International Bank Account Number (IBAN) vs. Society for Worldwide Interbank Financial Telecommunication (SWIFT) Code: Yleiskatsaus
On olemassa kaksi kansainvälisesti tunnustettua, standardoitua menetelmää pankkitilien tunnistamiseksi, kun pankkisiirto tehdään maasta toiseen: International Bank Account Number (IBAN) ja Society for Worldwide Interbank Financial Telecommunication (SWIFT) -koodi. Tärkein ero näiden kahden menetelmän välillä on siinä, mitä tietoja koodit välittävät.
SWIFT-koodia käytetään tietyn pankin yksilöimiseen kansainvälisessä tilisiirrossa, kun taas IBAN-koodia käytetään yksilöimään yksittäinen tili, joka on mukana kansainvälisessä tilisiirrossa. Sekä SWIFT-koodit että IBAN-koodit ovat olennainen osa prosessia, jonka avulla yksityishenkilöt voivat siirtää rahaa ulkomaille, ja molemmilla on olennainen rooli kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden sujuvassa toiminnassa.
Key Takeaways
- Kansainväliset pankkitilinumerot (International Bank Account Numbers, IBAN) ja SWIFT-koodit helpottavat kansainvälisiä rahansiirtoja.
- Swift-koodia (Society for Worldwide Interbank Financial Telecommunication) käytetään tietyn pankin yksilöimiseen kansainvälisessä tilisiirrossa.
- Kansainvälisen pankkitilinumeron (International Bank Account Number, IBAN) avulla yksilöidään yksittäinen tili, joka on osallisena kansainvälisessä tilisiirrossa.
Kansainvälinen pankkitilinumeronumero (International Bank Account Number (IBAN))
Kansainvälisen pankkitilinumeron (International Bank Account Number, IBAN)
Muotoisen IBAN-tilinumeron (International Bank Account Number, IBAN) perusteella on mahdollista helposti yksilöidä pankkimaata ja rahansiirron vastaanottavan pankki. IBAN-tilinumeron avulla voidaan myös tarkistaa, että tilisiirron tiedot ovat oikein. Numero alkaa kaksinumeroisella maakoodilla, sitten kahdella numerolla ja sen jälkeen enintään kolmannella-viidellä aakkosnumeerisella merkillä.
Tämä tarkistus- ja tunnistusmenetelmä on käytössä suurimmassa osassa Euroopan unionin maita ja muissa Euroopan maissa.
Vuonna 1997 Kansainvälinen standardisoimisjärjestö ISO (International Organization for Standardization), joka on useiden kansallisten standardisoimisorganisaatioiden edustajista koostuva kansainvälinen standardisoimisorganisaatio, kehitti ensimmäisenä IBAN-tunnuksia koskevan standardisointijärjestelmän. Lähinnä Euroopan pankkialan standardointikomitea (ECBS, European Committee for Banking Standards) – nykyisin Euroopan maksuneuvosto (European Payments Council), joka on Euroopan pankkialan päätöksenteko- ja koordinointielin – ilmaisi kuitenkin huolensa siitä, että ehdotetuissa standardeissa oli liikaa joustavuutta. Standardin uudistettuun versioon sisältyi määräys, jonka mukaan kunkin maan IBAN-tilinumeron on oltava kiinteän pituinen. Siinä myös määrättiin, että IBAN-tilinumerossa saa käyttää vain isoja kirjaimia.
Society for Worldwide Interbank Financial Telecommunication
Swift-järjestelmä (Society for Worldwide Interbank Financial Telecommunication) on sanomaviestintäverkko, jota rahoituslaitokset käyttävät tietojen ja ohjeiden turvalliseen välittämiseen standardoidun koodijärjestelmän avulla. Se perustettiin vuonna 1973. SWIFT-järjestelmä antaa jokaiselle rahoituslaitokselle yksilöllisen koodin, jossa on joko kahdeksan merkkiä tai 11 merkkiä.
Se on edelleen menetelmä, jolla suurin osa kansainvälisistä varainsiirroista tehdään. Yksi tärkeimmistä syistä tähän on se, että SWIFT-viestijärjestelmän avulla pankit voivat jakaa huomattavan määrän taloudellisia tietoja, kuten tilin tilan, veloitus- ja hyvitysmäärät sekä rahansiirtoon liittyvät yksityiskohdat.
Kummankin tunnisteen – SWIFT-koodien ja IBAN-tilinumeron – käyttö on olennaista nopean ja onnistuneen kansainvälisen rahansiirron varmistamiseksi. Pankin tarvitsema tunniste riippuu käytettävästä pankista, vastaanottajan pankista ja maista, joissa siirto on lähtenyt ja vastaanotettu. Ilman kumpaakaan niistä siirto ei kuitenkaan onnistu.
Erityistä
Ennen näiden tunnistusmenetelmien käyttöönottoa ei ollut olemassa kansainvälisesti tunnustettuja, standardoituja menetelmiä pankkitilien tunnistamiseksi. Tiedot, joita yksi maa käytti lähettäjämaan pankkien ja yksittäisten tilien tunnistamiseen, eivät välttämättä olleet vastaanottavan maan tunnustamia.
Standardikäytäntöjen puuttuminen merkitsi sitä, ettei ollut mitään keinoa varmistaa, että syötetyt tiedot olivat oikeita. Tämän seurauksena maksuja voitiin teoriassa suorittaa väärille henkilöille tai organisaatioille. Samoin maksut saattoivat viivästyä tunnistetietojen vahvistamisen ajaksi. Puuttuvat, viivästyneet ja virheelliset maksut aiheuttivat lisäkustannuksia sekä lähettäville että vastaanottaville pankeille.
Tällaisten tunnistusmenetelmien käyttöönotto oli ratkaisevan tärkeää, koska se auttoi virtaviivaistamaan kansainvälisten rahansiirtojen tekemistä.