Nykyaikaisen poliisitoiminnan käsite juontaa juurensa viktoriaanista aikaa edeltävään Englantiin, jolloin Britannian sisäministeri Sir Robert Peel (1778-1850) valvoi Lontoon ensimmäisten järjestäytyneiden poliisivoimien perustamista. Ennen Peelin vuonna 1829 toteuttamia uudistuksia yleistä järjestystä olivat ylläpitäneet yövartijat, paikalliset konstaapelit ja punatakkiset armeijan sotilaat, joita käytettiin niin poliittisten levottomuuksien kuin paikallisen rikollisuuden torjuntaan.
Luodessaan Lontoon metropolipoliisin (jonka päämaja sijaitsi lyhyellä kadulla, jota kutsuttiin nimellä Scotland Yard) Peel pyrki luomaan ammattimaisen lainvalvontaviranomaisen, joka olisi yhtä lailla tilivelvollinen tavallisille kaupunkilaisille kuin vallanpitäville luokkiin kuuluville. Kun Peelin vastustajat valittivat, että uuden poliisivoiman perustaminen rajoittaisi henkilökohtaisia vapauksia, Peel vastasi: ”Haluan opettaa ihmisille, että vapaus ei ole sitä, että järjestäytyneet varasjoukot ryöstävät talosi ja että Lontoon pääkadut jäävät öisin juopuneiden naisten ja kulkureiden haltuun.”
Paheksuttujen punaisten takkien sijaan Peelin partiomiehet pukeutuivat mustiin takkeihin ja korkeisiin villahattuihin, joissa oli kiiltävät merkit. He lähtivät liikkeelle aseistautuneina vain lyhyellä nuijalla ja vihellyksellä apuvoimien kutsumista varten, kulkivat säännöllisiä reittejä ja pyrkivät saavuttamaan paikallisten asukkaiden luottamuksen. Robert Peelin järjestelmä oli menestys, ja 1800-luvun puoliväliin mennessä suuret amerikkalaiset kaupungit olivat perustaneet samanlaisia poliisivoimia. Lontoossa poliisit samaistettiin niin hyvin heidät luoneeseen poliitikkoon, että heistä käytettiin nimitystä ”Peelers” tai – mikä oli vielä mieleenpainuvampaa – ”Bobbies”, Robertin suositun lempinimen mukaan.