Pink Floyd -legenda Syd Barrett on kuollut Cambridgeshiren kotonaan.
60-vuotias laulaja kuoli viime perjantaina (heinäkuun 7. päivä), kun hän sai LSD:n aiheuttaman hermoromahduksen ollessaan uransa huipulla 60-luvulla. Hänen on kerrottu kuolleen diabetekseen liittyviin komplikaatioihin, toisten tietojen mukaan kuolinsyy oli kuitenkin syöpä.
Pink Floydin lausunnossa sanottiin: ”Yhtye on luonnollisesti hyvin järkyttynyt ja surullinen kuullessaan Syd Barrettin kuolemasta.
”Syd oli bändin varhaisen kokoonpanon johtava valo ja jättää perinnön, joka inspiroi edelleen.”
Hänen veljensä Alan vahvisti Sydin kuoleman aiemmin tänään (11.7.) sanomalla: ”Hän kuoli rauhallisesti kotona. Lähipäivinä järjestetään yksityiset perhehautajaiset.”
”Syd” Barrett syntyi Roger Keith Barrettina Cambridgessa 6. tammikuuta 1946 nuorimpana viidestä lapsesta. Innokas muusikko jo varhain, hän hankki 15-vuotiaana lempinimen, josta tuli hänen tunnetuin nimimerkkinsä, viitaten toiseen Cambridgessä asuvaan muusikkoon, jonka nimi oli niin ikään Sid Barrett.
Barrett perusti Pink Floydin yhdessä Roger Watersin, Nick Masonin ja Rick Wrightin kanssa vuonna 1965, ja nimesi bändin tiettävästi kahden blues-artistin, Pink Andersonin ja Floyd Councilin, mukaan, jotka olivat hänen levykokoelmassaan.
R&B-lähtökohdista bändi kehitti ainutlaatuisen psykedeelisen tyylin, joka sopi hyvin tuon ajan svengaaville lontoolaisille hipstereille. Heistä tuli nopeasti West Endin Tottenham Court Roadilla sijaitsevan kehutun UFO-klubin housebändi, joka suosi psykedeelisen undergroundin esiintyjiä.
Yhtye levytti ensimmäisen singlensä ”Arnold Layne”, jonka Barrett oli kirjoittanut ristiinpukeutujasta, tammikuussa 1967. Tuottajana toimi 60-luvun skene Joe Boyd, ja äänite osoittautui riittäväksi, jotta EMI tarjosi yhtyeelle sopimusta.
Saavutettuaan Top Ten -hitin kappaleella ’See Emily Play’, jonka oli jälleen kirjoittanut Barrett, yhtye julkaisi debyytti-LP:nsä ’The Piper At The Gates Of Dawn’ elokuussa 1967.
Levy, jolle Barrett kirjoitti kahdeksan kappaletta ja oli mukana kirjoittamassa kahta muuta kappaletta, nauhoitettiin Abbey Road -studiolla Lontoon St John’s Woodissa, joka sijaitsi naapurissa, jossa The Beatles oli tekemässä ’Sgt Pepper’s Lonely Hearts Club Bandia’.
Monien kappaleiden säveltämisen lisäksi Barrett oli tunnettu innovatiivisesta kitaransoitostaan, jossa hän kokeili takaisinkytkentää ja säröä ja käytti rekvisiittaa, kuten Zippo-sytytintä, saadakseen Fender Esquire -kitarastaan ainutlaatuisen äänen.
Yhdysvaltalainen yleisö piti kuulemastaan – LP pääsi kymmenen parhaan joukkoon, ja bändi alkoi saada uskollisia seuraajia. Barrett oli kuitenkin muuttumassa yhä sekavammaksi, mikä osui samaan aikaan säännöllisen LSD:n käytön kanssa.
Tähti alkoi käyttäytyä epäsäännöllisesti keikoilla, mieleenpainuvimmin eräällä keikalla San Franciscossa, kun hän laittoi hiusgeeliä päähänsä, kunnes se hiljalleen suli hänen kasvoilleen lavan valojen kuumuuden ansiosta.
Vuoden 1967 loppupuolella bändin ystävää David Gilmouria pyydettiin mukaan toiseksi kitaristiksi Barrettin käytöksen korvaamiseksi. Tilanne paheni niin pahaksi, että matkalla keikalle Southamptoniin tammikuussa 1968 Pink Floyd päätti olla ottamatta häntä kyytiin.
Kun Pink Floydin toinen albumi ”A Saucerful Of Secrets” julkaistiin vuonna 1968, se sisälsi vain yhden Barrettin sävellyksen, ”Jugband Blues”. Hänen virallisesta lähdöstään ilmoitettiin maaliskuussa 1968.
Sen jälkeen Barrett piiloutui asuntoonsa Lontoon Earls Courtissa ja palasi vuonna 1970 julkaisemaan kaksi sooloalbumia, ’The Madcap Laughs’ ja ’Barrett’, jotka eivät menestyneet kaupallisesti. Hänen apunaan näillä levyillä olivat muun muassa Gilmour ja Waters. Gilmour toimi myös Barrettin tukena tämän yhdellä konsertilla tänä aikana, kesäkuussa 1970 Lontoon Olympiassa.
Vuonna 1972 Barrett nousi uudelleen esiin Stars-nimisessä yhtyeessä, mutta hän lopetti yhden keikan jälkeen Cambridgen Corn Exchangeissa. Vuonna 1974 hänen vanha managerinsa Peter Jenner onnistui saamaan Barrettin palaamaan Abbey Roadille uuden albumin äänittämisen toivossa. Kun tämäkin osoittautui tuloksettomaksi, Barrett myi sooloalbumiensa oikeudet takaisin levy-yhtiölle ja palasi Cambridgeen asumaan äitinsä luokse. Hän ei koskaan palannut musiikkialalle, vaan asui samassa talossa kuolemaansa asti. Hänen kerrottiin pitävän maalaamisesta, kirjoittamisesta ja puutarhanhoidosta. Pink Floyd varmisti, että hän sai edelleen säännöllisesti rojaltimaksuja.
Pink Floyd saavutti tietysti myöhemmin valtavan maailmanlaajuisen maineen, ja ”Shine On You Crazy Diamond” vuoden 1975 albumilta ”Wish You Were Here” oli kunnianosoitus hänelle. Sensaatiomaisesti Barrett vieraili lyhyesti studiossa, kun kappaletta äänitettiin, kun hän oli lihonut ja ajanut hiuksensa. Muut bändin jäsenet ovat sittemmin tunnustaneet olevansa järkyttyneitä nähdessään hänet näin rähjäisessä kunnossa.
Mitä muistoja sinulla on Sydistä? Mitä mieltä olet hänen kuolemastaan? Kerro mielipiteesi legendan poismenosta NME:n viestipalstalla. Kerro nimesi ja ikäsi.
Olemme koonneet gallerian Syd Barrettin klassisista hetkistä. Katso ne täältä.
Lopulta löydät uncut.co.uk:sta klassisen katsauksen Syd Barrettiin ja Pink Floydiin, joka julkaistiin alun perin Melody Makerissa vuonna 1967.