Kun maailma soi uutisesta, että Pyhä Risti oli löydetty, ja kaikki kyselivät yksityiskohtia, kunkin yksilön mielen toiminnan mukaan, heräsivät muun muassa nämä kysymykset:
Mistä puusta se oli tehty?
Missä se kasvoi?
Millä paikkakunnalla versoi se kasvi, josta kypsyttyään piti tulla Jumalan Pojan, Ihmisen Pojan, kidutusväline ja raaka kuolinvuode sekä maailman pelastuksen väline?
Kirottu puu!
Siunattu puu!
Ei vain kysytty näitä kysymyksiä, vaan kaikkiin vastattiin! Sitä varten syntyi monia perinteitä, joita ei ollut koskaan ajateltu ennen Pyhän Helenan suurta löytöä.
Seet ottaa oksan tiedon puusta
Laajasti levinnyt legenda puun alkuperästä, joka löytyy osittain kerrottuna apokryfikirjallisesta Nikodeemuksen evankeliumista (viimeistään kolmannella vuosisadalla) ja Kultaisesta legendasta, on tämän suuntainen: Kun Aadam sairastui, hän lähetti poikansa Seetin Eedenin puutarhan porteille pyytämään Jumalalta joitakin pisaroita elämän puusta tislatusta armoöljystä, jolla hän voisi voidella päänsä. Seet löysi helposti tiensä maaliin, sillä Aatamin ja Eevan jalanjälkien päälle ei ollut kasvanut ruohoa heidän karkottamisensa jälkeen. Kun Seth rukoili portilla, Pyhä Mikael ilmestyi hänelle ja sanoi: ”Minut on lähettänyt luoksesi Herra; minut on määrätty johtamaan ihmisruumiita. Minä sanon sinulle, Set, älä rukoile Jumalaa kyynelehtien ja ano häneltä armon öljyä, jolla voitelet isäsi Aatamin päänsärkyä varten, sillä et voi millään keinoin saada sitä ennen kuin viimeisenä päivänä ja viimeisinä aikoina, nimittäin ennen kuin viisituhattaviisisataa vuotta on kulunut.”
Mikael antoi hänelle kuitenkin oksan kyseisestä puusta, jonka Set istutti Aatamin kuoltua hänen haudalleen. Myöhempinä vuosina puu kukoisti ja saavutti suuren iän. Kun Balkis, Abessinian kuningatar, tuli Salomon luo, hän kumarsi tätä puuta, ”sillä”, sanoi hän, ”siihen pitäisi maailman Vapahtaja hirttää ja siitä lähtien juutalaisten valtakunta lakkaisi”. Tämän kuultuaan Salomo käski kaataa puun ja haudata sen tiettyyn paikkaan Jerusalemissa, jonne kaivettiin Betzathan allas, ja salaperäisen puun suojelusenkeli kuohutti altaan vettä tiettyinä vuodenaikoina, ja ne, jotka ensin kastautuivat siihen, paranivat sairauksistaan (ks. Joh. 5:1-9).
Kun Vapahtajan kärsimyksen aika lähestyi, puu kellui altaan pinnalle, ja siitä puusta tehtiin ristin pystyssä oleva osa. Ristitanko tehtiin sypressistä, jalkojen lepäämiseen tarkoitettu pala oli palmusta, ja kaiverrus kirjoitettiin oliivinpalan päälle.
Siementen istuttaminen ristin puuhun
Toisessa samaisen legendan yleisessä muodossa arkkienkeli Mikael, joka kieltäytyi Seetille armon öljystä, antaa Seetille kolme siementä Tiedon puusta, jotka oli tarkoitus panna Aatamin kielen alle, kun hänet haudattiin, ja lupaa hänelle, että noista siemenistä kasvaisi puu, joka kantaisi hedelmää, jonka avulla Aatami pelastuisi ja eläisi uudelleen. Näistä kolmesta siemenestä kasvoi kolminaisuus puita, jotka olivat kolmea erillistä puulajia, setripuuta, sypressiä ja mäntyä, vaikka ne yhdistyivät yhdeksi rungoksi. Tästä puusta Mooses katkaisi sauvansa. Daavid istutti sen Jerusalemin lähellä sijaitsevan lammen reunalle, ja sen oksien alla hän sävelsi psalmejaan.
Solomon kaatoi sen muodostaakseen pylvään temppeliinsä, mutta koska se oli liian lyhyt, se hylättiin ja heitettiin puron yli sillaksi. Kun Saaban kuningatar vieraili Salomon luona, hän kieltäytyi kulkemasta tuon puun yli ja julisti, että se jonain päivänä aiheuttaisi heprealaisten tuhon. Kuningas määräsi, että puu oli poistettava ja haudattava. Tämä tehtiin Betesdan lammikon lähellä, jolloin puun hyveet välittyivät välittömästi veteen. Kristuksen tuomitsemisen jälkeen se löydettiin uima-altaan pinnalta, ja juutalaiset pitivät sitä ristin pääpalkkina.
Teorioita ristin puusta
Vallitseva ajatus oli, että risti muodostettiin kolmesta tai useammasta puusta; joko niin, että eri osat tehtiin, kukin yhdestä tuon kolminaisuuden kolmesta, yhdestä juuresta lähtevästä puusta, tai, ajatus, jota ei johdonmukaisesti noudatettu, niin, että kolme puuta sulautettiin yhteen muodostaen yhden rungon, josta muotoiltiin pystysuora palkki, ja näin se sisälsi samassa palkin kolmesta kasvin ominaisuuksista. Ja taas tämä erikoinen kasvusto syntyi kolmesta siemenestä, jotka sisälsivät kolme ominaisuutta, vaikka ne olivatkin yhden ja saman puun hedelmiä.
On kummallista nähdä, miten samat traditiot säilyvät aikojen saatossa, niistä otetaan pois tai niitä täydennetään, kunnes viimeisessä painoksessa varhaisinta muotoa ei enää tunnista. Jopa Mandevillellä (1300-luvulla) on täytynyt olla hyvin yksinkertainen usko – hänen aikanaan paljon sekaisin olleeseen – traditioon, kun hän puhui matkoillaan puusta, joka tuolloin makasi siltana Kedron-joen yli, ”josta Risti oli tehty.”
Vanhurskas Bede (n. 673-735) ja Johannes Cantacuzenus (n. 1292-1383) tallentavat kumpikin ajatuksen, jonka mukaan Risti koostui neljästä puulajista: sypressistä, setripuusta, männynrungosta ja laatikosta.
Innocentius sanoo, että pystypuu oli yhtä puuta, poikkipalkki toista puuta, otsikko kolmatta puuta ja että jalat tuettiin neljännestä puusta tehdylle ulkonevalle askelmalle.
Englannissa oli vallalla käsitys, jonka mukaan puu oli misteli, silloinen puu, mutta ristiinnaulitsemisen jälkeen se on ollut pelkkä loinen.
Haapalehden sanottiin vapisevan, koska risti oli siitä puusta.
Jossain päin Englantia oletetaan, että vanhan puun on oletettu olleen ristin puuta, ja vielä nykyäänkin eräät kunnianarvoiset talonpojat katsovat tarkkaan läpi halkojaan ennen kuin polttavat ne peläten, että niiden joukossa olisi jotain tätä puuta.
Toinen yleinen käsitys on, että ristin pääpalkki oli setripuuta, poikkipalkki sypressiä, kaiverrus oli kaiverrettu oliivinpuuhun ja jalkatuki oli palmua.
Jotkut ihmiset, jotka mietiskelevät tarunhohtoista, yhdistävät Pyhän Ristin puulajeiksi kuusen männyn ja laatikon. Vanha legenda kertoo, että risti oli tehty ”voiton palmusta”, ”lahjomattomuuden setripuusta” ja ”kuninkaallisen ja pappisvihkimyksen oliivista”. Ja eräässä latinankielisessä säkeistössä kerrotaan:
Ristin jalka on setripuuta, Palmu pitää kädet takana, Th’ korkea sypressi pitää ruumiin, Oliivi iloon on kaiverrettu.
Lipsius (k. 1606), oppinein kirjoittaja aiheesta, ajattelee, että risti oli luultavasti tammea, puulaji, jota Palestiinassa riittää, jota on helppo hankkia ja joka on vahva. Hänen näkemänsä pyhäinjäännökset olivat hänen mielestään kyseistä puuta.
Ristin on lausunut tammesta A. F. Angelo Rocca Camerte kirjassaan De Particula ex Pretioso et Vivivico Ligno Sacratissimae Crucis (Rooma, 1609), jossa hän kertoo Apostolisessa aarrekammiossa olevasta katkelmasta. Tämän oletetaan olevan sama fragmentti, josta paavi Leo Suuri (n. 400-461) kiittää Jerusalemin piispaa Juvenalia (k. 458) eräässä kirjeessään n. 450.
Curzon sanoo, että kaikki hänen näkemänsä hyvin vanhat ristinjäännökset olivat samaa puuta, jolla oli erikoinen, puoliksi kivettynyt ulkonäkö. Hänen hallussaan oli kaksi pyhäinjäännöstä, joiden sanottiin olevan oikeasta rististä, joista vanhempi oli suljettu 1200-luvun lopulla rakennettuun pyhäkköön; toinen, nykyaikaisessa ympäristössä, oli eri puusta.
Niin paljon mielipiteiden jakautumisesta Pyhän ristin puusta, mikä loppujen lopuksi jättää kysymyksen ratkaisemattomaksi moninaisten arvausten myötä. Euroopan kansanperinne kuhisee niitä; tiettyjen legendojen suonien havaitaan kulkevan läpi maiden, joissa samat perinteet ovat vallitsevia.
Tämän kirjoittajan näkemät fragmentit ovat väriltään runsaan palaneen tummanpuhuvia; hiukan vaaleampi jyvä erottuu jonkin verran ympäröivästä lahoavasta kuitumateriaalista, mutta niiden aines on liian pitkälle tuhoutunut, jotta voitaisiin päätellä, minkälaista puuta ne alunperin olivat.
Missä Ristin puu kasvoi? Kuningas Daavidin kerrotaan istuttaneen sen Libanonista erääseen paikkaan Jerusalemin lähellä. ”Jerusalemin länsipuolella on kaunis kirkko, jossa Ristin puu kasvoi”, sanoo Sir John Mandeville noin vuonna 1360.
Henry Maundrell (1665-1701) sanoo kuvauksessaan kreikkalaisesta luostarista, jossa hän vieraili noin puolen tunnin matkan päässä Jerusalemista: ”Se, mikä luostarissa ansaitsee eniten huomiota, on sen nimen ja perustuksen syy. Se johtuu siitä, että siellä on maa, joka ruokki juurta, joka kantoi puun, joka tuotti puutavaran, joka teki ristin. Korkean alttarin alla teille näytetään kuoppa maassa, jossa puun kanto seisoi.”
Miljoona tai kaksi kilometriä Jerusalemista länteen, laaksossa kukkuloiden keskellä, on Pyhän Ristin kreikkalainen luostari, joka on se luostari, johon nämä kaksi matkustajaa viittaavat. Sen perustaminen on peräisin ajalta, joka ei ole kauan Pyhän Helenan löytämisen jälkeen. Nyt pystyssä olevat rakennukset ovat hyvin iäkkäitä.