Minun 4-1,5 kuukauden ikäiseni käyttää tuttia nukkuessaan, mutta ei ole tarpeeksi näppärä laittamaan sitä omaan suuhunsa. Kun laitan hänet nukkumaan päiväunille tai nukkumaan, hän on usein kunnossa, mutta jos hän kadottaa tutin, hän makaa siinä itkien, kunnes tulen sisään ja annan sen takaisin. Pitäisikö minun odottaa, kunnes hän pystyy laittamaan tutin omaan suuhunsa, vai onko tästä tulossa ikuinen taistelu? Pitäisikö minun vain hankkiutua eroon tutista? Ja miten teen sen? Hän on juuri alkanut vakiintua päiväunirytmiin ja nukkuu melko hyvin öisin, joten en halua horjuttaa venettä liikaa. Hän kuitenkin herää yöllä ja tarvitsee minua tai miestäni laittamaan hänet takaisin nukkumaan. Auttakaa? Kaikissa kirjoissa puhutaan unikouluttamisesta, mutta kukaan ei tunnu käsittelevän tuttiasiaa. Enkä rehellisesti sanottuna jaksa lukea toista kirjaa. Ne tekevät minut hulluksi. Apua!
Nähtävästi synnytän siis tuttivihaajia. Yksikään lapseni ei hyväksynyt tuttia ensimmäisen viikon tai kahden jälkeen. Eikä minulla ollut mitään tutteja vastaan! Tutit ovat fantastisia. Ostin niitä valmiiksi jokaista vauvaa varten, pyörittelin silmiäni nännihämmennyspoliisille ja tungin yhden tutin heidän suuhunsa heti, kun tisseihini alkoi sattua ja tarvitsin taukoa lohdutusimemisestä. He vaikuttivat aluksi innostuneilta – yleensä niin kauan, että havaitsin tai kuvittelin merkkipreferenssin ja ostin puoli tusinaa lisää tietyntyyppistä tuttia. Joka kerta tutin hylkääminen alkoi heti, kun tein näin.
Mutta vaikka olisin pärjännyt hyvin tuttien kanssa (ne ovat myös SIDS-ehkäisytaktiikka!), myönnän, että on paljon, paljon helpompaa ilman niitä. Lapseni ovat löytäneet muita tapoja itse rauhoittua yöllä ilman tuttia. Lisäksi olen välttänyt koko ”kuinka vanha on liian vanha” -dilemman, joka koskee pikkulasten tutista vieroittamista. (Ezra oli jonkin aikaa kova päiväunien/yön peukalonimijä, mutta se tapa näyttää jääneen pois ilman mitään draamaa tai hammasongelmia, vaikka hän tarvitsee edelleen Taggie-peittojaan.)
Ei siis välttämättä ole huono ajatus katkaista tuttitottumusta nyt, jos se tekee sinut hulluksi. En tiedä, minkä ikäinen tyttäresi on, kun hän keksii saada tutin takaisin omaan suuhunsa (puolivuotias? suunnilleen?), enkä tiedä, minkä ikäinen hän on, kun hän ei enää tarvitse sitä… tai kun SINUN pitää päättää, että hän ei enää tarvitse sitä. Jos pystyt rohkaisemaan erilaiseen itsesäätelytekniikkaan nyt, et ainoastaan säästä itseäsi yöllisiltä tutinhakutehtäviltä NYT, vaan säästät itsesi myös mahdolliselta pikkulapsen valtakamppailulta myöhemmin.
Miten se tehdään? No, kumma kyllä, lastenlääkärini lähetti meille kerran kotiin kokonaisen lapun tuttivieroitusideoita, ja vaikka en sitä tarvinnutkaan, luin sen. Ja muistan osan siitä! (HUOMAUTUS: Tämän vuoksi aivoihini ei mahdu tärkeitä yksityiskohtia, kuten esimerkiksi puhelinnumeroni.) Muistaakseni suurin osa neuvoista oli suunnattu vanhemmille pikkulapsille, mutta eräässä ehdotuksessa kehotettiin aloittamaan tutittomilla päiväunilla ja jättämään nukkumaanmenorutiinit rauhaan. Yritä saada hänet nukkumaan päiväunet (ja pysymään päiväunilla) ilman tuttia, käyttämällä mitä tahansa keksitkin: peittelyä, valkoista kohinaa, keinuttelua, laulua jne.
Jos saat hänet nukkumaan päivällä ilman tuttia, tiedät, että sinulla voi olla mahdollisuus poistaa se myös yöllä. (Jos päiväunet ovat täysi katastrofi päivästä toiseen, niin silloin voi olla parempi pitää kiinni yöllisestä hakurutiinista vielä muutaman kuukauden ajan.) Mainitsit lukeneesi kirjoja unikouluttautumisesta, joten jos sinulla on jokin lähestymistapa, jonka kanssa tunnet olosi mukavaksi, voisit periaatteessa 1) luopua tutista kylmästi ja 2) noudattaa kyseisen lähestymistavan suosituksia, kun tyttäresi huutaa sitä yöllä.
(Huomaa, että suhtaudun todella uskomattoman neutraalisti terveeseen unikouluttautumiseen, koska uskon, että jokainen vauva on erilainen, ja kaikki on kiinni siitä, että löydetään vauvalle sopiva lähestymistapa. Noah tarvitsi itkeä ja hössöttää minuutin tai kaksi ennen nukahtamista, ja kun aloin ajoittaa sitä, tajusin, että ryntäsin sisään koko 30 sekunnin jälkeen ja periaatteessa herätin uudelleen vauvan, joka oli 60 sekunnin päässä kunnon kiinteästä unesta. Ezran ja Iken kohdalla itkun antaminen selvästi lisäsi heidän stressiään ja jätti heidät kyvyttömiksi rauhoittumaan, joten olemme joutuneet käyttämään erilaisia tekniikoita auttaaksemme heitä nukkumaan. Mutta en todellakaan sanoisi, että olisimme ”kouluttaneet” ketään pojistamme nukkumaan, vaan menimme vain tavallaan vaistojemme mukaan sen mukaan, mikä tuntui toimivan parhaiten kunkin vauvan kohdalla, joka kerta, käyttäen eri lähestymistapojen palasia.)
Jos tyttäresi ei ole ”eskalaattori”, saattaa vaatia vain pari yötä, jolloin menemme sisälle, taputtelemme häntä ja annamme hänen hössöttää vähän itsekseen, ennen kuin olette tuttivapaita. Jos itku tutin perään muuttuu eeppiseksi huudoksi joka yö, sinun on arvioitava uudelleen, kuinka paljon tuttiasia häiritsee sinua tai keksittävä jokin muu ratkaisu, joka rauhoittaa häntä. Mutta ennen kaikkea, älä stressaa asiasta liikaa: neljä ja puoli kuukautta on vielä niin kovin pieni ja vielä siinä iässä, että ”anna vauvallesi kaikki, mitä vauvasi tarvitsee nukkuakseen, äläkä huolehdi pilaamisesta, huonoista tavoista tai muusta”. Jos tutin hakeminen tekee sinut hulluksi ja on enemmän vaivaa kuin sen arvoista, sano itsellesi, että teet kaikille palveluksen, kun rohkaiset erilaiseen itserehmittelytekniikkaan mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Jos päätät valita pienimmän vastarinnan tien ja käsitellä tätä vielä kuukauden tai kaksi, kunnes tyttäresi motoriset taidot sallivat hänen hakea tuttinsa itse, sano itsellesi, että tutit vähentävät SIDS-riskiä ja useimmat vauvat luopuvat niistä muutenkin itsestään, joten ihan sama. Mene vaistojesi mukaan: Se, mikä tuottaa eniten unta tytölle JA SINULLE, on luultavasti oikea ratkaisu.
Kuvan luotto: Thinkstock