Raamatun muinaiset käsikirjoitukset
Vaikka arkeologia tarjoaa paljon tietoa ja fyysistä todistusaineistoa, suuri osa siitä on myös tulkittava historiallisessa viitekehyksessä ja muinaisia tekstejä apuna käyttäen, jotta voimme tulkita tapahtumia, arkkitehtuuria ja artefakteja. Monet muinaiset asiakirjat ovat säilyneet vuosituhansia. Näiden asiakirjojen joukossa on historiallisia jaksoja, joihin on kirjattu ihmisiä, paikkoja ja tapahtumia ja jotka antavat meille yksityiskohtaisen käsityksen menneisyydestä. Mesopotamiassa on säilynyt tuhansia savitauluja, joihin on kirjattu historiallisia tapahtumia, uskonnollisia uskomuksia, taloudellisia ja sosiaalisia käytäntöjä sekä teknologiaa. Egyptissä kivikirjoitukset, hautojen ja temppelien maalatut seinät ja papyrus olivat suosittuja välineitä vastaaville kirjoituksille. Raamattu kirjoitettiin kuitenkin pääasiassa pergamentille (eläinten nahalle) musteella tai joissakin tapauksissa papyrukselle. Monet näistä muinaisista Raamatun teksteistä on löydetty arkeologisissa kaivauksissa Egyptissä ja Kuolleenmeren läheisyydessä sijaitsevissa luolissa, kun taas toiset ovat periytyneet ja säilyneet luostareiden kirjastoissa. Se, mitä me kutsumme ”Raamatuksi” (kreikankieliset kääröt/kirjat), on yli 1500 vuotta vanha kokoelma kirjoja ja kirjoituksia, jotka on kirjoitettu pääasiassa hepreaksi ja kreikaksi ja jotka on jaettu hepreankieliseen ”Vanhaan testamenttiin” ja kreikankieliseen ”Uuteen testamenttiin” (n. 1440 eKr. – 400 eKr., 40-96 jKr.). Vanhassa testamentissa Mooseksen kirjat (Pentateukki eli Toora) ja luultavasti Job ovat varhaisimpia, kun taas Sakarjan ja Malakian kirjat ovat myöhäisimpiä. Uudessa testamentissa Matteuksen evankeliumi on ehkä kirjoitettu ensimmäisenä, kun taas Ilmestyskirjan kirja on varmasti viimeinen.
Tänään hallussamme olevat Raamatun muinaiset käsikirjoitukset ovat kopioita alkuperäisistä, mutta tutkimukset ja uudet löydöt ovat jatkuvasti osoittaneet, että nämä kopiot ovat säilyttäneet Raamatun eri kirjojen tekstin tarkasti vuosisatojen kuluessa. Vanhan testamentin englanninkieliset käännökset, joita useimmilla ihmisillä oli Raamatussaan, perustuivat viime aikoihin asti ”masoreettiseen tekstiin”, jota edustavat hyvin vanhat hepreankieliset käsikirjoitukset, jotka juutalaisuuden vannoutuneet kannattajat säilyttivät. Vanhimmat näistä masoreettisen tekstin käsikirjoituksista olivat kuitenkin peräisin vasta 10. vuosisadalta jKr., joten Vanhan testamentin vanhimmat jäljennökset olivat peräisin Septuagintasta eli 3. vuosisadalla eKr. tehdystä kreikankielisestä Vanhan testamentin käännöksestä. Vuonna 1946 beduiinipaimen löysi Kuolleenmeren kääröt sattumalta luolasta lähellä Kuollutta merta. Luolassa ja Qumranin alueella aloitettiin nopeasti arkeologiset kaivaukset, ja sieltä löydettiin satoja muinaisia käsikirjoituksia, jotka ajoittuivat jo noin vuoteen 300 eaa. saakka. Itse asiassa kaikki Vanhan testamentin kirjat Esteriä lukuun ottamatta on tähän mennessä löydetty Kuolleenmeren kääröistä. Nämä pääasiassa hepreaksi kirjoitetut kääröt ovat erittäin merkittäviä, koska ne sisältävät kopioita hepreankielisestä Raamatusta/Vanhasta testamentista yli 1100 vuotta ennen masoreettista tekstiä ja ovat kuitenkin noin 95-prosenttisesti identtisiä useimmissa kirjoissa. Suurin osa eroista johtuu oikeinkirjoituksesta, sanavalinnoista, numeron väärinymmärryksestä tai sanan tai lauseen pois jättämisestä. Onneksi meillä on tarpeeksi vanhoja tekstejä, jotta voimme määrittää, mikä on kunkin Vanhan testamentin kirjan alkuperäinen teksti. Kaiken kaikkiaan Kuolleenmeren kääröt osoittavat, että Vanhan testamentin tekstiä on kopioitu ja säilytetty tarkasti tuhansien vuosien ajan. Koska 3. vuosisadan eKr. ja 10. vuosisadan jKr. välisenä aikana kopiointitraditio oli niin tiukka, jopa Jerusalemin, temppelin ja diasporan tuhoutuessa, se viittaa siihen, että Vanha testamentti oli kopioitu ja säilynyt tarkasti sitä edeltävien vuosisatojen aikana. Tämä oli apostolien näkemys (1. Piet. 1:23-25). Jopa ne muutamat äärimmäiset esimerkit, joilla on merkityksellisiä seurauksia, eivät ole ongelma, koska pystymme määrittämään alkuperäisen tekstin. Esimerkiksi 1. Samuel 17:4:ssä Goljatin pituus ilmoitetaan seuraavasti: 1) MT ”kuusi kyynärää ja jänneväli” (heprea, 10. vuosisata jKr.), 2) LXX ”neljä kyynärää ja jänneväli” (kreikankielinen käännös, muunnelmat, 2. vuosisata eKr.), 3) DSS ”neljä kyynärää ja jänneväli” (heprea, 2. vuosisata eKr.). Muinaisimmat käsikirjoitukset ja arkeologian kautta löydettyjen luurankojäännösten todisteet osoittavat selvästi, että Goljat oli 4 kyynärää ja 1 jänneväli (noin 1,9-1,11 metriä). Toinen esimerkki on Daavidin psalmista 22:16, jossa todetaan: 1) MT ”kuin leijona ovat käteni ja jalkani” (10. vuosisata jKr.), 2) LXX ”ne puhkaisivat käteni ja jalkani” (2. vuosisata eKr.), 3) DSS ”ne puhkaisivat käteni ja jalkani” (2. vuosisata eKr.). Jälleen kaksi vanhinta tekstiä ovat yhtäpitäviä, ja molemmissa tapauksissa näyttää siltä, että masoreettinen teksti on tarkoituksellisesti muuttanut lukutapaa, mutta alkuperäinen kirjoitustapa on säilynyt ja se on määritettävissä.
Uuden testamentin tekstin osalta muinaiset käsikirjoituskopiot ovat vieläkin lähempänä alkuperäisten kirjoitusten ajankohtaa, ja kopioita on paljon enemmän. Ainakin 17 tällä hetkellä tunnettua Uuden testamentin käsikirjoitusta ajoittuu enintään 150 vuoden päähän niiden alkuperäisestä laatimisesta, ja useat niistä ovat vain vuosikymmenien päässä siitä, kun joku apostoleista kirjoitti evankeliumin tai kirjeen. Papyrus 52, joka sisältää osan Johanneksen evankeliumin 18. luvusta, on peräisin jo vuodelta 90 jKr. eli todennäköisesti alle 30 vuotta siitä, kun Johannes oli alun perin kirjoittanut evankeliumin.
Uudessa testamentissa variaatiot eivät esitä suuria teologisia tai historiallisia ristiriitoja, ja radikaalisti toisistaan poikkeavat variantit ovat ilmeisiä muutoksia tai lisäyksiä. Useimmissa tapauksissa kyse on vain kirjoitusvirheestä, pienestä kieliopillisesta muutoksesta tai tahattomasta poisjättämisestä. Historialliset tai maantieteelliset vaihtelut ovat hyvin harvinaisia, mutta nekin voidaan tulkita. Esimerkiksi Johanneksen evankeliumin 5:2 käsikirjoituskopioissa on erilainen kirjoitusasu Jerusalemissa sijaitsevan uima-altaan sijainnin osalta: 1) Betesda (enemmistö/bysanttilainen, A, C, Josefus, kuparikäärö), 2) Bethsaida (P75, B), 3) Bethzatha (Sinaiticus). Ylivoimaisen enemmistön eri antiikin tekstien perusteella vastaus, Bethesda, on ilmeinen. Apostolien teot 12:25:ssä Paavalin paluusta Jerusalemiin on muutamia muunnelmia: 1) Jerusalemiin (Sinaiticus, B, H, L, P, bysanttilainen/enemmistö), 2) Jerusalemista (P74, A, D, Ψ, miniscules jne.), 3) Antiokiaan (E, miniscules). Tässä tapauksessa ylivoimainen antiikin käsikirjoitustieto ja asiayhteys ovat yhtä mieltä siitä, että ”Jerusalemiin” on alkuperäinen lukutapa. Jälleen kerran Raamatun (erityisesti Uuden testamentin) muinaiset käsikirjoitukset osoittavat, miten Raamatun kirjat ovat säilyneet vuosisatojen kuluessa ja että jopa 2000 vuotta myöhemmin voimme olla varmoja siitä, että meillä on käytössämme täsmälliset sanat sellaisina kuin ne on alun perin kirjoitettu.
Raamatun muinaiset käsikirjoitukset