Tutkijat ovat yhä toiveikkaampia siitä, että tietyntyyppiset psykedeeliset huumeet hyväksytään jonain päivänä lääkinnällisiin tarkoituksiin, kuten masennuksen ja ahdistuneisuuden hoitoon.
Mutta mikä tekee psykedeelistä psykedeelisen? Miten se eroaa muista huumeista, kuten kokaiinista tai alkoholista? Ja mikä erottaa yhden psykedeelin – kuten esimerkiksi hapon – aiheuttaman ”tripin” toisen psykedeelin aiheuttamasta tripistä?
Tässä on nopea kaavio, joka asettaa asian oikeaan perspektiiviin:
Miten psykedeelit tarkalleen ottaen vaikuttavat aivoihimme, on vielä jonkinlainen mysteeri tiedemiehille, mutta viime vuosina saamme siitä selville yhä enemmän.
Mitä kuitenkin tiedämme, on se, että psykedeeleillä on pohjimmiltaan erilainen vaikutus aivoihin kuin alkoholin ja kokaiinin kaltaisilla riippuvuutta aiheuttavilla huumeilla. Kokaiini esimerkiksi saa aikaan syvän, euforisen tunteen tulvimalla tilapäisesti aivojen palkitsemis- ja motivaatiokeskuksia. Joillakin ihmisillä tämä voi käynnistää vahvistumisen kierteen, joka vangitsee heidät riippuvuuteen, vaikka sama määrä huumausainetta ei enää aiheuttaisikaan tyypillistä ”huumaa”. Psykedeelinen psilosybiinihuume (taikasienien psykoaktiivinen ainesosa) näyttää toisaalta muuttavan perusteellisesti aivojen prefrontaalisen aivokuoren infrastruktuuria ja muuttavan sitä, miten tietoa vaihdetaan tällä aivoalueella.
Tämä on yksi syy siihen, että monet tutkijat pitävät psykedeelien leimaamista ”virkistyshuumeiksi” kohtuuttomana – haastattelemieni potilaiden, jotka ovat osallistuneet psilosybiinillä tehtyihin kliinisiin tutkimuksiin, psykedeelinen trippi itsessään kuulostaa kaikkea muuta kuin virkistävältä. Useimmissa tapauksissa käyttäjät itse asiassa kuvaavat tuntevansa itsensä paniikissa, ahdistuneiksi ja pelokkaiksi tripin aikana. Tutkijat saavat toivoa siitä, mitä huume näyttää tekevän heille itse tripin jälkeen. Monissa tapauksissa potilaat kuvaavat pysyviä käyttäytymismuutoksia, kuten parempia ihmissuhteita ja lisääntynyttä optimismia elämää kohtaan.
Psilosybiini ei kuitenkaan ole ainoa psykedeelinen huume, jonka mahdollisia terapeuttisia vaikutuksia tutkijat tutkivat. He tutkivat myös LSD:tä (”acid”), DMT:tä (ayahuasca) ja muita aineita. Jokaisella huumeella on erilainen matkan pituus, ja sen laillisuus vaihtelee eri puolilla maailmaa.
Menetelmät huumeiden tuottamiseksi, valmistamiseksi ja ottamiseksi vaihtelevat myös.
Vaikka taikasienet tyypillisesti joko kasvatetaan ja syödään, haudutetaan teeksi tai jauhetaan ja otetaan pillereinä, LSD:tä valmistetaan synteettisesti ja se käsitellään yleensä liuskoiksi, jotka voidaan imeyttää asettamalla ne kielelle.
Ayahuascaa sen sijaan nautitaan yleensä juomana. Sitä valmistetaan Banisteriopsis caapi (yage) -kasvin ja Psychotria viridis (chacruna) -lehden maseeratuista ja keitetyistä köynnöksistä, ja sitä on käytetty vuosisatojen ajan perinteisenä henkisenä lääkkeenä Bolivian, Kolumbian, Ecuadorin ja Perun alkuperäiskansojen seremonioissa. Ayahuascan vaikutukset johtuvat chacruna-kasvista saatavan dimetyylitryptamiinihuumeen eli DMT:n ja yage-kasvista saatavan MAO:n estäjän sekoittumisesta, mikä mahdollistaa DMT:n imeytymisen verenkiertoon.