syttyessä liekkeihin, mutta ympäröivän väkijoukon jäsenet pahoinpitelivät heidät raa’asti.

Toinen bussi, Trailwaysin ajoneuvo, matkusti Birminghamiin, Alabamaan, ja myös nämä ratsastajat joutuivat vihaisen valkoisen väkijoukon pahoinpitelemiksi, ja monet heistä heiluttelivat metalliputkia. Birminghamin yleisen turvallisuuden päällikkö Bull Connor totesi, että vaikka hän tiesi Freedom Ridersin saapuvan ja väkivallan odottavan heitä, hän ei asettanut poliisivoimia asemalle, koska oli äitienpäivä.

Kuvat palavasta Greyhoundin bussista ja verisistä ratsastajista ilmestyivät seuraavana päivänä sanomalehtien etusivuille eri puolilla maata ja maailmaa, mikä kiinnitti kansainvälistä huomiota Freedom Riders -järjestön aatteeseen ja rotujen välisten suhteiden tilaan Yhdysvalloissa.

Laajamittaisten väkivaltaisuuksien jälkeen CORE:n toimihenkilöt eivät löytäneet bussinkuljettajaa, joka olisi suostunut kuljettamaan integroitunutta ryhmää, ja he päättivät luopua Freedom Rides -matkoista. SNCC:n aktivisti Diane Nash organisoi kuitenkin Tennesseen Nashvillestä 10 opiskelijan ryhmän jatkamaan kyydityksiä.

Yhdysvaltion oikeusministeri Robert F. Kennedy, presidentti John F. Kennedyn veli, alkoi neuvotella Alabaman kuvernöörin John Pattersonin ja linja-autoyhtiöiden kanssa kuljettajan ja osavaltion suojelun varmistamiseksi uudelle Freedom Riders -ryhmälle. Ratsastusta jatkettiin lopulta 20. toukokuuta Birminghamista poliisin saattamana lähteneellä Greyhoundin bussilla.

Federal Marshals Called In

Vapausratsastajia kohtaan kohdistunutta väkivaltaa ei saatu loppumaan, vaan poliisi hylkäsi Greyhoundin bussin juuri ennen kuin se saapui Montgomeryn, Alabaman, terminaaliin, jossa valkoihoinen väkijoukko hyökkäsi ratsastajien kimppuun pesäpallomailoineen ja pampuineen, kun nämä olivat poistuneet kyydistä. Oikeusministeri Kennedy lähetti 600 liittovaltion sheriffiä kaupunkiin lopettamaan väkivaltaisuudet.

Seuraavana iltana kansalaisoikeusjohtaja Martin Luther King Jr. johti Montgomeryn First Baptist Churchissa jumalanpalvelusta, johon osallistui yli tuhat Freedom Ridersin kannattajaa. Kirkon ulkopuolella syntyi mellakka, ja King soitti Robert Kennedylle pyytääkseen suojelua.

Kennedy kutsui paikalle liittovaltion sheriffit, jotka käyttivät kyynelkaasua valkoisen väkijoukon hajottamiseksi. Patterson julisti kaupunkiin poikkeustilan ja lähetti kansalliskaartin palauttamaan järjestystä.

Kennedy vaatii ”rauhoittumisjaksoa”

Toukokuun 24. päivänä 1961 joukko Freedom Riders -ratsastajia lähti Montgomerystä Jacksoniin, Mississippiin. Siellä useat sadat kannattajat tervehtivät ratsastajia. Kuitenkin ne, jotka yrittivät käyttää vain valkoisille tarkoitettuja tiloja, pidätettiin luvattomasta tunkeutumisesta ja vietiin Mississippin Parchmanin korkeimmin vartioituun vankilaan.

Samana päivänä Yhdysvaltain oikeusministeri Kennedy antoi lausunnon, jossa hän kehotti rauhoittumaan väkivaltaisuuksien lisääntyessä:

”Mississippin ja Alabaman osavaltioissa vallitsee nyt hyvin vaikea tilanne. Näiden osavaltioiden läpi matkustavien ’Freedom Riders’ -ryhmien lisäksi on uteliaita, julkisuuden tavoittelijoita ja muita, jotka pyrkivät palvelemaan omia asioitaan, sekä monia henkilöitä, jotka matkustavat siksi, että heidän on käytettävä osavaltioiden välisiä liikennevälineitä päästäkseen määränpäähänsä.”

Tässä hämmentävässä tilanteessa on yhä useammin mahdollista, että viattomia henkilöitä voi loukkaantua. Joukko ei kysele mitään.

Tarvitaan harkinta-aikaa. Olisi viisasta, että näiden kahden Sivuston kautta matkustavat lykkäävät matkojaan, kunnes tämänhetkinen sekasorto ja vaaratilanne on ohi ja järkevän ja normaalin ilmapiirin ilmapiiri on palautunut.”

Mississippin kuulemistilaisuuksissa tuomari kääntyi ja katsoi seinää sen sijaan, että olisi kuunnellut Freedom Ridersin puolustusta – kuten oli tapahtunut, kun sit-iniin osallistujat oli pidätetty protestoidessaan segregoituja lounasravintoloita vastaan Tennesseessä. Hän tuomitsi ratsastajat 30 päiväksi vankilaan.

Kansalaisoikeusjärjestö NAACP:n (National Association for the Advancement of Colored People) asianajajat valittivat tuomioista aina Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen asti, joka kumosi tuomiot.

Desegregaatiomatkat

Väkivaltaisuudet ja pidätykset herättivät edelleen huomiota kansallisesti ja kansainvälisesti, ja ne houkuttelivat satoja uusia vapaudenmatkustajia mukaan toimintaan.

Kyydit jatkuivat seuraavien kuukausien ajan, ja syksyllä 1961 Kennedyn hallinnon painostuksesta Interstate Commerce Commission antoi määräykset, jotka kielsivät segregaation valtioiden välisissä liikenneterminaaleissa.

LUE LISÄÄ: Kansalaisoikeusliikkeen aikajana

Similar Posts

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.