Depersonalisaatio, psykologiassa tila, jossa yksilö kokee joko itsensä tai ulkomaailman epätodelliseksi. Epätodellisuuden tunteen lisäksi depersonalisaatioon voi liittyä tunne siitä, että oma mieli on erkaantunut omasta kehosta, että kehon raajat ovat muuttuneet suhteellisesti, että ihminen näkee itsensä kaukaa tai että hänestä on tullut kone.
Lieviä depersonalisaation tunteita esiintyy normaalien persoonallisuuden integroitumis- ja yksilöitymisprosessien aikana suurella osalla nuorista ja nuorista aikuisista, eikä sen tarvitse heikentää sosiaalista tai psykologista toimintakykyä. Tällaisia tunteita voi esiintyä myös aikuisilla pitkän emotionaalisen stressin jälkeen. Kun merkittävä sosiaalinen tai ammatillinen haitta kuitenkin jatkuu, yksilöllä katsotaan olevan häiriö, jota tulisi hoitaa. Depersonalisoitumisen tunteita voi esiintyä myös joidenkin persoonallisuushäiriöiden piirteinä sekä masennuksen, ahdistuneisuuden ja skitsofrenian oireina.
Depersonalisoituminen psyykkisen häiriön ominaisuutena on näkyvä teema eksistentiaalisissa ja uusanalyyttisissä persoonallisuusteorioissa. Esimerkiksi brittiläinen psykoanalyytikko R.D. Laing kuvasi depersonalisaatiota – itsensä kokemista näkymättömäksi – puolustautumisreaktiona läpitunkevaan vaaran tunteeseen.
Termiä depersonalisaatio on käytetty myös viittaamaan sosiaaliseen vieraantumiseen, joka johtuu yksilöitymisen menettämisestä työelämässä ja yhteisössä.