Termin etnosentrismi keksi William Graham Sumner vuonna 1906, kun hän havaitsi ihmisten taipumuksen tehdä eroa sisä- ja ulkoryhmän välillä. Se voidaan ymmärtää näkemykseksi, jossa omaa kulttuuria pidetään parempana kuin kenenkään muun kulttuuria kielen, käyttäytymisen, uskonnon, tapojen jne. suhteen. Tämä johtuu siitä, että jokainen tiettyyn kulttuuriin syntynyt yksilö omaksuu aikuisena oman kulttuurinsa arvot ja uskomukset ja kehittää käsityksen siitä, mikä on ”normaalia”, ja pitää omaa kulttuurista koodiaan normina. Kun ihmiset joutuvat kosketuksiin muiden kulttuurien kanssa, joilla on erilaiset arvot, uskomukset ja käyttäytymismallit, he eivät useinkaan ymmärrä tai tunnusta muiden kulttuurien ainutlaatuista luonnetta, kun he pitävät mielessä nämä omassa kulttuurissaan vallitsevat ennakkokäsitykset. Heillä on taipumus vertailla, arvioida ja jopa tuomita omasta näkökulmastaan. Tätä toimintaa kutsutaan etnosentrismiksi. Sen sijaan, että ihmiset näkisivät toiset kulttuurit kyseisen kulttuurin näkökulmasta, he pitävät niitä usein epänormaaleina. Monet sosiologit väittävät sen aiheuttavan puolueellista käsitystä muista kulttuureista, koska on vaikea ymmärtää toisen näkökulmaa. Tämä puolueellisuus voidaan kuitenkin tunnistaa ja sitä voidaan hallita.
Etnosentrismi johtaa usein vakaviin sosiaalisiin ongelmiin, kuten rasismiin, kolonialismiin jne. Nykymaailmassa monet sosiologit pitävät sitä yleisenä piirteenä lähes kaikissa kulttuureissa. Antropologiassa käytetään kuitenkin usein termiä ”kulttuurirelativismi” etnosentrismin vastakohtana. Etnosentrismin käsitettä on vaikea määritellä sen keskeisen aseman vuoksi eri tieteenaloilla, mikä rajoittaa myös sen käyttökelpoisuutta. William Graham Sumner keksi termille kaksi erilaista määritelmää. Ensinnäkin sitä voidaan käyttää näkemyksestä, jossa omaa ryhmää pidetään kaiken keskipisteenä, kun taas muita ryhmiä arvioidaan suhteessa siihen. Toinen määritelmä korostaa ajatusta koheesiosta, solidaarisuudesta ja yhteenkuuluvuudesta sisäisen ryhmän sisällä, joka puolustaa omia etujaan niitä alempiarvoisina pidettyjä ulkopuolisia ryhmiä vastaan.
Etnosentrismiä voidaan kutsua eksplisiittiseksi silloin, kun se kykenee herättämään tunteita ulkopuolisia kohtaan, kun taas implisiittiseksi silloin, kun se estää taipumukset tuntea ulkopuolisia kohtaan. Sillä voi olla sekä etuja että haittoja. Se on edullista siinä mielessä, että se auttaa meitä kehittämään rakkautta kansakuntaa, kulttuuria, perinteitä ja arvoja kohtaan. Se synnyttää ylpeyttä ja itseluottamusta ryhmään kuuluvien ihmisten keskuudessa ja luo yhteisöön kuulumisen ja yhtenäisyyden tunnetta. Haittapuolena on vastenmielisyys muita kulttuureja kohtaan sekä niiden syrjiminen, koska ne ovat erilaisia. Sosiologit ja antropologit ovat sitä mieltä, että lähes kaikki ihmiset ovat etnosentrisiä ainakin jossakin elämänsä osassa, useimmiten jopa huomaamattaan.
Vaikka ei ole olemassa mitään kiinteää syytä sille, mistä etnosentrismi johtuu, on kehitetty sosiaalisia ja biologisia teorioita selittämään sitä. Sosiaalisen identiteetin lähestymistapa on yksi niistä, joiden mukaan ihmisestä tulee etnosentrinen, koska hän samaistuu vahvasti omaan kulttuuriinsa. Realistisen konfliktiteorian mukaan etnosentrismi syntyy ryhmien välillä koetun konfliktin vuoksi.