Australiassa ja Uudessa-Seelannissa kotona annettavaa HD- ja PD-hoitoa saavien osuus on pienempi alkuperäisväestön keskuudessa verrattuna muuhun väestöön. Vuoden 2007 lopussa Australiassa dialyysihoitoa saaneista 33 prosenttia ei-alkuperäiskansoista sai kotidialyysihoitoa, kun taas aboriginaaliväestöstä 18 prosenttia. Uudessa-Seelannissa 62 prosenttia ei-alkuperäisväestön osuudesta sai kotidialyysiä. Maorien ja Tyynenmeren saarten asukkaiden keskuudessa osuus oli 42 %.91
Toimivaa munuaisensiirtoa saavien alkuperäiskansojen osuus on vastaavasti alhaisempi australialaisten aboriginaalien keskuudessa (12 % verrattuna 45 %:iin muiden kuin alkuperäiskansojen keskuudessa). Maorien ja Tyynenmeren alueen asukkaiden elinsiirtoprosentti on noin 25 prosenttia eurooppalaisperäisten ihmisten elinsiirtoprosentista. Tämä johtuu osittain siitä, että maorien ja Tyynenmeren saarten asukkaiden listalleottoaste on noin 50 prosenttia alhaisempi kuin ei-alkuperäiskansojen ja elinsiirtoaste noin 50 prosenttia alhaisempi. Vähäisemmän listalle ottamisen syyt ovat todennäköisesti monitekijäisiä, kuten lisääntynyt liikalihavuus ja DM:ään liittyvät liitännäissairaudet, mutta myös muilla sosioekonomiseen asemaan ja terveydenhuollon saatavuuteen liittyvillä tekijöillä voi olla merkitystä.92
Caskey teki yhteenvedon munuaisensiirtoon pääsyssä esiintyvistä eroista Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Valkoihoisiin verrattuna eteläaasialaiset ja mustat pääsivät yhtä todennäköisesti elinsiirtoa odottavien listalle, mutta saivat huomattavasti epätodennäköisemmin elinsiirron listalle päästyään. Elävän munuaisen luovuttajan suorittama elinsiirto oli epätodennäköisempi huono-osaisilla alueilla asuvilla ja eteläaasialaisiksi tai mustiksi luokitelluilla.93
Munuaishoidossa esiintyvät erot ovat ilmeisempiä kehitysmaissa, ja munuaisten uudelleensiirtoon pääseminen riippuu enimmäkseen terveydenhuoltomenoista ja kansallisesta taloudellisesta vahvuudesta. Meksikossa terveydenhuoltojärjestelmän hajanaisuus on johtanut RRT:n epätasaiseen saatavuuteen. Meksikolaisen vakuutetun ja vakuuttamattoman väestön välillä on huomattavia eroja RRT:n aloittamisessa. Prospektiivisessa kohorttitutkimuksessa, johon osallistui 850 potilasta, joilla oli ESRD Mexico Cityssä, todettiin, että 88 prosentilla potilaista ei ollut pääsyä sairausvakuutusohjelmiin, ja se oli tärkein kuoleman riskitekijä.94 Meksikon Jaliscon osavaltiosta laaditussa raportissa95 vakuutetun väestön hyväksymis- ja esiintyvyysluvut olivat huomattavasti korkeammat (327 pmp ja 939 pmp) kuin potilailla, joilla ei ollut sairausvakuutusta (99 pmp ja 166 pmp). Myös elinsiirtojen määrä oli erilainen: 72 pmp sairausvakuutuksen saaneilla ja 7,5 pmp ilman vakuutusta olevilla. Lisäksi vakuuttamattomilla meksikolaisilla potilailla, joilla on CKD, tauti on hyvin pitkälle edennyt ensimmäisen nefrologisen arvioinnin aikaan, ja kuolleisuus dialyysin aloittamisen jälkeen on erittäin korkea.96 Latinalaisessa Amerikassa RRT:n esiintyvyys ja munuaisensiirtojen määrä korreloivat merkittävästi bruttokansantulon ja terveydenhuoltomenojen kanssa.45
Intiassa ja Pakistanissa, joissa terveydenhuollon kokonaismenot ovat 1,5 % bruttokansantulosta, alle 10 %:lla kaikista ESRD-potilaista on mahdollisuus RRT:hen.97 Alle 20 %:lla kaikista pitkäaikaisdialyysipotilaista on PD. PD:n esteiksi on todettu muun muassa kustannukset, vatsakalvontulehduksen riski, myöhäinen lähete ja taloudellisista syistä johtuva valinnan vääristyminen.62 Samankaltaisia kokemuksia on raportoitu Afrikasta,68,76 Lähi-idästä,60 ja Kaakkois-Aasiasta.61 Elinsiirtoja tehdään Intiassa ja Pakistanissa vain rajoitetusti, niiden taloudellinen tuki on riittämätöntä, eikä niillä ole organisoitua kuolleen luovuttajan elinsiirto-ohjelmaa. Siksi näissä maissa valtaosa siirteistä saadaan eläviltä luovuttajilta.
Munuaishoidon tarjoaminen kaikille kehitysmaiden potilaille ei ole mahdotonta, vaikka se onkin vaikea tehtävä. On ehdotettu useita strategioita. Niihin kuuluvat munuaissairauksien ennaltaehkäisyohjelmien toteuttaminen ja sellaisten toimenpiteiden käyttöönotto, joilla hidastetaan CKD:n etenemistä. Lisäksi olisi toivottavaa, että kaikille sitä tarvitseville voitaisiin tarjota yleinen kattavuus RRT:n piiriin ja että munuaisensiirto olisi ihanteellinen menetelmä kaikille niille, jotka voivat saada siirteen. Geneeristen immunosuppressiivisten lääkkeiden käyttö voi tehdä elinsiirroista edullisempia. PD:tä on pidetty parempana valintana dialyysimuotona, koska se voi olla edullisempi ja sopivampi potilaille, jotka asuvat alueilla, joilla HD:tä ei ole saatavilla.98
Munuaisensiirron saanti on vakavin epätasa-arvo ESRD:ssä, koska se rajoittaa etnisten vähemmistöryhmien elämän kestoa ja laatua. Yhdysvalloissa tärkeimpiä tekijöitä, jotka aiheuttavat rotuun perustuvia eroja afroamerikkalaisten elinsiirroissa, ovat muun muassa ajoissa tapahtuvan luovutuksen huono saatavuus, huono sairausvakuutus ja alhainen elävän luovutuksen osuus, munuaisensiirtoa koskevan koulutuksen puute ja alhaisempi lähetteiden määrä, rotuun perustuva ennakkoluuloisuus ja huono tiedonvälitys, sosioekonomiset ja ympäristöön liittyvät erot sekä geneettiset etiologiset tekijät ja rotuun perustuva syntyperä.99 Elävän luovutuksen saatavuutta voivat heikentää moninaiset etniseen taustaan liittyvät syyt. Esimerkiksi afroamerikkalaisilla on suurempi todennäköisyys ABO- tai ristiintaulukoinnin yhteensopimattomuuteen aiotun vastaanottajan kanssa, korkeampi painoindeksi ja muita sairauksia, jotka voivat estää luovutuksen.100 Metabolinen oireyhtymä, sokeritauti ja ylipaino ovat Meksikossa yleisiä syitä hylkäämiseen eläville luovutetuille munuaisille.101 Australiasta, Uudesta-Seelannista ja Kanadasta kerättyjä tietoja käyttävässä monikansallisessa tutkimuksessa todettiin, että munuaisensiirrot ovat vähäisiä aboriginaalien joukossa Kanadassa. Aineistot saatiin kunkin maan ESRD-rekisteristä. Seurannan loppuun mennessä 88 173 potilasta oli saanut munuaisensiirron ja 130 261 oli kuollut ilman siirtoa. Valkoihoisiin potilaisiin verrattuna aboriginaalipotilaiden korjattu todennäköisyys saada elinsiirto oli 77 prosenttia pienempi Australiassa, 66 prosenttia pienempi Kanadassa ja 77 prosenttia pienempi Uudessa-Seelannissa.93 Vaikka Kanadassa todennäköisyys saada lähete munuaisensiirtoon on samanlainen aboriginaalipotilailla ja muilla kuin aboriginaalipotilailla, ensiksi mainitut ovat 54 prosenttia harvemmin aktiivisia elinsiirtoa odottavien listalla kuin muut kuin aboriginaalipotilaat, ja on todennäköisempää, että elinsiirtoa koskeva tutkimustyö on parhaillaan käynnissä, kuin että potilas on odotuslistalla, mikä viittaa siihen, että esteet, jotka johtavat munuaisensiirtojen vähäisempään määrään, näyttäisivät ilmenevän jo lähetteen myöntämisvaiheessa.102
Kaikki mahdolliset esteet saattavat estää aboriginaalisia dialyysipotilaita Kanadassa saamasta munuaisensiirtoa. Näitä voivat olla potilaiden asenteet ja mieltymykset elinsiirtoa kohtaan, lääkäreiden ennakkoluulot, asuminen maaseudulla tai syrjäisillä maantieteellisillä alueilla, erot ihmisen leukosyyttiantigeenipoolissa ja alhaisempi valinta jonotuslistalta. On tärkeää huomata, että myös muut maailmanlaajuiset terveyteen vaikuttavat sosiaaliset tekijät, kuten köyhyys ja koulutuksen puute, voivat vaikuttaa elinsiirtoprosessin moniin tasoihin.
Rodrigue et al. ehdottivat kotikäynteihin perustuvaa elinsiirtokoulutusohjelmaa, jonka tarkoituksena on vähentää rotujen välisiä eroja ja jossa yhdistyvät potilas- ja ryhmäkeskustelut sekä standardoidut koulutusmateriaalit.103 Tämä ohjelma lisää afroamerikkalaisilla potilailla elävän munuaisenluovuttajan munuaisensiirron saamisen todennäköisyyttä valkoisiin verrattuna.104 Terveyspolitiikkaa voidaan muokata siten, että etnisiä eroja elinsiirroissa voidaan välittömästi vähentää. Esimerkiksi uuden amerikkalaisen munuaisten jakojärjestelmän käyttöönotto vuonna 2014 johti siihen, että afroamerikkalaisten ja latinalaisamerikkalaisten munuaisensiirtojen määrä nousi huomattavasti politiikan muutosta seuranneina kuukausina.105
Uudet strategiat elinsiirtoarvioiden lisäämiseksi etnisissä vähemmistöissä ovat olleet menestyksekkäitä. Esimerkiksi Kidney Transplant Fast Track -protokolla on arviointiprosessi, jonka avulla kaikki elinsiirtoa edeltävät testit saadaan päätökseen yhdessä päivässä ja jolla pyritään lisäämään munuaisensiirtojen määrää haavoittuvassa asemassa olevilla potilailla.106
Etnisyys vaikuttaa ESRD-potilaiden elämän loppuvaiheeseen liittyviin kysymyksiin, mukaan lukien palliatiivisen hoidon saatavuus, pitkälle edennyttä elämää ylläpitäviä hoitoja koskevat päätökset ja etukäteissuunnittelu.107 Afroamerikkalaiset ja latinalaisamerikkalaiset potilaat lopettavat edelleen epätodennäköisemmin dialyysin tai käyttävät saattohoitoa valkoihoisiin vertaisiinsa verrattuna.32 Eneanya ym. osoittivat, että afroamerikkalaiset potilaat, joilla on 4. ja 5. asteen vajaatoiminta, kertovat harvemmin elämän loppuvaiheen toivomuksistaan ja tietävät vähemmän saattohoidosta kuin valkoihoiset potilastyöntekijät, vaikka iän, koulutuksen ja tulojen kaltaiset tekijät on otettu huomioon. Mielenkiintoista on, että he eivät havainneet rotueroja palveluntarjoajiin kohdistuvassa epäluottamuksessa tai hengellisissä/uskonnollisissa tai kulttuurisissa uskomuksissa.108 Latinalaisamerikkalaiset, joita hoidetaan HD-hoidolla Denverissä, Coloradossa, haluavat mieluummin välttää lääkkeitä, suosivat päätöksentekoa perheryhmässä ja toivovat, että etukäteissuunnittelukeskustelut käydään kotona jonkun sellaisen henkilön kanssa, joka on kulttuurisesti ja kielellisesti yhteensopiva.109 Etnisiin vähemmistöryhmiin kohdistuvien ohjelmien toteuttaminen saattohoitopäätöksentekoon valmentautumisen helpottamiseksi ja kuolemanjälkeisen hoidon seurausten arvioimiseksi saattaisi olla menestyksekäs keino. Etukäteen tapahtuvan hoidon suunnittelun malli, joka sisälsi kaksi istuntoa HD-potilaille, paransi tehokkaasti elämän loppuvaiheen päätöksentekoon valmistautumista ja kuolemanjälkeisiä tuloksia afroamerikkalaisilla, mutta ei valkoihoisilla.110 Näissä tutkimuksissa raportoitujen etnisten erojen syyt ovat moninaiset ja monitahoiset, kulttuurierot mukaan luettuina, mutta havainnolla on kuitenkin tärkeitä seurauksia moninaisille CKD:tä sairastaville eri väestöryhmille suunnattujen hoito-ohjelmien suunnittelun kannalta. Iäkkäät latinalaisamerikkalaiset, joilla on vajaatoimintahäiriö ja jotka ovat dialyysihoidossa, luottivat lääkäreihinsa enemmän, kun he päättivät intensiivisistä toimenpiteistä, ja lykkäsivät elämän loppuvaiheen hoitoa koskevaa päätöksentekoa lapsilleen muihin ryhmiin verrattuna.111 Nämä erot korostavat tarvetta parantaa potilas- ja perhekeskeisiä lähestymistapoja etnisissä vähemmistöryhmissä.