Olen käyttänyt termiä ”radikaali keskustalaisuus” tässä sarjassa muutaman kerran. Ennen kuin lopetamme sen, haluaisin selittää, mihin mielestäni libertaristit sijoittuvat poliittisella spektrillä, jos emme aio olla ”oikealla”. Seuraava on muokattu kirjoituksestani tulevassa kirjassa Why Liberty.
Vasemmisto-oikeistopoliittinen spektri on tavanomainen johdanto poliittiseen ajatteluun: jos uskot X:ään, olet vasemmalla, ja jos uskot Y:hen, olet oikealla. Se, mitä X ja Y edustavat, vaihtelee sen mukaan, kenen kanssa puhut; sen mainitseminen rohkaisee ihmisiä sijoittamaan itsensä jonnekin tuolle spektrille, vaikka heidän näkemyksensä eivät sijoittaisikaan heitä johonkin kohtaan tuolla spektrillä. Erityisen absurdiksi asian tekee se, kun meille kerrotaan, että ”kaksi ääripäätä kohtaavat, mikä tekee spektristä ympyrän”, jonka molemmissa päissä on kilpailevia väkivaltaisen kollektivismin muotoja. Kun siis kuulet ensimmäisen kerran klassisesta liberalismista tai libertarismista, saatat kysyä itseltäsi, mille puolelle ”spektriä” filosofia kuuluu.
Ei kuulu. Vapauden aatteisiin kuuluu olennaisesti tavanomaisen vasemmisto-oikeisto-spektrin hylkääminen. Libertarismi kyseenalaistaa ja haastaa poliittisen vallan käytön. Sen sijaan, että valittaisiin, puuttuuko hallitus tähän vai tuohon, libertarismi näkee politiikan vapauden ja vallan välisenä kamppailuna. Libertaristit suhtautuvat hyvin vakavasti historioitsija Lord Actonin opetukseen: ”Vallalla on taipumus turmella, ja absoluuttinen valta turmelee absoluuttisesti.” Libertarismi ei sijoitu jommallekummalle puolelle spektriä, jonka kummallakin puolella on jonkinlaisen pakkovallan kannattajia.
Kumpi on siis johdonmukaista ja kumpi epäjohdonmukaista, libertarismi vai vasemmisto-oikeisto-spektaali, jonka toisessa päässä on kommunismi ja toisessa fasismi, jonka toisella puolella on tupakkakielto ja toisella marihuanan kielto ja jonka toisella puolella on puhekielto….. ja toisella puhekielto? Voit päättää itse.
Jossain mielessä, jos pitäydyttäisiin lineaarisessa spektrissä, libertaristien voisi sanoa olevan poliittisen keskustelun radikaalissa keskipisteessä. Libertaristit ovat radikaaleja analyysissämme – menemme asioiden juurille (latinaksi: <em>radix</em>) – ja uskomme vapauden periaatteisiin. Meitä voisi kutsua keskustalaisiksi siinä mielessä, että keskustasta käsin projisoimme ajatuksemme ulospäin ja annamme tietoa poliittisille puolueille ja ideologioille eri puolilla. Tämän seurauksena libertaristiset ajatukset läpäisevät sekä keskusta-vasemmiston että keskusta-oikeiston, mikä antaa niille niiden vetovoimaisimmat ominaisuudet. Lisäksi yhä suurempi osa kansalaisista monissa maissa olisi nähtävä libertaristisina, eikä niinkään ”vasemmalla” tai ”oikealla”.
Libertarismi on poliittinen filosofia, jonka keskiössä on yksilönvapauden merkitys. Libertaristi voi olla ”sosiaalisesti konservatiivinen” tai ”sosiaalisesti edistyksellinen”, urbaani tai maaseudulla asuva, uskonnollinen tai ei-uskonnollinen, raittiusliberaali tai juoppo, naimisissa oleva tai naimaton…..tulee mieleen. Libertaristeja yhdistää se, että he pitävät johdonmukaisesti kiinni vapausolettamasta inhimillisissä asioissa ja siitä, että Cato Instituten David Boazin sanoin ”vallan käyttö, ei vapauden käyttö, vaatii oikeutuksen”. Libertaristit ovat johdonmukaisia vapauden periaatteen puolustajia ja kykenevät työskentelemään monenlaisten ihmisten ja ryhmien kanssa asioissa, joihin yksilönvapaus, rauha ja rajoitettu hallinto liittyvät.
Libertaristinen radikaali keskusta on muokannut paljon nykymaailmaa. Kuten toimittaja Fareed Zakaria totesi:
Klassinen liberalismi on kuulemma poistunut näyttämöltä. Jos näin on, sen muistokirjoitus kuuluu kuten Sir Christopher Wrenin muistomerkkiin St. Paulin katedraalissa kaiverrettu muistokirjoitus: ”Si monumentum requiris, circumspice.” ”Si monumentum requiris, circumspice.” Jos etsit muistomerkkiä, katso ympärillesi. Ajattele maailmaa, jossa elämme – maallista, tieteellistä, demokraattista, keskiluokkaista. Piditte siitä tai ette, se on liberalismin luoma maailma. Viimeisten kahdensadan vuoden aikana liberalismi (ja sen voimakas liittolainen, kapitalismi) on tuhonnut järjestyksen, joka oli hallinnut ihmisyhteiskuntaa kahden vuosituhannen ajan – auktoriteetin, uskonnon, tapojen, maan ja kuninkaiden järjestyksen. Syntypaikaltaan Euroopasta liberalismi levisi Yhdysvaltoihin, ja nyt se on ahkerasti uudistamassa suurinta osaa Aasiasta.
Liberalismi (nykyaikainen nimitys periaatteelliselle klassiselle liberalismille) on jo syvällisesti muokannut nykymaailmaa. Suuressa osassa maailmaa on jo voitettu monia taisteluita: kirkon ja valtion erottaminen toisistaan, vallan rajoittaminen perustuslakien avulla, sananvapaus, merkantilismin kumoaminen ja sen korvaaminen vapaakaupalla, orjuuden lakkauttaminen, uskonnollisten, etnisten, kielellisten ja seksuaalisten vähemmistöjen henkilökohtainen vapaus ja oikeudellinen suvaitsevaisuus, omaisuuden suoja, fasismin, Jim Crow:n, apartheidin ja kommunismin kukistaminen. Älymystö ja aktivistit tekivät nämä voitot mahdollisiksi, ja heitä on aivan liian monta lueteltavaksi. He tekivät maailmasta paremman – oikeudenmukaisemman, rauhanomaisemman ja vapaamman. He tekivät libertaristisesta kannasta näissä ja monissa muissa kysymyksissä järkevän poliittisen keskustelun lähtökohdan. Emme kuitenkaan tyydy lepäämään laakereillamme. Kuten aina, vanhat taistelut on usein käytävä uudelleen. Ja nykynuorille, kuten aiemmillekin sukupolville, on vielä monia taisteluita käymättä ja vapauksia voitettavana.
Miten libertaristit ovat onnistuneet saavuttamaan tällaisen vaikutusvallan toimiessaan suurelta osin puoluerakenteen ulkopuolella? Joskus perustamme omia puolueitamme, kuten erilaiset (klassiset) liberaalipuolueet Euroopassa ja muissa maissa nykyään osoittavat. Joskus toimimme pienempien puolueiden sisällä, kuten libertaristinen puolue Yhdysvalloissa, jonka vuoden 2012 ehdokas kuvernööri Gary Johnson valisti miljoonia ihmisiä huumeiden vastaisen sodan ja muiden hallitusohjelmien aiheuttamista haitoista. Joskus työskentelemme olemassa olevien puoluerakenteiden sisällä, mistä esimerkkinä ovat Ron Paulin presidentinvaalikampanjat republikaaneina vuosina 2008 ja 2012. Hän pystyi edistämään monia libertaristisia periaatteita käyttämällä poliittisen kampanjan saippuakoteloa saavuttaakseen tuhansia nuoria, ei vain Yhdysvalloissa vaan kaikkialla maailmassa. Vaikka poliittinen aktivismimme saa monenlaisia muotoja maasta ja asiayhteydestä riippuen, ajatuksemme vaikuttavat poliittiseen spektriin.
Ajatellaanpa vaikka 1960-luvun Amerikkaa, jota pidetään radikaalin opiskelija-aktivismin kulta-aikana Yhdysvalloissa. Oikealla puolella oli konservatiivinen Young Americans for Freedom (YAF). Heidän perustava Sharon Statement, joka hyväksyttiin vuonna 1960, väitti: ”Että vapaus on jakamaton ja että poliittinen vapaus ei voi pitkään olla olemassa ilman taloudellista vapautta; että hallituksen tarkoitus on suojella näitä vapauksia säilyttämällä sisäinen järjestys, huolehtimalla maanpuolustuksesta ja harjoittamalla oikeudenkäyttöä; että kun hallitus uskaltautuu näiden oikeutettujen toimintojen ulkopuolelle, se kerää valtaa, jolla on taipumus vähentää järjestystä ja vapautta.” Heidän sankarinsa, senaattori Barry Goldwater totesi tunnetusti: ”Muistuttaisin teitä siitä, että äärimmäisyyksiin meneminen ei ole pahe, kun puolustetaan vapautta. Haluan myös muistuttaa teitä siitä, että maltillisuus oikeudenmukaisuuden tavoittelussa ei ole hyve. ”
Vasemmistossa oli samaan aikaan nousemassa sodanvastaisen liikkeen johtajaksi Students for a Democratic Society (SDS). Vuonna 1962 hyväksytyssä Port Huronin julistuksessa he vakuuttivat: ”Pidämme ihmisiä äärettömän arvokkaina, joilla on täyttymättömiä kykyjä järkeen, vapauteen ja rakkauteen. Utopian ja toivon hiipuminen on itse asiassa yksi tämän päivän yhteiskuntaelämän ominaispiirteistä. Syitä on monia: stalinismi vääristi vanhan vasemmiston unelmat, eikä niitä koskaan luotu uudelleen … 1900-luvun kauhut, joita symboloivat kaasu-uunit, keskitysleirit ja atomipommit, ovat räjäyttäneet toiveikkuuden. Jos on idealisti, sitä pidetään apokalyptisena, harhaanjohtavana.” SDS:n entinen puheenjohtaja Carl Ogelsby muisteli muistelmateoksessaan Ravens in the Storm: ”Libertarismi on asenne, jonka avulla voi puhua sekä oikeiston että vasemmiston kanssa, mitä minä aina yritin tehdä… Miksi mennä oikeistolaisten puheille tästä aiheesta, kun oli niin paljon vasemmistolaisia, joista valita? Koska sait vahvimman argumentin sotaa vastaan, jos pystyit osoittamaan, että sekä oikeisto että vasemmisto vastustavat sitä.”” Lisäksi ”olin jo varhain päättänyt, että oli järkevää puhua ’radikaalista keskustasta’ ja ’militantista maltillisuudesta’. Tarkoitin, että meidän tulisi olla radikaaleja analyysissämme, mutta keskustalaisia tavoittaessamme konservatiiveja.”
Maiden painopistealueet vaihtelivat, YAF keskittyi taloudelliseen vapauteen ja sosialismin vastustamiseen, SDS kansalaisoikeuksiin ja rauhaan, mutta kokonaisuutena tarkasteltuna niitä voidaan pitää libertaristisen aktivismin pioneereina nykyaikana. Näiden liikkeiden johtajista tuli opettajia, toimittajia, professoreita, poliitikkoja ja muita henkilöitä, jotka ohjaavat julkista keskustelua nykyään. He vetosivat vasemmistoon ja oikeistoon, mutta heidän parhaat älylliset argumenttinsa ja energiansa kumpusi heidän taustalla olevista libertaristisista impulsseistaan.
Huumeita vastaan käyty sota tunnustetaan yhä useammin katastrofiksi. Libertaristiset ajatushautomot, kuten Cato Institute, ovat vuosikymmenien ajan dokumentoineet huumesodan tappavat kustannukset ja henkilökohtaisen vastuun ja henkilökohtaisen vapauden hyödyt. Libertaristiset taloustieteilijät, erityisesti Milton Friedman, ovat selittäneet kieltolain luomat vääristyneet kannustimet. Moraalifilosofit ovat väittäneet, että vapaiden ja vastuuntuntoisten yksilöiden yhteiskunta poistaisi uhrittomia rikoksia koskevat kiellot, ja tämä väite juontaa juurensa Lysander Spoonerin vuonna 1875 julkaistuun pamflettiin Vices Are Not Crimes: A Vindication of Moral Liberty. Koska libertaristit viitoittivat tietä osoittamalla kieltolain haitalliset vaikutukset – moraaliin, oikeudenmukaisuuteen ja rikollisuuteen, perheisiin ja yhteiskuntajärjestykseen – yhä useammat poliittiset johtajat puhuvat huumeiden vastaisen sodan seurauksista pelkäämättä joutuvansa ”huumeiden kannattajiksi” mustamaalatuksi. Heihin kuuluu Meksikon, Guatemalan, Kolumbian ja Brasilian presidenttejä, jotka ovat kärsineet kieltolain tuomasta rikollisuudesta, väkivallasta ja korruptiosta. Yhdysvalloissa näihin henkilöihin kuuluu kuvernöörejä, entisiä valtiosihteereitä, tuomareita, poliisipäälliköitä ja monia muita.
Näin vapaamieliset muuttavat maailmaa. Olemme radikaaleja siinä mielessä, että kun muut saattavat omaksua tiettyjä vapauden puolesta puhuvia uskomuksia satunnaisesti tai tapauskohtaisesti, libertaristit kannattavat niitä periaatteesta. Libertaristit ovat eturintamassa asioissa, joita aluksi pidetään äärimmäisinä, mutta joita puolustuksemme ansiosta pidetään myöhemmin itsestäänselvyyksinä. Olemme keskustalaisia siinä mielessä, ettemme ole vasemmistolaisia emmekä oikeistolaisia, vaan sen sijaan heijastamme ajatuksemme ulospäin ja annamme niistä tietoa koko spektrille.
Tässä on suuri mahdollisuus. Ideologisia taisteluita ja vaaleja ei voiteta ääripäissä; niitä voitetaan keskellä. Kuten Boazin ja Kirbyn tutkimus osoittaa, ”10-20 prosenttia amerikkalaisista on verotuksellisesti konservatiivisia ja sosiaalisesti liberaali-libertaristisia. Ja viime vuosikymmenen aikana he ovat olleet uskollisista demokraateista ja republikaaneista poiketen vaihtelevia äänestäjiä.” Useimmat näistä ihmisistä ovat kanssamme samaa mieltä siitä, että he suosivat sekä taloudellista että sosiaalista vapautta, he eivät vain vielä tiedä, että se tekee heistä libertaristeja. Jos me libertaristit nousemme ylös ja miehitämme ylpeästi keskustan, meillä on uskomaton vaikutusvalta sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Voimme näyttää ihmisille, että heidän ei tarvitse valita puolta, että perinteinen spektri on vitsi, että me esitämme toivottavan vaihtoehdon rikkinäiselle status quolle.
Libertarismi ei ole oikeiston tai vasemmiston filosofia. Se on radikaali keskusta, koti niille, jotka haluavat elää ja antaa elää, jotka vaalivat sekä omaa vapauttaan että muiden vapautta, jotka hylkäävät kollektivismin vanhentuneet kliseet ja väärät lupaukset sekä ”vasemmalla” että ”oikealla”. Missä kohtaa vasemmisto-oikeisto -spektriä libertarismi sijaitsee? Sen yläpuolella.
Huomautuksia
John Emerich Edward Dalberg, lordi Acton, Historical Essays and Studies, kirjoittanut John Emerich Edward Dalberg-Acton, toimittaneet John Neville Figgis ja Reginald Vere Laurence (London: Macmillan, 1907). Luku: LIITE, Kirje piispa Creightonille http://oll.libertyfund.org/title/2201/203934
Amerikkalaisista äänestäjistä katso David Boaz, David Kirby ja Emily Eakins, The Libertarian Vote: Swing Voters, Tea Parties, and the Fiscally Conservative, Socially Liberal Center (Washington, D.C.: Cato Institute, 2012).
”An Introduction to Libertarian Thought”, video osoitteessa http://www.libertarianism.org/introduction.
Fareed Zakaria, ”The 20 Percent Philosophy”, Public Interest 129 (syksy 1997), s. 96-101, http://www.nationalaffairs.com/doclib/20080709_19971299the20percentphil….
”Sharonin lausunto”, saatavissa osoitteessa http://en.wikipedia.org/wiki/Sharon_Statement.
Barry Goldwater’s 1964 Acceptance Speech (Barry Goldwater’s 1964 Acceptance Speech), saatavissa osoitteessa http://www.washingtonpost.com/wp-srv/politics/daily/may98/goldwaterspee…..
Port Huron Statement, saatavilla osoitteessa http://en.wikipedia.org/wiki/Port_Huron_Statement.
Carl Oglesby, Ravens in the Storm, A Personal History of the 1960s Anti-War Movement (New York: Scribner, 2008), s. 120.
Carl Oglesby, ibid, s. 173.
Milton Friedman, ”It’s Time to End the War on Drugs”, saatavilla osoitteessa http://www.hoover.org/publications/hoover-digest/article/7837; Jeffrey A. Miron ja Jeffrey Zwiebel, ”The Economic Case Against Drug Prohibition”, Journal of Economic Perspectives, Vol. 9, No. 4 (Fall 1995), s. 175-192.
Lysander Spooner, Vices Are Not Crimes: A Vindication of Moral Liberty, saatavilla osoitteessa http://lysanderspooner.org/node/46.
Joukko lainvalvontaviranomaisia, jotka ovat valmiita puhumaan kieltolain katastrofeista, löytyy osoitteesta Law Enforcement Against Prohibition, http://www.leap.cc.