Luulempa, että OP saattaa viitata taiteilijoiden käyttämään väriteorian pääväreihin. Nuo alkuvärit ovat punainen, keltainen ja sininen (RYB). En tiedä historiallisia syitä tuon valintajoukon takana.
Primäärivärit ovat itse asiassa mielivaltaisia. Jokaisella joukolla on erilaisia etuja ja haittoja. RYB-sarja ei ole kovin hyvä, ja sitä käytetään vain teoreettisena kehyksenä. Jos RYB olisi täydellinen, taidekaupat tulisivat toimeen neljällä maaliputkella (punainen, keltainen, sininen ja valkoinen). Mutta selvästikään näin ei ole.
Kuten muissa kommenteissa on mainittu, maali (samoin kuin muste, kopiokoneen väriaine jne.) on subtraktiivinen systeemi. Yksittäinen suosituin subtraktiivinen järjestelmä on CYMK — syaani, keltainen, magenta ja musta. Mustaa lisätään monista eri syistä, muun muassa siksi, että pelkällä CYM:llä luotu ”musta” on hyvin heikko musta. (Mustan tekeminen mustalla on halvempaa kuin CYM:n sekoituksella. CYM tekee heikosta mustasta. Ja musta-valkoinen teksti on sotkuista CYM:llä johtuen pienistä offset-virheistä värien välisessä tulostuksessa.)
Sen lisäksi, että CYM:llä on rajoituksia mustaan nähden, CYMK:lla on rajallinen väriskaala. On joitain tyydyttyneitä, rikkaita värejä, joita ei vain ole saatavilla. Koboltinsininen, karmiininpunainen jne. tulevat mutaisina esiin.
Monissa kotonasi olevissa täysväritulostetuissa laatikoissa (murot, keksit jne.) on CYMK-rekisteröintimerkinnät piilotettu jonnekin läppään. Siellä voi myös huomata kivoja rikkaita sävyjä. Näitä kutsutaan joskus pisteväreiksi. Erikoisvalmisteisia painovärejä, jotka ovat värejä, jotka EIVÄT kuulu CYMK-asteikkoon, lisätään, jotta saadaan aikaan valmistajan haluama värivaikutus.
Aloitimme siis RYB:stä, joka on vain teoreettinen. Sitten siirrymme CYM:ään, jota käytetään laajalti reaalimaailmassa. Lisäämme siihen mustaa, koska CYMK on parempi. Sitten näemme, että gamut-rajoitusten vuoksi ”primääriin” lisätään muita värejä. Jotkut ovat kiinnostuneita välttämään spottivärien tarvetta lisäämällä niitä kolmen primäärivärin joukkoon. Joissakin järjestelmissä CYMK:hon lisätään oranssi perusväri. Pantonella on heksakromijärjestelmä, joka koostuu syaanista, keltaisesta, magentasta, oranssista, vihreästä ja mustasta.
Mutta se menee pidemmälle. Oletko koskaan katsonut maalin sekoittamista rautakaupassa? Luuletko, että he olisivat tyytyväisiä kolmen päävärin järjestelmään? Ei lähellekään.
Menenen tähän kaikkeen yksityiskohtaisesti, koska olen keskustellut taiteilijoiden kanssa, jotka yrittävät sisällyttää RYB:n jonkinlaiseksi värien perusperiaatteeksi. Ei. Se on yksi monista mielivaltaisista järjestelmistä. Sillä on rajoituksia. Sillä ei todellakaan ole käytännön sovelluksia. Sen rooli on selittävänä esimerkkinä.
Olen jättänyt pois additiiviset järjestelmät, mutta kuten muissa kommenteissa on mainittu, RGB on additiivisten värien hallitseva ensisijainen järjestelmä. Esimerkiksi video perustuu RGB:hen. Vanhanaikaisissa CRT:llä rakennetuissa televisioissa on fosforit, jotka hehkuvat punaisena, vihreänä tai sinisenä, kun niitä pommitetaan vaaleilla. Jälleen kerran väriskaala on rajallinen – on värejä, joita ei vain voida toistaa. Täysin kylläinen violetti? Ei. Kävisikö sen sijaan samea sinertävä violetti? Täydellistä primaarijärjestelmää ei ole olemassa. Ja RGB-järjestelmiä on itse asiassa useita.
Annahan kun kerron kuinka epätäydellinen primäärijärjestelmä on. Värien yhteensovittaminen eri primäärijärjestelmien välillä perustuu keskimääräiseen ihmiskäsitykseen. Eri ihmisten silmät reagoivat eri tavalla eri ainesosista koostuviin primääriin, jotka sekoitetaan tietyn värin aikaansaamiseksi. Luomasi identtinen vastaavuus voi tuntua hieman väärältä toisen ihmisen silmissä. Ero on yleensä pieni, mutta se on todellinen.
Syy siihen, miksi kolmella primäärijärjestelmällä on merkitystä (rajoituksista huolimatta) on se, että olemme trikromaatteja – meillä on verkkokalvoissamme kolme erilaista valoa havaitsevaa pigmenttiä, jotka ovat herkkiä eri valokaistoille. Kaikki ovat kuulleet, että ”keltainen ja sininen muodostavat vihreän”. Ei, keltainen ja sininen tekevät keltaisen ja sinisen. Yksinkertainen prismaspektroskooppi voi osoittaa tämän. Keltainen ja sininen vääristyvät vihreäksi silmiemme rajoitusten vuoksi. Yksinkertaisesti sanottuna kyseessä on värisokeus. Emme pysty erottamaan kelta-sinistä oikeasta vihreästä.
Sirppisimpukalla on kuusitoista erilaista väriherkkää pigmenttiä (meidän kolmeen verrattuna). Se on todennäköisesti paljon vähemmän värisokea kuin me, sillä sen pitäisi pystyä erottamaan värisekoituksia, jotka näyttävät meistä samalta.
Primäärät ovat mielivaltaisia valintoja. Niillä kaikilla on rajoituksia. Niissä ei ole kyse mistään perustavanlaatuisesta valon luonteesta; niissä on kyse subjektiivisista rajoituksista perustavanlaatuisesti värisokean höyhenettömän kaksijalkaisen lajin näkökyvyssä.
Muutos: kirjoitusvirheitä ja linkkien lisääminen