Vaikka James Madison oli Mannerheimin kongressin nuorin jäsen, hänen johtajuutensa oli ratkaiseva tekijä amerikkalaisen hallituksen kehittämisessä. Madison ehdotti Virginian suunnitelmaa, hän laati osan Federalist Papers -kirjoista ja kirjoitti Bill of Rightsin.
Ensimmäiset kansalliset vaalit pidettiin vuonna 1789. Presidentti Washingtonin ohella äänestäjät valitsivat suuren määrän perustuslain kannattajia. Itse asiassa lähes puolet ensimmäisen kongressin yhdeksästäkymmenestä yhdestäkymmenestä yhdestä jäsenestä oli ollut mukana kirjoittamassa tai ratifioimassa perustuslakia.
Ei ollut yllättävää, kun otetaan huomioon antifederalistien vastustus uutta vahvaa keskushallintoa kohtaan, että edustajainhuoneeseen lähetettiin vain kahdeksan perustuslain vastustajaa. Useimmat anti-federalistit keskittyivät osavaltioiden politiikkaan.
yksilön oikeuksien suojelu
Uuden kongressin välittömänä kysymyksenä oli, miten perustuslakia voitaisiin muuttaa. Edustajat vastasivat muutospyyntöihin, jotka olivat nousseet tärkeimmäksi kysymykseksi ratifiointiprosessin aikana. Ratkaisevan tärkeät osavaltiot Massachusetts, Virginia ja New York (muiden muassa) olivat kaikki lopulta tukeneet perustuslakia – mutta vain sillä odotuksella, että maan korkeimpaan lakiin lisättäisiin yksilön oikeuksien nimenomainen suoja. Nyt kun perustuslain kannattajat hallitsivat liittovaltion hallitusta, mitä he tekisivät?
Yksilön oikeuksien täsmällisen ilmaisemisen oikeusperinteellä oli syvät juuret angloamerikkalaisessa tavassa. Ei siis ole yllättävää, että ensimmäinen kongressi muutti perustuslakia lisäämällä siihen sen, mikä tuli tunnetuksi Bill of Rights -nimellä.
10. lisäys: ”Ne valtuudet, joita perustuslaki ei ole siirtänyt Yhdysvalloille eikä kieltänyt osavaltioita, on varattu osavaltioille tai kansalle.”
James Madison, joka oli nyt kongressin jäsen Virginiasta, otti jälleen johtavan roolin valmistellessaan lisäysehdotuksia, jotka lähetettäisiin osavaltioiden hyväksyttäväksi. Madison kävi taitavasti läpi lukuisia ehdotuksia ja esimerkkejä osavaltioiden perustuslaeista ja valitsi lopulta yhdeksäntoista mahdollista muutosta perustuslakiin.
Kuten oli odotettavissa, kansallismielinen Madison huolehti siitä, ettei yksikään ehdotetuista muutoksista heikentäisi uutta keskushallintoa olennaisesti. Lopulta kymmenen tarkistusta ratifioitiin vuonna 1791.
Kymmenen tarkistusta
Nämä perustuslain kymmenen ensimmäistä tarkistusta tulivat tunnetuiksi Bill of Rights -nimellä, ja ne ovat edelleen sekä yksilönvapautta, rajoitettua hallintoa ja oikeusvaltioperiaatetta koskevien amerikkalaisten ihanteiden symboli ja perusta. Suurin osa Bill of Rightsista koskee rikoksista syytettyjen henkilöiden oikeussuojaa.
Oikeusjulistuksessa taatut oikeudet ja suojat
| Amendment | Oikeudet ja suojat |
|---|---|
| Ensimmäinen |
|
| Toinen |
|
| Kolmas |
|
| Neljäs |
|
| Viides |
|
| Seitsemäs |
|
| Seitsemäs |
|
| Kahdeksas |
|
| Yhdeksäs |
|
| Kymmenes |
|
Esimerkiksi neljäs-kahdeksas lisäys antaa suojan kohtuuttomalta etsinnältä ja takavarikolta, oikeuden olla syyttämättä itseään ja oikeuden oikeudenmukaiseen ja nopeaan valamiesoikeudenkäyntiin, joka on vapaa epätavallisista rangaistuksista.
Ensimmäinen lisäys, joka on ehkä laajin ja tunnetuin lisäys Bill of Rights -lakiehdotuksesta, vahvistaa joukon poliittisia ja kansalaisoikeuksia, mukaan lukien sanan-, kokoontumis-, lehdistön- ja uskonnonvapaus.
Kahdessa viimeisessä lisäyksessä vastaavasti täsmennetään, että tämän yksilönsuojien luettelon ei ole tarkoitus sulkea pois muita suojia, ja sitä vastoin määrätään, että kaikki liittovaltion hallituksen vaatima valta on nimenomaisesti mainittava perustuslaissa.
Oikeusjulistuksen koko teksti
Muutos I Kongressi ei saa säätää lakia, joka koskee uskonnon perustamista tai kieltää sen vapaata harjoittamista, eikä rajoittaa sanan- tai lehdistönvapautta eikä kansan oikeutta kokoontua rauhanomaisesti ja pyytää hallitukselta oikaisua epäkohtiin.
Muutos II Hyvin säännelty asevoima on välttämätön vapaan valtion turvallisuudelle, joten kansan oikeutta pitää ja kantaa aseita ei saa loukata.
Muutos III Sotilasta ei saa rauhan aikana majoittaa mihinkään taloon ilman omistajan suostumusta, eikä sodan aikana, vaan ainoastaan laissa säädettävällä tavalla.
Muutos IV Kansan oikeutta turvata henkilöllisyytensä, talonsa, paperinsa ja omaisuutensa kohtuuttomilta etsinnöiltä ja takavarikoilta ei saa loukata, eikä etsintälupia saa antaa kuin todennäköisin syin, valaehtoisesti tai valaehtoisella vakuutuksella perusteltuna, ja kuvaamalla erityisesti etsittävän paikan ja takavarikoitavat henkilöt tai esineet.
Muutos V Ketään ei saa pidättää vastuuseen kuolemantuottamuksesta tai muusta pahamaineisesta rikoksesta, paitsi suuren valamiehistön esityksestä tai syytteestä, lukuun ottamatta tapauksia, jotka ilmenevät maa- tai merivoimissa tai asevoimissa, kun ne ovat tosiasiallisessa palveluksessa sodan tai yleisen vaaran aikana; ketään ei saa saman rikoksen vuoksi asettaa kahteen kertaan hengen tai ruumiin vaaraan; ketään ei saa missään rikosasiassa pakottaa todistajaksi itseään vastaan, eikä häneltä saa riistää henkeä, vapautta tai omaisuutta ilman asianmukaista oikeudenkäyntiä; yksityisomaisuutta ei saa ottaa julkiseen käyttöön ilman kohtuullista korvausta.
Muutos VI Kaikissa rikosoikeudenkäynneissä syytetyllä on oltava oikeus nopeaan ja julkiseen oikeudenkäyntiin sen osavaltion ja sen piirin puolueettomassa valamiehistössä, jossa rikos on tehty ja jonka piiri on etukäteen lailla määritetty, sekä oikeus saada tietää syytteen luonne ja syy; oikeus kohdata häntä vastaan olevat todistajat; oikeus saada pakollinen oikeudenkäynti todistajien hankkimiseksi hänen hyväkseen ja oikeus saada puolustusasianajajan apua.
Muutos VII Yleisoikeudellisissa oikeudenkäynneissä, joissa riidan arvo on yli kaksikymmentä dollaria, oikeus valamiesoikeudenkäyntiin säilyy, eikä mitään valamiehistön käsittelemää tosiseikkaa saa missään Yhdysvaltojen tuomioistuimessa tutkia uudelleen muulla tavoin kuin yleisen oikeuden sääntöjen mukaisesti.
Muutos VIII Liiallisia takuita ei saa vaatia, kohtuuttomia sakkoja ei saa määrätä eikä julmia ja epätavallisia rangaistuksia saa määrätä.
Muutos IX Perustuslaissa lueteltuja tiettyjä oikeuksia ei saa tulkita siten, että niillä kiellettäisiin tai väheksyttäisiin muita kansalle kuuluvia oikeuksia.
Muutos X Valtuudet, joita perustuslaki ei ole siirtänyt Yhdysvalloille eikä kieltänyt osavaltioille, on varattu osavaltioille tai kansalle.
Vaikka Bill of Rights ei luonut syvällistä haastetta liittovaltion toimivallalle, se vastasi keskeiseen antifederalistiseen pelkoon siitä, että perustuslaki vapauttaisi sortavan keskushallinnon, joka olisi liian kaukana kansasta, jotta sitä voitaisiin valvoa.
Vastustamalla tätä vastarintaa ja noudattamalla ratifiointiprosessin aikana esiin nousseita laajalti ilmaistuja muutostoivomuksia Bill of Rights -lakiehdotus auttoi turvaamaan laajalti poliittisen kannatuksen uudelle kansallishallintoon. Ensimmäinen merkittävä sisäpoliittinen kysymys oli onnistuneesti ratkaistu.
Oikeusjulistuksen ymmärtäminen
Oikeusjulistus on edelleen aktiivinen voima nykypäivän amerikkalaisessa elämässä tärkeimpänä perustuslain osatekijänä. Sen suojakeinojen merkityksestä kiistellään edelleen kiivaasti. Esimerkiksi toiseen lisäykseen sisältyvä oikeus kantaa aseita miliisin tukemiseksi herättää nykyään huomattavia poliittisia kiistoja.
Ylipäänsä Bill of Rightsin ulottaminen koskemaan yksilöiden suojelua liittovaltion hallituksen lisäksi myös osavaltioiden ja paikallishallinnon väärinkäytöksiltä on edelleen perustuslain tulkinnan ratkaisematon näkökohta.
Alun perin suojilla oli tarkoitus rajoittaa ainoastaan liittovaltion hallitusta, mutta kun neljästoista lisäys vuonna 1868 takasi, ettei yksikään osavaltio voi riistää kansalaisiltaan Bill of Rightsin suojaa, tätä alkuperäistä näkemystä alettiin laajentaa. Tähän päivään mennessä korkein oikeus ei ole lopullisesti päättänyt, pitäisikö koko Bill of Rights -lakia aina soveltaa kaikkiin hallinnon tasoihin.