Kuvakieli on usein ratkaisevassa asemassa kielen tiivistämisessä ja merkityksen laajentamisessa.
Yleisimmin kuvakieli viittaa kieleen, joka ei ole kirjaimellista: se viittaa vertailuun johonkin muuhun, jolloin yksi asia nähdään toisen asian kannalta. Esimerkiksi ilmaus hurjat kyyneleet (kyynelten personifikaatio) on kuvaannollinen, sillä kyyneleet eivät voi oikeasti toimia hurjasti, kuten ihmiset voivat. Tämä lause on tiivistetty (se on lyhyt) ja suggestiivinen (se viittaa moniin merkityksiin). Ymmärtääksemme sen meidän on mietittävä, millaista on olla hurja, ja miten kyyneleet voisivat olla tällaisia. Kun teemme niin, keräämme joitakin mahdollisuuksia: kiivaita kyyneleitä voisi esimerkiksi motivoida viha, voimakkuus, voima, aggressiivisuus, uhma, väkivalta, villiys tai kenties jotain hallitsematonta. Ne saattavat tuntua siltä, että ne satuttavat sinua. Kuvakieli provosoi meitä tutkimaan monia mahdollisia merkityksiä ja ajattelemaan sanojen kirjaimellista tai ilmeistä merkitystä pidemmälle.
Toisena esimerkkinä voi ajatella lausetta rakkauteni on kuin punainen, punainen ruusu. Tämä on kuvaannollinen lausuma (teknisesti vertausta käyttäen), sillä rakastettu ei ole kirjaimellisesti ruusu vaan ihminen. Kuva punaisesta ruususta on hyvin vihjaileva, kun taas rakkaan ja ruusun välinen vertailu vaikuttaa yksinkertaiselta. Kysy itseltäsi, mitä kaikkea yhdistät punaiseen ruusuun? Kysy sitten itseltäsi, miten voit liittää nämä assosiaatiot puhujan rakkauteen. Tämä esimerkki osoittaa runollisen kielen ekspansiivisen voiman.
Suuri osa siitä, mitä luemme, voidaan ottaa kirjaimellisesti. Iltataivas oli pimeä; hän katsoi ylös; hän tunsi itsensä sairaaksi. Kuvakieli viittaa kieleen, jota ei käytetä kirjaimellisesti – sitä käytetään abstraktisti, epäsuorasti ja usein mieleenpainuvasti. Ilta levittäytyy taivasta vasten kuin pöydälle eetteröitynyt potilas. Tässä meillä on ilta (asia), levittäytyminen (toiminta), potilas (asia), eetteröityminen (toiminta) ja pöytä (asia). Mutta ilta ei ole huumaantunut potilas, joka on levittäytynyt pöydälle, kenties valmiina leikattavaksi; tämä kuvaus ei voi olla kirjaimellisesti totta (ei ole potilasta, ei eetteröitymistä, ei pöytää, eivätkä illat kirjaimellisesti levittäydy taivasta vasten); tätä kieltä käytetään kuvaannollisesti, ja se on hyvin suggestiivista, ja se pyörii vertauksen ympärillä (kuten).
- Käytetäänkö tiettyjä sanoja epätavallisella, ei-kirjaimellisella, epätyypillisellä, liioitellulla tai metaforisella tavalla? Millainen vaikutus näillä kielikuvilla on?
- Mitä sanoja tai lauseita käytetään kirjaimellisesti (ne merkitsevät jotain kirjaimellista) ja mitä käytetään kuvaannollisesti (ne viittaavat johonkin kuvaannolliseen)?
- Miten kuvakieli viittaa tiettyyn merkitykseen? Vihjaako se useampaan kuin yhteen merkitykseen?
- Minkä tunnelman tai tunteen tämä kuvallinen, ei-kirjaimellinen kieli herättää?
Kuvakieli: Kun kuvakieli (kuten metafora tai vertaus) herättää eräänlaisena mentaalisena mielikuvana jonkin viidestä aistista, kutsumme tätä kuvakieleksi. ”Hän on aurinko” (vertaus) viittaa mielikuviin valosta ja lämmöstä (näkö- ja tuntoaistit); näin häntä verrataan-verrataan aurinkoon positiivisella tavalla mielikuvien kautta. Ja sitten aurinko viittaa tietysti myös elämän antamiseen sekä ajatukseen siitä, että se on keskipisteenä asioille, jotka pyörivät sen ympärillä. Kuten edellä mainittiin, kuvakieli tiivistää ja laajentaa merkityksiä. Niinpä lyhyessä lauseessa hän on aurinko vertailu viittaa paljon: sanojen puhujalle hän on tai ehkä edustaa arvoja tai voimia, jotka ovat valoa antava, elämää antava, lämmin ja jonkinlainen vakaa keskus. Puhuja olisi sen sijaan voinut sanoa, että hän on kaikki, mutta tämä on tuskin runollista: mitään aisteja tai laajoja mielikuvia ei herätetä.
- Mitä mielikuvia – sanoilla herätettyjä kuvia tai aistimuksia – runossa esiintyy? Mitkä kuvat ovat silmiinpistävimpiä tai yleisimpiä (esimerkiksi kuvat pimeydestä, valosta, kasveista, ihmisruumiista), ja mihin ne viittaavat?
- Onko runossa jokin hallitseva mielikuva (esimerkiksi mainitaanko runossa jatkuvasti jokin tietty visuaalinen mielikuva, jokin tietty tuoksu, tietynlainen valaistus tai jopa jokin epämääräinen asia, kuten väri)?
- Mitkä mielikuvat tuntuvat olevan yhteydessä toisiinsa tai liittyvät toisiinsa?
- Minkä tunnelman tai ilmapiirin mielikuvat luovat?
- Mitä yksityiskohtia kuvista erottuu? Miksi?
- Mikä aisti (jos jokin) näyttää hallitsevan runoa: näkö, ääni, maku, kosketus, haju?
Allusio. Runous sisältää joskus lyhyitä viittauksia itsensä ulkopuolisiin asioihin – henkilöön, paikkaan, toiseen kirjoitukseen – jotka laajentavat, selventävät tai monimutkaistavat runon merkitystä. Joskus ne ovat ilmeisiä ja suoria, joskus taas hienovaraisia, epäsuoria ja kiistanalaisia. Viittaukset ovat usein viittauksia muihin teksteihin (esimerkiksi viittaus Raamattuun tai toiseen runoon).
- Mitä viittauksia, jos sellaisia on, voit havaita?
- Millainen vaikutus viittauksilla on runoon?
- Onko viittaus suora vai epäsuora, tarkoitushakuinen vai hienovarainen?
- Jos kyseessä on kirjallinen viittaus, miten se liittyy alkuperäiseen tekstiin?