Mantroja, pyhiä veisuja, on kaiken muotoisia ja kokoisia. Ne voivat koostua lauseista, yksittäisistä sanoista tai jopa yksittäisistä tavuista; ne voivat olla täysin ymmärrettäviä tai täysin mystisiä (ainakin asiaan vihkiytymättömille).
Yksitavuiset mantrat, joita kutsutaan bija (siemen) -mantroiksi, on helpointa muistaa ja lausua; ne ovat myös voimakkaimpia. Uskotaan, että aivan kuten pieni siemen sisältää majesteettisen puun, jokainen bija sisältää valtavan määrän henkistä viisautta ja luovaa voimaa. Yksi vanhimmista ja tunnetuimmista näistä siemenistä on om.
Omia kutsutaan usein pranavaksi, kirjaimellisesti ”huminaksi”, sana, joka juontuu sanasta pranu, ”kaikua”, ja viime kädessä juuresta nu, ”ylistää tai käskeä”, mutta myös ”kuulostaa tai huutaa”. Se on todellisuuden transsendentaalisen, määrittelemättömän pohjan kuultava ilmaus.
Om on maailmankaikkeuden ”alkusiemen” – erään muinaisen tekstin mukaan koko tämä maailma ”ei ole mitään muuta kuin om”. Sitä pidetään myös juurimantrana, josta kaikki muut mantrat syntyvät, ja sen katsotaan kiteyttävän hindulaisuuden pyhimpien tekstien, Vedojen, monien tuhansien säkeiden olemuksen. Katha Upanishadin (2.15) mukaan om on ”sana, jota kaikki Vedat harjoittavat.”
Sellaisena om on meditatiivinen siemen par excellence. Patanjali – joka kirjoitti Yoga Sutran ja jota pidetään klassisen joogan isänä – opetti, että kun chanttaamme tätä pyhää tavua ja samanaikaisesti mietimme sen merkitystä, tietoisuudestamme tulee ”yksipisteinen: ja se on valmis meditaatioon”. Muinainen tietäjä Vyasa totesi Yoga Sutraa kommentoivassa kirjoituksessaan, että ”ylin sielu paljastuu”, kun ”om” lauletaan. Samaan tapaan tiibetiläinen oppinut Lama Govinda kirjoitti, että om ilmaisee ja johtaa ”kokemukseen äärettömästä meissä”. Näin ollen om:n laulaminen voi olla helpoin tapa koskettaa Jumalallista omassa itsessä.
Joogit meditoivat usein om:n neljästä ”mitasta” eli osasta. Vaikka mantra kirjoitetaan yleisesti om, se koostuu itse asiassa kolmesta kirjaimesta, a, u ja m. (Sanskritin kielessä aina kun alkukirjainta a seuraa u, ne sulautuvat pitkäksi o-äänteeksi.) Jokaisella näistä kolmesta osasta on lukuisia metafyysisiä assosiaatioita, jotka itsessään toimivat meditatiivisina siemeninä. Esimerkiksi a (lausutaan ”ah”) edustaa valveillaolotilaamme, joka on myös ulkoisen maailman subjektiivinen tietoisuus; u (lausutaan ”ooh”) on unen tila eli tietoisuus sisäisestä maailmastamme, joka koostuu ajatuksista, unista, muistoista ja niin edelleen; ja m on syvän unen uneton tila ja kokemus perimmäisestä ykseydestä.
Mietiskelemällä kunkin kirjaimen merkitystä, kun chanttaamme niitä, meidät johdatetaan tavallisen tietoisuutemme kolmen tilan kautta mantran neljänteen osaan, anusvaraan (jälkiäänne): om. Värähtely liukenee hitaasti hiljaisuuteen, joka symboloi tietoisuuden transsendenttia tilaa, joka rinnastetaan Brahmaniin (Absoluuttiin). Tämä hiljaisuus on mantran kruunu; sitä kuvataan Maitri Upanishadissa ”rauhalliseksi, äänettömäksi, pelottomaksi, suruttomaksi, suruttomaksi, autuaaksi, tyydytetyksi, järkkymättömäksi, liikkumattomaksi, kuolemattomaksi, järkkymättömäksi, kestäväksi.”