Monet meistä olettavat, että se mikä on menneisyydessä, on mennyttä. Kliininen tutkimus on kuitenkin jo vuosikymmenien ajan tehnyt tuskallisen selväksi, että se, mitä emme ole onnistuneesti käsitelleet – ei niinkään todellisuudessa kuin päämme sisällä – voi jatkaa loputtomiin käyttäytymiseemme vaikuttamista. Ja aivan liian usein negatiivisella, itseään tuhoavalla tavalla.”
Todellakin, miten kukaan voisi epäillä, että hänen ajattelu- ja toimintatapansa määräytyvät jossakin määrin hänen historiansa mukaan. Tai tarkemmin sanottuna se, miten he ovat tulkinneet (oikein tai väärin) tämän menneisyyden niin, että se koskee itsensä pitämistä turvassa tai sietämättömien haavoittuvuuden tunteiden pakenemista.
Kuten on käsitelty useissa kirjoituksissani Psychology Today -lehteen, alkukantainen tunne viha on yksi voimakkaimmista puolustusmekanismeistasi. Sen sijaan, että syyttäisit itseäsi siitä, mikä on loukannut, pelottanut tai raivostuttanut sinua – ja sen seurauksena tuntisit olosi avuttomaksi, syylliseksi tai häpeälliseksi – vihaan kääntyminen antaa sinulle mahdollisuuden projisoida kaiken nakertavan itsesyytöksen tai henkilökohtaisen vastuun muihin. Ja niin kauan kuin et ole oikeasti tietoinen tai kriittinen tästä psykologisesta kikkailusta, niin kätevä ”syyllisyyden siirtäminen” tarjoaa sinulle lohduttavan oikeamielisyyden tai moraalisen ylemmyydentunnon tunteen.
Vaikka siis vihan tunne laukaisee huomattavaa fysiologista stressiä, se vähentää psykologista ahdistustasi. Sillä suuttuessasi erität adrenaliinia, joka biokemiallisesti ei voi muuta kuin saada sinut tuntemaan itsesi vahvemmaksi. Epäilemättä tämä energiapiikki on eräänlaista pseudovoimaistumista, mutta kun ”oletusarvoisesti” käytät tätä kiihkeää tunnetta, tunnet siitä huolimatta olevasi vahvistunut. Lisäksi, ja paradoksaalista kyllä, kun reagoit mihin tahansa koettuun provokaatioon vihalla, neurokemiallisesti valmistelet itsesi myös itsensä rauhoittamiseen. Se on jotakuinkin kuin huutaisit valitsemasi kirosanan heti sen jälkeen, kun et osunut naulaan, johon tähtäsit, vaan vasaroit sen sijaan etusormellasi – eli kun suutut, tuotat adrenaliinin lisäksi myös nor-adrenaliinia, jolla on rauhoittavia ominaisuuksia.
Mutta viime kädessä vihasi on paljon enemmän vihollisesi kuin ystäväsi. Kuten useat kirjoittajat ovat huomauttaneet, se päätyy vahingoittamaan paitsi ihmissuhteitasi, sekä ammatillisia että henkilökohtaisia, myös itsetuntoasi. Ja sen on myös toistuvasti osoitettu vahingoittavan terveyttäsi ja lyhentävän elämääsi (ks. esim. Redford Williams, Anger Kills, 1993). On siis olennaista oppia kaikki mahdollinen siitä, mistä se johtuu välittömän provokaation lisäksi, sekä siitä, miten sitä voi hillitä.
Tässä postauksessa on kyse lähinnä siitä, että saavutat paremman ymmärryksen vihasi lähteestä. Ja jos ihmiset ympärilläsi näkevät vihasi suhteettomana nykyisiin olosuhteisiin nähden, sinun on tutkittava, voisiko sinua lietsova tässä ja nyt -tilanne tuoda tiedostamattaan esiin siellä ja silloin -vihaa, jota ei ole koskaan pantu lepäämään.
Tärkeää on siis tunnustaa, että saatat, vaikkakin tahattomasti, kantaa mukanasi huomattavan määrän korjaamatonta vihaa menneisyydestä. Voisit kutsua tätä ”vihan lähtötasoksi”. (Eikä se todellakaan ole nolla, sillä käytännöllisesti katsoen kaikki meistä kätkevät sisäänsä jonkin verran purkamatonta vihaa lapsuudesta). Jos olet itse asiassa tottunut tähän vihan tasoon, et ehkä ole edes tietoinen sen olemassaolosta – ennen kuin alat saada muilta palautetta siitä, miten viha vaikuttaa heihin. Se on verrattavissa siihen, että hieroja kertoisi sinulle, missä kohtaa kehoasi pidät fyysisesti jännitystä, ja koska tuo alue kehossasi tuntuu rutiininomaisesti tuolta, et voi oikeastaan käsittää, mistä hieroja puhuu, ennen kuin tämä jännitysalue on lieventynyt ja huomaat, miten kehosi tuntuu erilaiselta – löysemmältä, rennommalta ja miellyttävämmältä.
PERUSTIEDOT
- Mitä viha on?
- Etsi terapeutti parantuaksesi vihasta
Tulee tukahdutetusta perheestä
Sanotaan, että olet kasvanut emotionaalisesti tukahdutetussa taloudessa. Olisit luultavasti oppinut jo hyvin varhain, että kaikenlaista suuttumuksen täysimittaista ilmaisemista paheksuttiin – ellei jopa suorastaan rangaistiin. Tulit tietoiseksi siitä, että kokiessasi monenlaisia esteitä ja turhautumisia, ei vain ollut turvallista antaa ärsytyksellesi tilaa. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että vihan pidätteleminen ei tarkoita sitä, että se vain haihtuisi ajan myötä. Ei, kuten Candace Pert korosti uraauurtavassa teoksessaan The Molecules of Emotion (1997), purkautumattomat tunteet pysyvät sisälläsi (ikään kuin uinuvat) neuropeptidien muodossa. Ja vaikka olisit kuinka tiedostamaton, ne voi herättää uudelleen mikä tahansa asia elämässäsi, joka muistuttaa nuorempaa sinua tietyistä tapahtumista tai ajanjaksoista, jolloin sinusta tuntui, että sinun piti ”hillitä” tuota tunnetta sisälläsi.
Mutta kun olet vanhempi ja tunnet olosi aiempaa turvallisemmaksi tämän vihan päästämisessä ulos, sisäinen paine tehdä niin on valtavaa. Ja tämä tarkoittaa sitä, että mitä tahansa vihaa nyt ilmaisetkin, se liioitellaan siinä määrin, että tämänhetkiseen ärtymykseesi lisätään nuo vanhat neuropeptidit, jotka nyt pulppuavat pintaan. Aikaisemmin vihasi ei ollut yhtä pakottava kuin esimerkiksi ahdistuksesi, joten se painui tuon hallitsevamman tunteen alle. Jos kuitenkin tunnet nyt olosi suhteellisen turvalliseksi suhteessasi niihin, jotka tällä hetkellä turhauttavat sinua, tuo aiempi ahdistus on paljon epätodennäköisempää estää sinua päästämästä vihaa esiin.
Niinpä ennen kuin löydät sopivan tavan purkaa lopullisesti tuon menneisyydestä peräisin olevan tukahdutetun – tai jopa tukahdutetun – vihan, se voi purkautua kuin hurja eläin, joka on päästetty vapaaksi hyökkäämään kaikkeen, mikä tuntuu uhkaavalta sille. Ja siksi, vaikka muut saattaisivat pitää suuttumuksenne ilmaisemista liiallisena tai loukkaavana, se on silti täsmälleen oikeassa suhteessa siihen, mikä nyt ärsyttää teitä, sekä siihen, mikä samalla tavalla ärsytti teitä menneisyydessä (mutta mitä ette silloin uskaltaneet sallia itsellenne ilmaista).
Viha Essential Reads
Sentähden, vaikka sillä hetkellä vihasi taso tuntuu oikeutetulta, ei ole käytännössä mitään mahdollisuutta, että ihmiset, joihin ”kohdistat” vihasi, kokevat purkauksesi olevan oikeassa suhteessa mihinkään, mitä he ovat sanoneet tai tehneet. Pikemminkin sanallisen (toivottavasti ei fyysisen) hyökkäyksesi uhrit näkevät aggressiivisuutesi perusteettomana, yliampuvana ja (melko todennäköisesti) tarpeettoman julmana. Ja tämä valitettava seikka selittää, miksi viha, joka on peräisin menneisyydestä mutta jota ei ole koskaan purettu sen alkuperäisiä aiheuttajia kohtaan, voi olla niin vahingollista aikuissuhteillesi – erityisesti perheeseesi, joka voi tuntea olonsa turhautumisesi keskipisteenä paljon turvallisemmaksi kuin alkuperäisperheesi koskaan tunsi.
Tulet emotionaalisesti sitomattomasta perheestä
On myös mahdollista, että olet kasvanut kodissa, jossa ”kaiken päästäminen irti” -viha oli normi. Perheesi on saattanut olla epätavallisen riitaisa ja riidellä lähes kaikesta. Se oli yksinkertaisesti tapa, jolla he ”hoitivat asiansa” toistensa kanssa. Ja sen jälkeen saattoi olla – tai sitten ei – vaikeita tunteita. Silti tämä vihaa salliva ilmapiiri saattoi rajoittua vain vanhempiinne, eikä ”etuoikeutta” purkaa vihaa niin antaumuksellisesti annettu teille.
Lisäksi jos ette mukautuneet epäoikeudenmukaiselta tuntuvaan kaksinaismoraaliin, teitä haukuttiin, luennoitiin tai rangaistiin säännöllisesti. Tällaisessa (päinvastaisessa) perheessä myös vihasi heräsi, mutta sitä oli välttämättä hillittävä. Ja tämä tarkoittaa yleensä sitä, että kun sinusta tulee aikuinen ja tunnet itsesi vihaiseksi, säilytät edelleen uskomuksen siitä, että sinulla on yhtä paljon oikeutta päästää höyryjä ulos kuin kenellä tahansa muullakin. Niinpä nykyiset vihan osoituksesi tulevat sen vihan päälle, jonka olit tuntenut velvollisuudeksesi tukahduttaa aiemmin.
Ironisesti täysin erilaiset perhetaustat voivat johtaa samoihin valitettaviin, vihaa tukahduttaviin tuloksiin.
Tulee liian sallivasta perheestä
Viimeinen skenaario on sellainen, jossa varttuessasi sait ilmaista vihaa suunnilleen niin paljon kuin halusit. Ehkä vanhempien kasvattamana, jotka uskoivat, että ”pojat ovat poikia”, tai näkivät vihasi merkkinä maskuliinisesta vahvuudesta (sillä he eivät halunneet poikansa olevan ”nössö”), vihasi – reaktiona kaikenlaiseen välittömään turhautumiseen – vahvistui yksinkertaisesti sillä, että huoltajasi eivät reagoineet siihen kielteisesti. Tämän seurauksena sinulle kehittyi hyvin lyhyt syttymissytytys ja sinulla oli tahtomattaan tapana pelotella muita, joita et oikeastaan tarkoittanut loukata. Tämä malli kuvastaa monia miehiä, jotka ”omistavat” vihansa vain sikäli, että he väittävät: ”Hei, sellainen minä vain olen! Ja olet muutenkin liian herkkä!”
Mutta vaikka tämä järkeistäminen saattaakin selittää näiden yksilöiden vihan – ainakin sellaisena kuin he sen mieluiten näkevät – heidän kiukkunsa ei silti voi hyväksyä joksikin heille luontaiseksi. Heidän ei siis tarvitse vain ottaa vastuuta siitä, vaan riittävällä motivaatiolla – ja ehkä myös ammattiavulla – he pystyvät varsin hyvin voittamaan sen. Ongelman syynä ei nimittäin ole ensisijaisesti heidän biologiansa vaan heidän elämäkertansa. Ja yhteyden saaminen tällaisen negatiivisen ohjelmoinnin lähteeseen on luultavasti ensimmäinen askel sen muuttamisessa.”
Vapauta itsesi dysfunktionaalisesta ohjelmoinnista
Mitä siis voit ottaa tästä kaikesta irti? Yksinkertaisesti sen, että se, kuinka paljon vihaa sinusta purkautuu tilanteissa, jotka koet ärsyttäviksi tai loukkaaviksi, on suhteessa joko siihen, (1) kuinka paljon vihaa alun perin pidit sisälläsi, kun tunsit, että sinun oli pakko tukahduttaa sen ilmaisu, tai (2) kuinka paljon vihaa sinulle tuli mukavaksi ilmaista, koska huoltajasi eivät juurikaan tehneet mitään estääkseen sitä. Ja siksi, kun muut arvostelevat sinua liiallisesta vihasta, on elintärkeää miettiä, onko tällainen viha porsastelua paljon vanhemmasta vihasta, joka on kohdattava ja vihdoin voitettava.
Lisäkomplisoivana tekijänä on syytä huomata, että ennen kuin yksilö todella räjähtää, mikä tahansa ilmaisematta jäänyt turhautuminen yleisemmässä nykyhetkessä – vaikkapa muutama minuutti sitten tai muutama päivä sitten, ja riippumatta siitä, onko se kohdistunut tämänhetkiseen suuttumuskohteeseen vai johonkin muuhun henkilöön, – on myös todennäköistä, että se kärjistää kyseisen henkilön purkausta. Mikä on yksi syy siihen, että yleisesti ottaen ei ole hyvä idea pidätellä tunteitaan.
Oman kliinisen kokemukseni perusteella yli 30 viime vuoden ajalta, jolloin olen hoitanut henkilöitä, joilla on elämää häiritseviä vihaongelmia, olen melko pitkälti tullut siihen tulokseen, että ne, joilla on kaikkein vakavimpia ongelmia tunteen kanssa, ovat niitä, joilla, kun otetaan huomioon heidän kasvatuksensa laajempi konteksti, on tavallisesti eniten aihetta olla vihainen. Toisin sanoen he ovat kasvaneet huomattavan häiriintyneissä kotitalouksissa, joissa vanhemmat ovat olleet hyvin puutteellisia heidän perustavanlaatuisten toiveidensa ja tarpeidensa tyydyttämisessä. Koska he kokivat tällaisen kohtelun epätasa-arvoiseksi ja oppivat kuitenkin, että huoltajiensa kohtaaminen tästä koetusta epäoikeudenmukaisuudesta vain pahensi tilannetta, heidän oli pakko varastoida kaikki kertynyt vihansa itseensä. Näin ollen he kantavat aikuisina edelleen (ikävänä henkilökohtaisena taakkana) suurta määrää vihaa, jota heillä ei ollut koskaan ollut tilaisuutta purkaa.
Tällaisissa tilanteissa suhteellisen yksinkertaisten vihanhallintatekniikoiden opettelu ei toimi kovinkaan hyvin. Ongelma menee nimittäin paljon syvemmälle kuin sellaisten taitojen hallitseminen, joilla voi pitää vihansa kurissa. Sillä se ei saavuta paljon muuta kuin pitää vihasi etäällä – juuri sitä, mikä (näennäis)ratkaisusi alun perin oli. Tämä upotettu viha on tuotava esiin ja annettava sille ääni. Ja se ansaitsee ehdottomasti tulla kunnioitetuksi tuntemastaan oikeutuksesta.
Miten on siis paljon tehokkaampaa menneen vihasi ”loppuunsaattamisessa” sallia sen vihdoin ja viimein tulla vahvistetuksi, validoiduksi ja vapautetuksi turvallisella, kontrolloidulla tavalla. Sallitte sen – kuten ette aiemmin voineet – tulla ilmaistuksi (ikään kuin ”mielen silmin”) niille, jotka sen alun perin aiheuttivat. Näin voitte tehdä rauhan sen kanssa ja päästää siitä irti. Muuten opettelet vain loputtomasti pitämään kasassa tyytymätöntä tunnetta, joka yhä kaipaa päästämistä ulos.
Menneen vihan käsittelytekniikoita käsitellään muissa viesteissäni (ks. huomautus alla). Silti monissa tapauksissa etsimäsi ratkaisu saattaa vaatia ammattiapua. Sinulla saattaa nimittäin olla tiedostamattomia esteitä sen kohtaamiselle, mikä saattaa yhä viipyä – tai kuohua – sisälläsi, ja siksi tarvitset intuitiivista, oivaltavaa terapeuttia (mieluiten sellaista, joka harjoittaa IFS:ää tai EMDR:ää) auttamaan sinua tunnistamaan ja työstämään sitä, mitä olet niin kauan tuntenut velvollisuudeksesi piilottaa.
Tässä on vain muutama aiempi postaukseni, joissa käsitellään itseapumenetelmiä jatkuvien vihaongelmien käsittelemiseksi:
- Sisäinen syyllistämispeli: Kuinka olet sodassa itsesi kanssa
- Voimaa olla haavoittuvainen (osa 1 kolmesta)
- Viha: Kun aikuiset käyttäytyvät kuin lapset – ja miksi”, ”Älä anna vihasi ’kypsyä’ katkeruudeksi
- Voimakas kaksivaiheinen prosessi, jolla pääset eroon ei-toivotusta vihasta