Taide on ikuista. Ihmiselämän evoluutiosta ei voi keskustella ilman, että siihen sisältyy jälkiä taiteesta.
Taide kattaa lähes kaiken maailmassa, sekä elävän että elottoman. Ennen kaikkea se on keino ilmaista ajatuksiaan, uskomuksiaan, tunteitaan tai käsityksiään luovan kyvykkyyden tai taidon avulla, joka ilmenee maalaamisessa, kirjoittamisessa, musiikissa, tanssissa ja jopa viestinnässä.
LHOOQ Dadaismi ja surrealismi
Taide tuo esiin ihmisessä piilevän luovuuden. Esimerkiksi kaunis aamu voi toimia inspiraation lähteenä runoilijalle. Hän voi kirjoittaa mestariteoksen tuon inspiraation avulla. Runo on taidetta, koska se ilmaisee jotakin.
Taiteen ensisijaisena tavoitteena on välittää viesti. Maalaus voi olla henkeäsalpaava. Runo voi olla koskettava. Laulu voi olla lumoava. Näiden taiteiden kauneuden takana on kuitenkin viesti, joka halutaan välittää. Taide ei siis ole pelkästään esteettistä. Se on viestin ruumiillistuma.
Taide on laaja.
Kuvanveisto, maalaustaide, musiikki, muotoilu, muoti… ovat taiteen sateenvarjon alla.
Taiteen kotitalouteen kirjattujen käsitteiden joukossa on dadaismi.
Dadaismin alkuperä
Käsitteen ”dada” keksi roomalainen kirjailija Tristan Tzara (1896-1963) Hugo Ballin Cabaret Voltairessa Zürichissä erään taiteilijaryhmän kokouksen aikana vuonna 1916.
”Dada” on puhekielinen ranskankielinen sana, joka tarkoittaa ”harrastushevonen.”
Dadaismi syntyi protestina nykyajan absurdiutta ja naurettavuutta vastaan.
Dadaismi liikkeenä sai alkunsa 1910-luvun alkupuolella.
Liikkeen taiteilijat pilkkasivat teoksillaan modernin maailman merkityksettömyyttä ja perusteettomuutta. Dadaismin ”kiistanalaisen” luonteen vuoksi sitä pidettiin taidesuuntauksena, joka on vastoin yhteiskunnan edustamia normeja ja standardeja.
Yksi merkittäväksi tekijäksi, joka edesauttoi dadaismin alkua, oli ensimmäinen maailmansota vuosina 1914 – 1918.
Ensimmäinen maailmansota maksoi miljoonien ihmisten hengen ja miljoonat haavoittuivat. Ensimmäisen maailmansodan traumaattinen vaikutus on Euroopan todellisuudentajun menetys, kuten Dickerman toteaa: ”Ensimmäinen maailmansota sai aikaan luottamuksen romahduksen Euroopassa valistuksen ajoista lähtien vallinneen rationaalisuuskulttuurin retoriikkaan – ellei peräti periaatteisiin – nähden.” Tämä todellisuuden menettäminen antoi tilaa hämmennykselle.
Dadaismi pyrkii tekemään tästä hämmennyksestä huumoria parodian keinoin.
Lisäksi pakolaiset eurooppalaiset taiteilijat ja intellektuellit, joihin ensimmäinen maailmansota vaikutti, aloittivat dadaismin Zürichissä. He näkivät sodan merkityksettömänä ja perusteettomana.
Mitä on dadaismi, dada-taide tai dadaisti?
Yksinkertaisesti sanottuna dadaismi on taidemuoto. Se on taidesuuntaus.
Dadaismin määritelmä pyörii sen synnyn aikana sattuneiden tapahtumien ympärillä. Se on liike, koska se on taidemuoto, jonka keihäänkärkenä ja omaksujana on ryhmä taiteilijoita, joilla on samankaltainen filosofia ja tyyli tiettynä ajanjaksona.
Jokaiseen taidesuuntaukseen liittyy painopiste. Dadaismi ei ole poikkeus.
Liikkeenä dadaismi vastustaa kapitalistisen kulttuurin vyöryä tai nousua.
”Kun taiteilija löytää itsensä, hän on eksyksissä. Sitä, että hän on onnistunut olemaan koskaan löytämättä itseään, Max Ernst pitää ainoana pysyvänä saavutuksenaan.”. – Max Ernst
Tämä liike näkee taiteen olevan vaarassa alentua. Sen syntyvaiheessa perustajat ajattelivat, että tuona aikana vallinnut taide on alentunut. Näin ollen dadaismi pyrkii luomaan uuden taidemuodon, joka poikkeaa kaikista edeltävistä taiteista.
Dadaismi on siis taidesuuntauksena taiteilijoiden yhteinen taidetyyli, jolla on samankaltainen ajatusmaailma, suuntautuminen ja päämäärä – yhteiskunnan kapitalististen käsitysten kyseenalaistaminen.
Dadaismi eli dada-taide on anarkistista.
Kuten edellä on todettu, dadaistinen taidesuuntaus poikkeaa edeltävien taiteiden tyylistä. Itse asiassa Marcel Duchamp, kuuluisa ranskalais-amerikkalainen taidemaalari, kutsui sitä ”anti-taiteeksi”.
Sitä huolimatta, että dadaismi on taidetta, se kuitenkin vastustaa itse taidetta kyseenalaistamalla sen. Niinpä dadaistinen taide voi vaikuttaa silmäiltynä merkityksettömältä tai jopa absurdilta. Ja juuri siinä sen voima piilee, absurdiudessa.
Dadaismin keskeinen ase on absurdius.
Luovien absurditeettien kautta dadaistit protestoivat ja reagoivat raivokkaasti niitä kevytmielisyyksiä vastaan, jotka kiteyttävät nykymaailman.
Niin kuin moderni maailma, jota vastaan se protestoi, on (dadaistien mielestä) absurdi, dada-taide on päällystetty absurdeilla ilmaistakseen juuri modernin naurettavuutta. Koska dadaismi uhmaa taiteen konventioita, dadaistit pyrkivät usein tekemään uudempia taidemuotoja.
Tyypillinen esimerkki taiteen konventioita uhmaavasta dada-taiteesta on Man Rayn taideteos nimeltä ”lahja”. Hän esitteli tämän taideteoksen Erik Satielle heidän ensimmäisellä tapaamisellaan.
Konventionaalisesti taideteos vie tunteja, ellei päiviä, ennen kuin se saadaan aikaan ja nostetaan yleisön ihailun esteettiselle tasolle. Man Ray sai kuitenkin ”lahja” -nimisen taideteoksensa valmiiksi yksinkertaisesti liimaamalla muutamia nastoja lattaraudoitukseen liimalla. Sen jälkeen hän esitti sen lahjaksi Erik Satielle.
Man Ray sai taideteoksensa valmiiksi hetkessä verrattuna tavanomaisen taideteoksen vaatimaan tavanomaiseen aikaan. Kuka tahansa voi virtuaalisesti liittää joitakin asioita yhteen ja kastaa sen mielikuvituksellisella nimellä.
Mutta voiko tällaisen henkilön teosta pitää taiteena?
Rayn ”lahja” kohtasi juuri tämän kritiikin taidekriitikoiden taholta.
Rayn taideteoksen ”lahja” absurdius, merkityksettömyys tai ”taiteettomuus” on kuitenkin juuri se, mikä teki siitä täydellisen dada-teoksen.
Taidottomuus taiteellisuudessa.
Se on dadaismin tapa.
Dadaismin keskeiset ideat
Dadaismilla liikkeenä on kolme perusideaa: spontaanius, negaatio ja absurdius.
Nämä kolme ideaa ilmentävät dadaismia taiteena, joka on luovasti anarkistista.
SPONTAANISUUS
Tämän ajatuksen mukaan taide on mielekästä ja arvokasta, jos ja vain jos se on spontaania. Siksi siinä korostetaan kiihkeää suhdetta, joka taiteilijan ja hänen teostensa välillä on oltava.
Taideteoksen kauneus ei ole jotain, jota järjestelmä voi arvioida, vaan se on taiteilijan subjektiivinen arvio. Siksi Tristran Tzara jopa kirjoitti, että kirjallisuus ei ole koskaan kaunista, koska kauneus itsessään on kuollutta.
Siten kauneus tulisi jättää taiteilijan yksityisasiaksi.
Spontanisuus vetoaa pitkälti yksilöllisyyden käsitteeseen. Spontaanius on luovuutta
NEGOITUMINEN
Tämän ajatuksen tarkoituksena on vastustaa tai mitätöidä taiteen konventioita ja vakiintuneisuutta demoralisaation levittämisen kautta. Ajatus ei siis näe mitään erotuslinjaa hyvän tai pahan moraalisen normiston välillä.
Hyvä ei eroa mitenkään pahasta. Se näkee kaiken yhdellä näkökulmalla: merkityksettömänä. Mikään ei ole merkityksellistä. Jopa ihmisellä ei ole merkitystä. Tämä ajatus näkee kaiken merkityksellisyyden kuvitteellisena ja epätodellisena.
ABSURDISMI
Tämä on ehkä paras ajatus, joka kiteyttää dadaismin puitteet.
Dadaistit käyttivät absurdiutta aseena hyökätäkseen niitä eliittejä vastaan, joiden katsottiin kannattavan sotaa.
Dadaismin alkuun vaikuttivat useat tekijät. Ekspressionismin ja futurismin kaltaiset käsitteet ovat joitakin näistä tekijöistä.
Dada-taidetta ilmaistaan musiikissa, kuvanveistossa, maalaustaiteessa, kirjallisuudessa ja valokuvauksessa. Kaikkien näiden taiteiden tarkoituksena on yksinomaan pilkata ja provosoida sotaa tukevaa poliittista eliittiä. Saatat haluta tietää Mitä on taide? Miksi taide on tärkeää?
Ajatuksena absurdius on yksi tärkeimmistä välineistä tai aseista, joita dadaistit käyttävät pilkkaamiseen tai sarkasmiin. Tämän idean mukaan kaikki on lopulta absurdia ja naurettavaa. Paradoksi läpäisee kaiken, ja kaikella on vastakohta harmoniaan nähden. Tzara ilmaisi tämän selvästi ”Dada-manifestissaan 1918”:
Kirjoitan manifestin enkä halua mitään, silti sanon tiettyjä asioita ja periaatteessa vastustan manifesteja, kuten vastustan periaatteita. Tämän manifestin tarkoituksena on osoittaa, että ihmiset voivat suorittaa vastakkaisia tekoja yhdessä ja samalla ottaa yhden tuoreen hörpyn ilmaa; olen tekoja vastaan: jatkuvan ristiriidan puolesta, myös affirmaation puolesta, en ole puolesta enkä vastaan enkä selitä, koska vihaan tervettä järkeä. Kuten kaikki muukin, dada on hyödytöntä.
DADA-TAITEILIJAT
Dada-taiteilijat tunnetaan erityisesti siitä, että he käyttävät ” readymadeja.”
”Readymade” on tavallisten arkipäiväisten esineiden taiteellista manipulointia taiteilijan toimesta ja niiden esittämistä sen jälkeen taiteena.
Readymadit laukaisivat kysymyksiä, jotka liittyvät taiteen luomiseen, sen merkitykseen, siihen, mitä taide tarkoittaa, mitä se edustaa ja mikä sen merkitys on yhteiskunnassa. Lisäksi dadaismi tasoitti tietä surrealismin, toisen modernin taidesuuntauksen, alkamiselle.
On monia merkittäviä dada-taiteilijoita. jotka ovat artikuloineet dadaismin määritelmän. Jotkut heistä ovat:
1) Marcel Duchamp (1887 – 1968). Hänen readymadeihinsa kuuluivat humoristinen ja halpa Mona Lisan jäljennös viiksineen ja pukinpartaineen, suihkulähde ja pulloteline.
2) Tristan Tzara (1896-1963, runoilija, taidemaalari ja performanssitaiteilija.)
3) Marcel Janco (1895 -1984, hänen readymadeihinsa kuului ”piispan mekko.”)
4) Hugo Ball (1886 -1947, hänen readymadejaan olivat ”Karawane” ja ”Dada-manifesti”)
5) Emmy Hennings (1885 -1948, hänen readymadejaan olivat ”kiertävä runoilija” ja ”kabaree-chanteuse).
VIITÄ TOP DADAISMITEOKSIA
FOUNTAIN
Tämän taideteoksen valmisti Marcel Duchamp vuonna 1917. Monet historioitsijat vahvistavat sen olevan 1900-luvun taiteen ikoninen symboli.
Lähde dadaismi ja surrealismi
LHOOQ.
Tämä taideteos on myös Marcel Duchuchamin tuottama. Se on valmis, johon liittyy halpa jäljennös Leonardon ”Mona Lisasta”. Marcel lisäsi muotokuvaan viikset ja kirjoitti otsikoksi ”LHOOQ.”
LHOOQ Dadaismi
AIKAMME HENKI.
Saksalaisen taiteilijan Raoul Hausmannin tuottama dada-taideteos
TITTEMÄTÖN (SQUARES ARRANGED ACCORDING TO THE LAWS OF CHANCE, 1917)
Tittelittömän dada-taideteoksen tuotti Jeans (Han) Arp vuonna 1917.
SAKSAN KULTTUURIPOHJAN KULTTUURITEOS (1919)…
Dada-taideteos, jonka on tuottanut saksalainen nainen nimeltä Hannah Höch. Sitä pidetään yhtenä dada-taiteen suurimmista teoksista.
Neodadaismin nousu
Dadaismi taiteena huolimatta sen näennäisestä hyökkäävästä ja taidottomasta luonteesta on hauskaa ja humoristista. Se levisi Zürichissä alkunsa jälkeen moniin muihin osiin Eurooppaa.
Vaikka se lopulta jossain vaiheessa taantui, koska heti alusta alkaen oli selvää, että se ei voi pitää pintansa pitkään.
Dadaismi avasi kuitenkin oven uudelle käsitteelle modernissa taiteessa. Tämä uusi käsite on uusdadaismi. Se on dadaismin ”uusi” muoto.
Neodadaismi on taidesuuntaus, jonka taiteelliset ilmenemismuodot sisältävät ääni-, visuaalisia ja kirjallisia käsitteitä. Sillä on vahvat siteet dadaismiin. Sillä on samankaltaisia ajatuksia, menetelmiä, aikomuksia ja tekniikoita kuin dadaismin taideteoksilla. Sen tavoitteena on kuroa umpeen kuilu, joka vallitsee taiteen ja jokapäiväisten kokemusten välillä. Uusdadaismi käyttää materiaaleja, jotka ovat moderneja ja myös absurdia kontrastia.
Uusdadaismi ottaa pitkälti mallia Marcel Duchampin ja Kurt Schwittersin teoksista. Se kieltää täysin perinteiset käsitykset estetiikasta.
Dadaismi – elävä taide
Dadaismi on taideteos, joka elää aikaansa pidempään.
Sen ajankohtaisuus näkyy edelleen taidemaailmassa, erityisesti internetissä. Meemit, joita käytetään viestinnällisinä vihjeinä, ovat peräisin dadaismista.
Muoti ei ole jäänyt pois. Dadaismilla on kosketuksensa sinne.
Musiikissa, kirjallisuudessa, kuvanveistossa, maalaustaiteessa ja jopa teknologiassa dadaismi kukoistaa ja elää edelleen. Näennäisestä merkityksettömyydestään huolimatta se löysi tavan pesäyttää itsensä ihmisten sydämiin.
Tämä osoittaa dadaismin kantavan voimaa ja kunnioitusta. Epäilemättä dadaismi ei ole vain taidetta, vaan se on taidetta, jolla on sielu, elävää taidetta
.