40 karttaa, jotka selittävät Pohjois-Korean

Pohjois-Korea on yksi maailman tärkeimmistä maista. Sen suuri armeija, kehittynyt ydinohjelma ja syvä vihamielisyys Yhdysvaltoja kohtaan tarkoittavat, että roistohallinto voi syöstä maailman pahimpiin taisteluihin sitten toisen maailmansodan. Viimeaikaiset jännitteet – erityisesti Pohjois-Korea ampui tunnistamattoman ohjuksen Japanin yllä maanantaina iltapäivällä – osoittavat, kuinka todellinen tämä uhka on.

Mutta Pohjois-Korea, joka virallisesti tunnetaan nimellä Korean demokraattinen kansantasavalta (Korean demokraattinen kansantasavalta, Korean demokraattinen kansantasavalta), on myös yksi maailman väärinymmärretyimmistä maista. Konfliktin historia on monimutkainen, ja tietoa Kim Jong Unin hallituksesta on vaikea saada, koska se on eristänyt itsensä suurelta osin maailmasta ja asettaa sananvapaudelle ankaria rajoituksia.

Seuraavassa yritetään monien karttojen (ja kyllä, muutaman kaavion) avulla selventää tilannetta ja luoda asiayhteyttä, joka auttaa ymmärtämään paremmin sekä maata että konfliktia. Tutkimme, mistä Pohjois-Korean hallinto on saanut alkunsa, kuinka suuri uhka se todella on Yhdysvalloille ja sen liittolaisille ja millaista elämä on maailman totalitaarisimmassa hallinnossa.

Korean historia ja miten se jakautui

1) Muinainen poliittinen kahtiajako, joka loi Korean

Noin vuodesta 57 eaa. aina seitsemännen vuosisadan loppupuolelle asti Korean niemimaata hallitsi kolme erillistä valtakuntaa: Goguryeo, joka kattoi suuren osan nykyisestä Koreasta sekä suuren osan Kiinasta; Baekje lounaassa; ja Silla kaakossa (etelässä oli myös pienempi ja vähemmän tärkeä liittovaltio, nimeltään Gaya). Niin sanottujen ”Kolmen valtakunnan” 700 vuoden aikana ei ollut olemassa yhtenäistä ”korealaista” identiteettiä – pikemminkin kyse oli näiden valtakuntien välisestä kamppailusta maasta ja ylivallasta.

Ratkaiseva muutos tapahtui vuonna 660 jKr., kun Silla liittoutui Kiinan Tang-dynastian kanssa. Heidän yhteinen sotilaallinen voimansa musersi Baekjen ja Goguryeon, ja he ottivat molemmat täysin haltuunsa vuoteen 668 mennessä. Tämän jälkeen Silla kääntyi Tang-liittolaisiaan vastaan ja pakotti heidät pois Korean niemimaalta, mikä johti historian ensimmäiseen yhtenäiseen dynastiaan Korean niemimaalla. Monet Korean myöhemmän historian mallit – syvistä sisäisistä kahtiajaoista Kiinan osallistumiseen Korean asioihin – juontavat juurensa tähän.

2) Korea oli vuosisatojen ajan Kiinan suurvaltojen juniorikumppani

Sillan hallinta romahti useiden satojen vuosien jälkeen. Korean myöhempää historiaa hallitsi kaksi monarkiaa: Goryeo (918-1392), josta nimi ”Korea” lopulta kehittyi, ja Choson (1392-1897). Goryeon ja Chosonin vallan aikana Korea oli Kiinan eri dynastioiden ”alamaisvaltio” – järjestely, jossa Korean johtajat vannoivat uskollisuutta Kiinan hallitsijoille vastineeksi sotilaallisesta suojelusta ja kauppaoikeuksista. Kiina esimerkiksi tuli puolustamaan Koreaa Japanin raa’an hyökkäyksen aikana 1500-luvun lopulla.

Kuten Chicagon yliopiston historioitsija Bruce Cumings toteaa, tributäärijärjestely oli paljon vähemmän ahdistava kuin eurooppalainen kolonialismi: Kiina ei hallinnut Koreaa, eikä sillä ollut juurikaan vaikutusvaltaa sen ulko- tai sisäpolitiikkaan. Se oli Korean kannalta enimmäkseen vapaaehtoinen; Goryeon ja Chosonin johtajat päättelivät, että Kiinan kanssa liittoutumisesta saatava hyöty kaupan, turvallisuuden ja kulttuurivaihdon muodossa oli suvereniteetin menettämisen arvoinen. Poikkeuksiakin oli – esimerkiksi kun mongolit valloittivat Kiinan, he valtasivat myös Korean ja hallitsivat sitä siirtomaana noin 80 vuoden ajan – mutta vapaaehtoinen tribuuttiasema oli pääsääntö.

Tribuuttiaika vakiinnutti Kiinan hallitsevan aseman Koreassa – aseman, jota Kiinan nykyhallitus pitää luonnollisena ja oikeana, mutta nykykorealaiset parhaimmillaankin anakronistisena.

3) 1900-luvun Japanin keisarikunta muokkasi Koreaa uudestaan

Tosiasiassa Japani eikä Kiina veti Korean maailmanlaajuiseen konfliktiin. Japanin teollistuminen 1800-luvulla – reilusti ennen kilpailevia Itä-Aasian suurvaltoja – teki lopun Kiinan hegemoniasta alueella. Vuonna 1895 Japani voitti Kiinan sodassa, jonka tarkoituksena oli lähinnä korvata Kiina hallitsevana ulkomaisena vaikuttajana Koreassa; vuonna 1910 keisarillinen Japani liitti Korean itseensä.

Japanin miehitys, joka kesti toisen maailmansodan loppuun saakka, oli hirvittävää – Japanin armeija pakotti tuhansia korealaisia naisia palvelemaan leiriprostituoituina, joita kutsuttiin kiertoilmaisulla nimellä ”lohdutusnaiset”, ja tämä on yhä nykyäänkin arkaluonteinen kysymys Japanin ja Korean suhteissa. Keisarillinen Japani yritti myös tyrkyttää omaa kieltään ja kulttuuriaan miehitetylle Korealle, mikä jätti korealaisille syvän pelon siitä, että he joutuisivat jälleen kerran vihamielisen vieraan vallan hallintaan – mikä on osasyy siihen, miksi moderni Korean demokraattinen kansantasavalta on niin pakkomielteinen suojelemaan itseään ulkomaisilta hyökkäyksiltä.

4) Yhdysvallat oli hyvin lähellä Korean jälleenyhdistämistä

Toinen maailmansota johti suoraan Korean jakamiseen. Japania vastaan käydyn sodan loppuvaiheessa neuvostojoukot olivat vallanneet Korean pohjoisen puoliskon, kun taas Yhdysvaltain joukot miehittivät eteläosan. Toisen maailmansodan jälkeinen jako osoittautui epävakaaksi, sillä sekä kommunistinen pohjoinen että kapitalistinen etelä väittivät olevansa koko Korean laillinen hallitus. Kesäkuussa 1950 Pohjois-Korean johtaja Kim Il Sung hyökkäsi etelään sekä Josef Stalinin että Mao Tse-Tungin tuella.

Aluksi hyvin varustettu pohjoisen armeija kukisti suhteellisen valmistautumattomat etelän joukot ja valloitti lähes koko maan. Mutta YK:n valtuuttama Yhdysvaltain väliintulo käänsi tilanteen – erityisesti yllätyslaskeutumalla Inchoniin, miehitetyn Soulin lähellä sijaitsevalle rannalle syyskuussa 1950 (kuvattu yllä olevassa kartassa).

5) Kiinan väliintulo pakotti Yhdysvallat vetäytymään – ja muutti historiaa

Inchonin jälkeen Yhdysvaltain ja Etelä-Korean joukot melkein takaisinvalloittivat koko Korean niemimaan. Mutta mitä pohjoisemmaksi ne pääsivät, sitä huolestuneemmaksi Kiinan nuori kommunistihallitus tuli kapitalistisesta läsnäolosta sen rajoilla. Maon hallitus varoitti Yhdysvaltoja pysymään kaukana Yalu-joesta, joka muodostaa Pohjois-Korean ja Kiinan välisen rajan – varoitus, joka jätettiin huomiotta kenraali Douglas McArthurin innossa vallata koko pohjoinen. Kiinalaiset joukot tunkeutuivat rajan yli lokakuussa 1950, hyökkäsivät Yhdysvaltain johtaman liittouman kimppuun ja muuttivat jälleen kerran sodan kulkua. Kiinan väliintulo merkitsi pysyvää irtiottoa Kiinaa kohtaan tribuuttiaikana vallinneesta hyväntahtoisesta näkemyksestä, joka johti sen nykyaikaiseen rooliin Pohjois-Korean suojelijana ja Etelä-Korean turvallisuusuhkana.

6) Kaikkien väliintulojen jälkeen Korean rajat päätyivät periaatteessa sinne, mistä ne alkoivat

Vuoteen 1951 mennessä sota oli muuttunut pattitilanteeksi. Kiinan ja Yhdysvaltojen väliintulot kumosivat kummankin osapuolen voitot, kuten yllä olevasta GIF-kuvasta näkyy. Molemmat osapuolet jatkoivat taistelua 38. leveyspiirillä – 38 astetta päiväntasaajasta pohjoiseen sijaitsevalla leveyspiirillä, joka oli ennen sotaa ollut Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen Koreaan piirtämä alueellinen linja.

Vuonna 1953 sodan osapuolet allekirjoittivat välirauhan, joka muutti tämän linjan – joka ei ollut luonnollinen maiden välinen jakolinja vaan amerikkalaisten ja neuvostoliittolaisten suunnittelijoiden keskelle Koreaa piirtämä mielivaltainen viiva – perusteeksi toistaiseksi voimassa olevalle jaolle. Korea oli ensimmäistä kertaa vuosisatoihin muodollisesti jaettu.

7) Missä Korean raja kulkee nykyään

Vuonna 1953 sovittu pohjoisen ja etelän välinen raja ei kulje täsmälleen 38. leveyspiiriä pitkin, vaan se perustuu siihen, missä pohjoisen ja etelän välinen etulinjan taistelulinja oli taistelujen päättyessä. 160 mailin pituista rajaa ympäröi niin sanottu demilitarisoitu vyöhyke (DMZ), 2,5 mailin levyinen alue, jolle kummankaan osapuolen joukot eivät saa mennä (muutamia pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta). Nykyään DMZ:n ulkopuolinen alue on (nimensä vuoksi ironisesti) yksi maailman voimakkaimmin militarisoiduista rajoista.

Pohjois- ja Etelä-Korean johtajat eivät kumpikaan usko DMZ:n merkitsevän luonnollista rajaa, jonka pitäisi olla olemassa ikuisesti. Molemmat maat väittävät edelleen olevansa Korean ainoa laillinen hallitus.

Totalitaarisen järjestelmän synty

8) Miksi ”marxilainen” Pohjois-Korean hallitus on itse asiassa perhedynastia

Korean sodan jälkeen syntynyt Pohjois-Korean hallitus ei ole, vastoin yleistä uskomusta, klassinen marxilainen tai stalinistinen valtio. Ensinnäkin sen johto on pohjimmiltaan monarkkinen: Kim Il Sung luovutti vallan pojalleen Kim Jong Ilille, joka antoi sen pojalleen Kim Jong Unille. Sitä ohjaa virallinen ideologia, Juche (”itseluottamus”), joka asettaa korealaiset puhtaaksi mutta haavoittuvaksi kansaksi, joka rakentaa aitoa sosialismia mutta voi tehdä sen vain Kim-dynastiaan kuuluvan puolijumalallisen johtajan suojeluksessa. Kyseessä on omituinen sekoitus eräänlaista Japanin imperiumin levittämää rotupuhtausideologiaa, esi-modernia korealaista monarkismia ja marxilaisuutta, jotka on koottu yhteen oikeuttamaan Kimin suvun valvonta ja äärimmäinen politiikka.

9) Pohjois-Korean talouspolitiikka on murskannut sen yhteiskunnan

Sodanjälkeinen Etelä-Korea pääsi lopulta mukaan kansainväliseen talouteen, ja se rakensi talousmallin, jossa keskityttiin vientituotantoon 70-luvulta alkaen ja viime aikoina teknologiaan. Etelä-Korea on tämän seurauksena yksi maailman rikkaimmista valtioista; sen bruttokansantuote henkeä kohti on korkeampi kuin monien Euroopan valtioiden bruttokansantuote.

Pohjois-Korea omaksui täsmälleen päinvastaisen lähestymistavan talouskehitykseen kieltämällä yksityisen yritystoiminnan ja yrittämällä suunnitella koko kansantaloutta Pjongjangista käsin. Tuloksena on, että pohjoinen, joka aloitti hieman rikkaampana kuin etelä, päätyi paljon, paljon köyhemmäksi. Sen bruttokansantuote henkeä kohti on alle puolet Sudanin vastaavasta.

10) Pohjois-Korea ei pysty pitämään valoja päällä – kirjaimellisesti

Ei ole mitään dramaattisempaa osoitusta Pohjois-Korean köyhyydestä kuin tämä NASA:n vuonna 2012 ottamiin satelliittikuviin pohjautuva kartta valonlähteistä yöllä. Valopäästöä voidaan käyttää vaurauden mittarina, sillä vauraammilla mailla on käytössään parempi valaistustekniikka ja sähköverkot. Kuten näet, Etelä-Korea on valaistu – samoin Japani ja Kiina. Pohjois-Korea on lähes täysin musta, lukuun ottamatta pientä valopistettä pääkaupungissa Pjongjangissa. Se on hämmästyttävä osoitus siitä, kuinka köyhä Pohjois-Korea on suhteessa naapureihinsa.

11) Kuinka Pohjois-Korean talousjärjestelmä näännytti miljoonia ihmisiä nälkään

Kylmän sodan aikana Pohjois-Koreaan kehittynyt talousjärjestelmä oli vahvasti riippuvainen Neuvostoliiton antamasta avusta, erityisesti elintarvikealalla. Pohjois-Koreassa on hyvin vähän viljelykelpoista maata, ja ne kolhoositilat, jotka se onnistui rakentamaan, olivat radikaalisti tehottomia. Kun Neuvostoliitto alkoi horjua 80-luvulla ja apu väheni, pohjoiskorealaiset alkoivat nähdä nälkää.

Tämä huipentui massiiviseen nälänhätään, jota Pohjois-Koreassa kutsuttiin nimellä ”Vaikea marssi” vuosina 1994-1998. Jossain 500 000-2 miljoonaa ihmistä kuoli, osittain siksi, että Kim Jong Ilin hallitus asetti etusijalle armeijansa ruokkimisen politiikassaan, jota se kutsui nimellä ”Songun” (eli armeija ensin). Nälänhätä ratkaistiin lopulta kansainvälisen avun avulla, mutta Songun-politiikka säilyi keskeisenä osana Pohjois-Korean valtiollista ideologiaa – Kimin hallinto kertoi kansalleen, että he olivat köyhiä, koska heidän johtajiensa oli käytettävä jokainen dollari kansakunnan puolustamiseen amerikkalaisia ja eteläkorealaisia imperialisteja vastaan. Osittain tästä syystä sotaisuudesta ja sotilaallisesta uhkapelistä tuli viime vuosina säännöllinen piirre Pohjois-Korean politiikassa.

12) Pohjois-Korea käyttää valtavaa nykyaikaisten gulagien verkostoa pitääkseen hallinnan yllä

Kimin hallinto ei luota vallan ylläpitämisessä pelkästään ideologiseen indoktrinaatioon, ideoihin, kuten Juche ja Songun. Hallitus tukahduttaa väkivaltaisesti poliittisen järjestäytymisen, sananvapauden ja periaatteessa kaiken toiminnan, jota hallinto ei hyväksy.

Tälle sorrolle ei ole parempaa symbolia kuin Pohjois-Korean vankileirien verkosto. Amnesty International arvioi, että vuonna 2016 noin 120 000 pohjoiskorealaista oli vangittuna näillä leireillä, joissa heihin kohdistuu ”raiskauksia, lapsenmurhia, kidutusta, tahallista nälänhätää, pakkotyötä ja teloituksia”. Lisäksi Amnesty raportoi, että ”monet näillä leireillä pidätetyistä eivät ole syyllistyneet mihinkään rikokseen, mutta heitä rangaistaan kollektiivisesti syyllisyydentunnustuksen perusteella, koska he ovat hallintoa uhkaavina pidettyjen henkilöiden perheenjäseniä.”

13) Teloituksia tapahtuu säännöllisesti eri puolilla maata

Yllä oleva kartta joukkoteloituksista erään Pohjois-Koreassa sijaitsevan vesistön läheisyydessä on korealaisen ihmisoikeusryhmän kokoama kartta, joka perustuu alueelta paenneiden pohjoiskorealaisten haastatteluihin. Sijaintia ei ole yksilöity, joten Pohjois-Korean hallitus ei tiedä peitellä todisteita sotarikoksista siellä.

Kuva osoittaa, että kun Kimin hallinto ei halua pidättää jotakuta, se yksinkertaisesti teloittaa hänet – ja tekee niin säännöllisesti. Amerikkalaisten on vaikea ymmärtää tällaista brutaalia sortoa, mutta se auttaa selittämään, miksi Korean demokraattisen kansantasavallan hallitusta vastaan suunnatut kansannousut ovat niin harvinaisia. Hallituksen kyky tukahduttaa toisinajattelu on valtava, ja niin myös sen halukkuus käyttää tätä kapasiteettia raa’alla tavalla.

Pohjois-Korean suhteet maailmaan

14) Pohjois- ja Etelä-Korean välinen ”demilitarisoitu vyöhyke” on uskomattoman militarisoitu

DMZ on nykyään yksi maailman kireimmistä rajoista. Koska molemmat osapuolet pelkäävät toisen osapuolen hyökkäystä, ne ovat käyttäneet valtavasti resursseja yrittäessään rakentaa puolustusta – rajaa ympäröi noin miljoona maamiinaa. Etelä-Koreaa huolestuttaa erityisesti Soulin läheisyys DMZ:hen; sen pääkaupunki, jossa asuu 10 miljoonaa ihmistä, on tarpeeksi lähellä ollakseen Pohjois-Korean tykistön kantaman sisällä. Tämä sotilaallinen rakentaminen tarkoittaa, että molemmat maat ovat jatkuvassa jännitystilassa ja tarkkailevat toista osapuolta nähdäkseen, tekeekö se liikettä.

15) Amerikalla on paljon joukkoja Pohjois-Korean lähellä

Yhdysvaltojen sotilasstrategia Itä-Aasiassa on enemmän tai vähemmän ylläpitää alueella riittävästi joukkoja, jotta revisionististen voimien – eli Kiinan ja erityisesti Pohjois-Korean – aggressio voidaan uskottavasti estää. Vaikka varsinaisessa Etelä-Koreassa on vain noin 23 500 Yhdysvaltain sotilasta, se tuskin riittää pysäyttämään 1.16 miljoonan Pohjois-Korean armeija, niiden läsnäolo lähettää Pohjois-Korealle vahvan viestin siitä, että mikä tahansa hyökkäys Etelä-Koreaa vastaan olisi väistämättä hyökkäys Yhdysvaltoja vastaan – ja että Yhdysvaltojen monet Tyynenmeren voimavarat siirtyisivät mahdollisimman nopeasti vastatoimiin.

16) Miltä Pohjois-Korean eristys näyttää ilmasta käsin

Tässä on siisti visualisointi, jonka on laatinut Martyn Williams (North Korea Tech) North Korea Techistä ja jossa on kuvattu Pohjois-Korean, Etelä-Korean ja Japanin yläpuolella kulkevia lentokuvioita yhden päivän aikana. Se osoittaa, kuinka eristyksissä Pohjois-Korea on globaalista kaupankäynnistä, koska sinne ei periaatteessa lennetä, mutta myös tavat, joilla sen sotaisuus ja heikot poliittiset poliittiset instituutiot erottavat sen toisistaan.

Williams selittää syyn, miksi FAA kieltää lennot suurimman osan Pohjois-Koreasta yli:

Kielto on voimassa Pohjois-Korean arvaamattomien lyhyen ja keskipitkän matkan ohjuslaukaisujen ja epävarmuuksien vuoksi siitä, kuinka hyvä koordinaatio siviililennonjohtajien ja armeijan välillä on. Sääntöjen tarkoituksena on välttää se, että lentokone ammutaan alas joko vahingossa tai väärinkäsityksen vuoksi.

17) Piinaava tie, jonka ihmiset kulkevat paetakseen Pohjois-Koreasta

Tänään Etelä-Koreassa asuu lähes 30 000 pohjoiskorealaista pakolaista. Koska he eivät voi kävellä DMZ:n läpi tai lentää pois kaupallisella lennolla, heidän on hiiviskeltävä rajan yli Kiinaan.

Mutta Kiina ei päästä heitä suoraan Etelä-Koreaan (vaan lähettää heidät yleensä suoraan takaisin Pohjois-Koreaan). Niinpä he tyypillisesti vaeltavat 3 000 mailia Thaimaahan luottaen salakuljettajien ja salaisten kristittyjen aktivistien verkostoon, joka vie heidät sinne tai johonkin muuhun maahan (kuten Mongoliaan). Vasta sen jälkeen he voivat lopulta lentää etelään.

Nämä loikkarit ovat korvaamaton tietolähde siitä, millaista elämä on pohjoisessa, mutta mikä tärkeämpää, he ovat todiste siitä, miten kamalaa elämä on Pohjois-Koreassa. Vaatii paljon saadakseen ihmiset ottamaan sellaisia riskejä kuin he ottavat.

18) Pohjois-Korean kasvava riippuvuus Kiinasta

Neuvostoliiton hajottua Pohjois-Korea menetti tärkeimmän talouskumppaninsa – mikä osaltaan vaikutti 1990-luvun nälänhätään. Vuosien mittaan Kiina otti yhä enemmän Neuvostoliiton vanhan paikan talouden takaajana ja lisäsi sekä tuontia että vientiä Pohjois-Koreaan. Tämä on vain voimistunut ajan myötä: Vuonna 2017 Kiinan osuus Pohjois-Korean kaupasta oli noin 90 prosenttia, ja sillä on tärkeä rooli Kimin hallinnon tukemisessa esimerkiksi kivihiilen viennin avulla, joka pitää sen voimalaitokset käynnissä. Tämä voisi mahdollisesti antaa Kiinalle vakavaa vaikutusvaltaa Pohjois-Koreaan – jos se päättäisi käyttää sitä.

19) Pohjois-Korean romahduksen riski selittää, miksi Kiina ei voi hallita Kimiä

Syy siihen, miksi Kiina on ryhtynyt auttamaan Pohjois-Koreaa, on sama syy, miksi se ei voi oikeasti tyrkyttää sitä: Kiina on kauhuissaan siitä, mitä tapahtuu, jos ja kun Pjongjangin hallitus romahtaa.

Yllä olevassa kartassa on karkea arvio humanitaarista apua tarvitsevien ihmisten määrästä Pohjois-Korean eri osissa. Se osoittaa, että Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean armeijoiden olisi päästävä Pohjois-Koreaan toimittamaan apua, ylläpitämään järjestystä, jotta sitä voidaan jakaa, ja valmistelemaan Koreoiden jälleenyhdistymistä.

Pohjois-Korean romahtaminen merkitsisi siis humanitaarista kriisiä, jossa miljoonat pakolaiset yrittäisivät ennusteiden mukaan virrata Kiinan rajan yli – ja todennäköistä kilpailevaa sotilaallista läsnäoloa aivan Kiinan rajalla.

Siten Kiina ei voi uskottavasti uhata katkaista kaupankäyntiä tavalla, joka heikentäisi vakavasti Pjongjangin hallitusta vaarantamatta katastrofia, ja Kim Jong Un tietää sen.

20) Pohjois-Korea pääsee käsiksi uskomattoman riskialttiisiin juttuihin

Pohjois-Korean geopoliittinen ja sisäpoliittinen asema tekee sen rationaaliseksi, monista eri syistä johtuen, ryhtyä todella riskialttiiseen käytökseen. Sotilaallista uhkarohkeutta, kuten ohjuskokeita tai tykistön ampumista Etelä-Koreaa kohti, voidaan käyttää huomion herättämiseksi ja diplomaattisten myönnytysten vääntämiseksi länneltä.

Valmistettuja kriisejä käytetään myös Pohjois-Korean valtiollisissa tiedotusvälineissä todisteena siitä, että Songun (sotilaallinen etusijalla) -politiikka on edelleen tarpeellinen: että armeijan on edelleen imettävä valtavia määriä maan resursseja ”imperialistisen” uhan torjumiseksi. Kim Jong Un näyttää käyttävän sitä rakentaakseen omaa henkilökohtaista mytologiaansa vahvana johtajana.

Niinpä Pohjois-Korea tekee usein provosoivia asioita – yksi pelottavimmista oli eteläkorealaisen hävittäjän, ROKS Cheonan -aluksen upottaminen vuonna 2010 vesillä, joita myös Pohjois-Korea pitää hallussaan. Näissä kriiseissä eteläkorealaiset ja amerikkalaiset analyytikot joutuvat arvailemaan, mitä Pohjoinen yrittää saada aikaan – vaarallinen tilanne.

21) Yhdysvallat ja Etelä-Korea yrittävät jatkuvasti pelotella Pohjoista

Yksi syy siihen, etteivät Pohjois-Korean provokaatiot ole (toistaiseksi) riistäytyneet käsistä, on se, että Pohjois-Koreassa tiedetään, että sen vastapuolet ovat entistä vahvempia ja ovat valmistautuneet hyvin hyökkäykseen. Yhdysvallat ja Etelä-Korea viestivät tästä monin eri tavoin, mutta sotaharjoitukset – joissa joukot harjoittelevat yhdessä Korean niemimaalla tai sen ympäristössä – ovat yksi näkyvimmistä.

Näkeminen siitä, että Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean joukot kykenevät taistelemaan käytännössä eikä vain paperilla, auttaa Pohjois-Koreaa ymmärtämään, että se ei voi viedä aggressioitaan liian pitkälle vaarantamatta suuria sotilaallisia seurauksia. Esimerkiksi vuosittaisissa Foal Eagle -harjoituksissa keväällä harjoitellaan tyypillisesti amfibiallista maihinnousua ja tunkeutumisen torjuntaa – sellaisia asioita, joita Yhdysvaltain ja Etelä-Korean joukot tekisivät sodan sattuessa Pjongjangin kanssa.

22) Ohjuspuolustus osoittaa, miten Yhdysvallat on pyrkinyt minimoimaan pohjoisesta tulevan uhan

Yksi viimeaikaisemmista tavoista, joilla Yhdysvallat on pyrkinyt suojelemaan Etelä-Koreaa ja siten pelottelemaan pohjoista, on Terminal High Altitude Area Defense -järjestelmän – tai lyhyesti THAADin – käyttöönotto. THAAD toimii ampumalla alas ohjuksia, kun ne ovat matkalla alas, ja sen tehollinen kantama on noin 125 mailia. Toisin kuin monilla ohjuspuolustusjärjestelmillä, THAAD-järjestelmällä on itse asiassa melko hyvät saavutukset – Yhdysvaltain armeija raportoi, että se on ampunut onnistuneesti alas kohdeohjuksia 13 harjoituskokeessa.

Mutta testit eivät ole sama asia kuin todelliset taistelukenttäolosuhteet. Ja vaikka se toimisikin tällaisessa rasituksessa, THAAD-pattereita ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi ampumaan alas kaikkia ohjuksia, joita Pohjois-Korea voisi heittää etelään.

Myöskin THAAD on erittäin kiistanalainen Etelä-Koreassa. Se on sijoitettu golfkentälle (kaikista paikoista) syvälle maan eteläosaan, keltaiseen kolmioon yllä olevassa kartassa. Kuten näet, se asettaa sen kantaman suojaamaan useita Yhdysvaltain sotilaslaitoksia – mutta ei Soulia. Vakavia huolenaiheita ovat myös THAADin mahdolliset ympäristövaikutukset läheisiin yhteisöihin.

23) Mutta kävi miten kävi, pohjoisen ja etelän välinen sota olisi väistämättä tuhoisa

Jos pelote todella epäonnistuu, edessä on konflikti, jonka mittakaava ei ole ollut samanlainen kuin vuosikymmeniin – ja tämä ennen kuin puhutaan ydinaseista. Pohjoisella on niin suuri määrä tykistöä suunnattuna kohti Soulia ja muita alueita aivan DMZ:n eteläpuolella, että se voisi aiheuttaa uskomatonta vahinkoa etelälle ennen kuin se voitaisiin eliminoida.

Etenkin Souliin kohdistuva sulkutuli on kauhistuttavaa ajatella: Se on yksi maailman tiheimmin asutuista suurkaupungeista, jossa on 27 000 ihmistä neliökilometrillä, mikä tarkoittaa, että se verilöylyn määrä, jonka tykistösulku voisi saada aikaan, jättää varjoonsa kaiken, mitä on nähty jopa Syyrian kaltaisessa kauheassa konfliktissa.

Vuonna 2004 tehdyssä eteläkorealaisessa simulaatiossa arvioitiin, että pelkästään konfliktin ensimmäisten vuorokausien aikana saattaisi olla jopa 2 miljoonaa kuolonuhria – ennen kuin päästään pitkittyneeseen maataisteluun. Pohjois-Korean vastakkainasetteluun ei ole sotilaallista vaihtoehtoa, joka ei päättyisi suunnattomaan verenvuodatukseen, niin siviili- kuin sotilaallisestikin.

Pohjois-Korean ydinohjelma

24) Miten pakistanilainen tiedemies auttoi Pohjois-Koreaa saamaan ydinaseita

Pohjois-Korean ydinohjelma sai alkunsa 1950-luvulla, jolloin Neuvostoliitto auttoi Kim Il Sungia perustamaan alkeellisia ydinlaitoksia. Ohjelmasta tuli kuitenkin maailmanlaajuinen huolenaihe vasta vuonna 1993, kun Pohjois-Korea ilmoitti aikovansa vetäytyä ydinsulkusopimuksesta (NPT) – osoitus siitä, että se tavoitteli pommia.

Kriisi vältettiin tilapäisesti Yhdysvaltojen kanssa neuvotellulla sopimuksella, jota kutsuttiin sovituksi kehykseksi (Agreed Framework), vuonna 1994 – mutta sopimus kariutui, ja Pohjois-Korean ydinohjelma eteni edelleen. Tämä johtui suurelta osin Abdul Qadeer Khanista, pakistanilaisesta ydintutkijasta, joka rakensi maailmanlaajuisen salakuljetusverkoston, joka siirsi ydinsalaisuuksia maansa ohjelmasta roistovaltioihin.

AQ Khan, kuten häntä yleisesti kutsutaan, myi Pohjois-Korealle elintärkeää ydinteknologiaa 1990-luvulla. On todisteita siitä, että hänellä saattoi olla Pakistanin armeijan tuki – mikä viittaa siihen, että Pohjois-Korean ohjelmalla oli monta isää.

25) Irakin sota osoittaa, miksi Pohjois-Korean ydinaseiden tavoittelusta tuli niin tärkeää

Pohjimmainen motivaatio Pohjois-Korean ydinohjelmalle on selviytyminen. Pohjois-Korea tietää, ettei se voisi koskaan voittaa tavanomaista sotaa Yhdysvaltoja ja Etelä-Koreaa vastaan, joten se etsii jatkuvasti keinoja nostaa sodan kustannuksia – ja ydinaseet ovat kaikkein vahvin pelote.

Yhdysvaltojen Saddam Husseinin kukistaminen alle kuukaudessa vuonna 2003 – yllä olevassa GIF-kuvassa Yhdysvaltain hyökkäyksen etenemisestä kuvattu nopea kampanja – oli Kimin suvulle oppitunti siitä, mitä Yhdysvallat voisi tehdä roistohallinnolle, jolla ei ollut ydinpelotetta. Se, että se tapahtui samaan aikaan, kun Bushin hallinto niputti Pohjois-Korean Irakin (ja Iranin) kanssa ”pahan akseliin”, antoi viestin siitä, että Pohjois-Korea voi olla seuraava ja että sen oli jatkettava ydinaseiden hankkimista välttääkseen sen.

26) Pohjois-Korean ydinohjelman keskiössä oleva ydinlaitos

Pohjois-Korean ydinohjelman sykkivä sydän on Yongbyonissa sijaitseva kompleksi, joka sijaitsee noin 50 kilometriä Pjongjangista luoteeseen. Siellä tuotetaan pääasiassa ydinlaitteiden käyttämiseen tarvittavia raaka-aineita: asekelpoista uraania ja plutoniumia.

Yllä olevassa kuvassa näkyy joitakin tärkeitä maamerkkejä, kuten ydinvoimala (kevytvesireaktori) ja jälleenkäsittelylaitos, joka muuttaa laitoksessa käytetyn uraanin asekelpoiseksi plutoniumiksi. Viimeaikaiset lämpökuvat viittaavat siihen, että näissä kahdessa laitoksessa valmistetaan lisää raaka-ainetta pommeja ja ydinaseita varten, mikä tarkoittaa, että pohjoiskorealaiset saattavat valmistaa vielä enemmän aseita kuin heillä jo on.

Kuvan lisäksi Yongbyonissa sijaitsee myös uraanin rikastuslaitos, jossa alkuaine laitetaan sentrifugeihin pommikäyttöön. Osa näistä sentrifugeista näyttää perustuvan AQ Khanin toimittamiin pakistanilaisiin malleihin.

27) Pohjois-Korealla on paljon sen ydinohjelmaan liittyviä kohteita

Yongbyonissa tapahtuvan raaka-aineen valmistuksen lisäksi siellä on kaksi tunnettua paikkaa, joissa testataan räjähteitä: Punggye-rin päälaitos, jossa on tehty kaikki viisi tunnettua ydinkoetta, ja Youngdoktongissa sijaitseva laitos, jossa testataan suuria räjähdysaineita, joita voitaisiin käyttää ydinlaitteessa. Siellä on myös useita paikkoja, joissa valmistetaan ballistisia ohjuksia, jotka voisivat toimittaa pommin kohteeseen Etelä-Koreassa, Japanissa tai jopa Yhdysvalloissa.

28) Pohjois-Korean ydinkokeet kasvavat

Pohjois-Korea on testannut viisi erillistä ydinlaitetta – vuosina 2006, 2009, 2013, tammikuussa 2016 ja syyskuussa 2016. Jokainen räjähdys on aiheuttanut suuremman maanjäristyksen, mikä viittaa siihen, että Pohjois-Korean testaama pommi saa aikaan suuremman räjähdyksen.

Viimeisimmän kokeen tuotto on asiantuntija-arvioiden mukaan jossakin 20 kilotonnin tienoilla – eli se räjähtää 20 000 tonnia TNT:tä vastaavalla voimalla. Se vastaa suunnilleen Fat Manin tehoa, pommin, jonka Yhdysvallat pudotti Nagasakiin toisen maailmansodan lopussa.

Yllä oleva kartta näyttää, mitä tapahtuisi, jos 20 kilotonnin pommi pudotettaisiin DC:n keskustaan. Sijoituksesta riippuen se voisi tasoittaa Valkoisen talon, kongressin ja korkeimman oikeuden yhdellä iskulla.

29) Pohjois-Korealla on monia tapoja toimittaa ydinpommeja alueellisesti

Yhdysvaltojen puolustustiedustelupalvelu arvioi, että Pohjois-Korealla on hallussaan jopa 60 ydinlaitetta. Niistä ei kuitenkaan ole paljon hyötyä pelotteena (niiden käyttötarkoitus), ellei niitä voida toimittaa kohteeseen.

Tämä on pitkään ollut Pohjois-Korean ohjelman heikko kohta: Tarpeeksi pienen, ohjuksen kärkeen mahtuvan ydinaseen rakentaminen on teknisesti ottaen vaikeaa, ja pommin pudottaminen kaupungin yllä lentävästä pommikoneesta olisi riskialtista, kun otetaan huomioon, että Yhdysvaltain huomattavasti ylivoimaiset ilmavoimat voisivat vain ampua pommikoneen alas.

DIA arvioi kuitenkin, että Pohjois-Korea on hiljattain selvinnyt tuosta esteestä – mikä tarkoittaa, että sen suuri lyhyen ja keskipitkän kantomatkan ohjusarsenaali voi hyvinkin olla ydinkärjellä varustettuja. Tämä asettaa Etelä-Korean, Japanin ja useita Yhdysvaltain tukikohtia ydinhyökkäyksen vaaraan – mikä tekee Pohjois-Korean uhasta paljon tehokkaamman pelotteen sodalle.

30) Pohjois-Korean ohjusohjelma on nyt uhka Yhdysvaltain kotimaalle

Pohjois-Korean mannertenväliset ballistiset ohjukset (Intercontinental Ballistic Missiles, ICBM) ovat huomattavasti kehittymättömämpiä kuin Pohjois-Korean lyhyemmän ampumamatkan ohjukset. Sen testit epäonnistuvat usein. Mutta heinäkuussa 2017 se testasi menestyksekkäästi Hwasong-14 ICBM:ää kahdesti – ohjusta, joka teoriassa voisi mennä itärannikolle asti.

On epäselvää, voisiko ohjus todella saavuttaa Yhdysvallat ydinkärjellä, joka räjähtäisi onnistuneesti. Mutta siihen suuntaan ollaan ehdottomasti menossa. Ja jos Pohjois-Korea viimeistelisi Hwasongit, rakentaisi niitä useita ja asentaisi niihin pommivarastonsa, se voisi lopulta muodostaa vakavan uhan Yhdysvalloille – samanlaisen, jonka näimme Neuvostoliiton kohdalla kylmän sodan aikana.

Yhdysvaltojen ensisijainen tavoite tällä hetkellä ydindiplomatiassa Pohjois-Korean kanssa on estää tämä mahdollisuus – vakuuttaa Pohjois-Korean pysäyttämään ohjusohjelmansa ennen kuin uhka pahenee entisestään.

31) Pohjois-Korea testaa enemmän ohjuksia kuin koskaan

Kim Jong Unin tultua valtaan vuonna 2011 Pohjois-Korean ohjuskokeiden määrä on kiihtynyt dramaattisesti. On selvää, että Kim arvostaa ydinaseita pelotteena paljon enemmän kuin isänsä tai isoisänsä – mikä on järkevää, kun otetaan huomioon, että hän on ensimmäinen Pohjois-Korean johtaja, joka on noussut valtaan jo toimivan ydinasekapasiteetin kanssa.

Ydinaseista on tullut keskeinen osa Pohjois-Korean strategista doktriinia, ja useimmat asiantuntijat epäilevät, etteikö Kim olisi koskaan valmis luopumaan niistä. Hän jatkaa lähes varmasti pohjoisen ydinase- ja ohjuskapasiteetin kasvattamista, ellei hänelle tarjota jotain, joka voisi vakuuttaa hänet toisin. Ja mikä se voisi olla, sitä voi vain arvailla.

32) Enää on vaikea tietää, miten Pohjolaa rangaistaan

Yhdistyneet kansakunnat ovat peräkkäisillä turvallisuusneuvoston päätöslauselmilla luoneet laajan ja monimutkaisen pakotejärjestelmän Pohjois-Korealle rangaistukseksi sen ydinohjelmasta. Myös Yhdysvalloilla on omat pakotteensa Pohjois-Koreaa vastaan.

Ongelmana on kuitenkin se, että Pohjois-Korea on jo nyt melko eristyksissä maailmantaloudesta, joten pakotteilla on vaikea saada juurikaan vaikutusta. YK:n päätöslauselmat, joissa Pohjois-Koreaan sovelletaan uusia rangaistuksia, ovat yhä vaikeampia laatia, kuten yllä oleva Tukholman kansainvälisen rauhantutkimuslaitoksen kaavio osoittaa. Se ei tarkoita, että se olisi mahdotonta – YK:n päätöslauselma hyväksyttiin elokuussa, tämän kaavion laatimisen jälkeen, vastauksena Pohjois-Korean heinäkuiseen ohjuskokeeseen – mutta se on varmasti monimutkaisempi.

Tämä johtuu osittain siitä, että Kiina on huolissaan siitä, että liian pitkälle meneminen olisi vaarallista sen omille kaupallisille suhteille Pohjois-Korean kanssa. ”Kiinan poliittinen peruslinja Pohjois-Korean ydinohjelman suhteen”, kirjoittavat SIPRI:n Fei Su ja Lora Saalman, ”on se, että pakotteet eivät saisi vaikuttaa normaaliin kaupankäyntiin ja ihmisten toimeentuloon.”

Vaikka Kiina suostuisikin YK:n pakotteisiin, ei ole mitään takeita siitä, että se tosiasiassa panisi ne täytäntöön, kuten se ei ole tehnyt aiemminkaan. Mielenkiintoista on, että se näyttää olevan mukana joissakin YK:n viimeisimmän päätöslauselman rajoituksissa, erityisesti kivihiilen tuonnissa pohjoisesta.

33) Kiina ei oikeastaan hyväksy pohjoisen ydinohjelmaa

Kiinan kanta tähän kaikkeen on mielenkiintoinen. Vaikka Kiina on tehnyt vain vähän hillitäkseen Pohjois-Korean ydinkehitystä, se on ilmaissut selvästi paheksuntansa eri valtion tiedotusvälineiden kautta. Esimerkiksi puolivirallinen Global Times kirjoitti, että jos Yhdysvallat vastaa sotilaallisesti Pohjois-Korean provosoivaan ohjuskokeeseen, ”Kiina pysyy puolueettomana.”

Pohjois-Korean ydinohjelma nostaa konfliktin panoksia Kiinan rajoilla, lisää jännitteitä Pekingin ja Washingtonin välillä ja tekee Pohjois-Korean hallituksen romahtamisesta entistäkin pelottavampaa Kiinalle, koska sen rajoilla olisi hallitsemattomia ydinaseita.”

Vähemmän vähäiset viralliset valtiovierailut viime vuosina ovat toinen tapa, jolla Peking on ilmaissut turhautuneisuuttaan pohjoiseen. Kuten yllä oleva kaavio osoittaa, Kiinan ja Pohjois-Korean välillä oli noin 4,3 valtiovierailua vuodessa Kim Jong Ilin aikana – mutta vain 1,5 vuodessa Kim Jong Unin aikana. Jännitteiden lisääntyminen näiden kahden maan välillä on häivähdys Yhdysvaltain neuvottelijoille, jotka toivovat saavansa Kiinan painostamaan Pohjois-Koreaa todella.

34) Pohjois-Korean ohjusten ampuminen Japanin yllä osoittaa, kuinka vaarallinen tilanne on

Elokuun 2017 puolivälin Yhdysvaltojen ja Pohjois-Korean välisten jännitteiden jälkeen – jolloin presidentti Donald Trump uhkasi Pohjois-Koreaa ”sellaisella tulella ja raivolla, jollaista maailma ei ole ikinä nähnytkään” – tilanne näytti rauhoittuneen hetkeksi. Mutta sitten Pohjois-Korea ampui ohjuksen Japanin alueen, tarkemmin sanottuna Hokkaidon pohjoisen prefektuurin, yläpuolelle 28. elokuuta.

Jotain provokaatiota pohjoisesta oli odotettavissa. Tuolloin Yhdysvallat ja Japani olivat juuri lopettaneet sotaharjoitukset Hokkaidolla, ja Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean harjoitukset olivat käynnissä. Lisäksi USA ja Japani harjoittelivat parhaillaan ohjuspuolustusta yhdessä. Pohjoinen vastaa tyypillisesti tällaiseen toimintaan, joka on ilmeisesti suunnattu Pjongjangiin, jonkinlaisella päättäväisyyden osoituksella.

Mutta ohjuksen ampuminen Japanin ylle on aivan tavanomaista provokatiivisempaa; tämä on vasta kolmas kerta, kun Pohjoinen on tehnyt sen. Tämä johtuu siitä, että oli olemassa vaara, että jos pohjoisen taholta olisi tapahtunut kohdistus- tai tekninen virhe, japanilaiset olisivat saattaneet loukkaantua tai kuolla.

Mahdollisimman todennäköistä on, että tämä on yritys viestiä, että pohjoinen on edelleen vaarallinen Amerikalle ja sen liittolaisille – pelotella Yhdysvaltoja antamaan sille jonkinlaisia diplomaattisia tai taloudellisia myönnytyksiä. Mutta liikkeen riskialttius on muistutus siitä, miten Pohjois-Korea käyttää ydinohjelmaansa äärimmäisen epävakautta aiheuttavalla tavalla, ja tulee käyttämään sitä jatkossakin. Ydindiplomatia, silloinkin kun tavoitteena on pelote tai myönnytysten saaminen, on juuri ja juuri kaikkein riskialttiimpaa diplomatiaa.

Ydinohjelman lisäksi

35) Pohjois-Korean talous kasvaa

Pohjois-Korea on verrattain köyhä, mutta se ei ole läheskään maailman köyhin maa, ja sen talous on kasvamassa – merkittävä parannus Neuvostoliiton hajoamista seuranneiden vuosien ehdottomasta painajaisesta. Osittain tämä johtuu vuonna 2002 annetusta asetuksesta, jolla vapautettiin tuontia ja yritysten perustamista koskevat säännöt, mikä vauhditti varsinaista talouskehitystä.

Kehitys on viime aikoina kiihtynyt, koska Kim Jong Un on avannut tilaa rajoitetulle vapaalle markkinatoiminnalle: kauppakeskuksia on laajennettu, ja ne työllistävät nyt yli miljoona pohjoiskorealaista, ja joidenkin amerikkalaistuotteiden, kuten Coca-Colan, tuonti on jopa sallittu. Korean keskuspankki arvioi, että vuonna 2016 Pohjois-Korean bruttokansantuote kasvoi 3,9 prosenttia – nopeinta vauhtia lähes kahteen vuosikymmeneen.

Pohjois-Korea ei suinkaan ole siirtymässä kohti vapaita markkinoita saati demokratiaa, mutta sen toteuttamat rajalliset uudistukset ovat johtaneet todellisiin etuihin joillekin pohjoiskorealaisille.

36) Pohjois-Korean eliitti hyötyy Kiinan kanssa käytävästä vaihtokaupasta

Pjongjangin hallinnon uskollisilla ja korkea-arvoisilla sotilasupseereilla eli Pohjois-Korean eliitillä on pääsy moniin hienoihin tavaroihin, jotka ovat nimellisesti kiellettyjä muilta Pohjois-Korean kansalaisilta. Suuri osa näistä tavaroista tuodaan Kiinasta; yllä olevassa kaaviossa on kolme arviota siitä, kuinka paljon niitä tuodaan, mutta kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että määrä on noussut. Tämä kiellettyjen tavaroiden kauppa on sekä keino ostaa pois vaikutusvaltaista eliittiä, joka saattaisi haastaa Kimin, että CNN:n raportin mukaan keino ohjata rahaa takaisin Kimin perheelle.

37) Pjongjangin suhteellisen kehittynyt metro osoittaa eriarvoisuutta Pohjois-Korean sisällä

Pohjois-Korean pääkaupungissa on yllättävän laaja metrojärjestelmä. Yllä oleva kartta on 15 vuoden takaa, jolloin Pohjois-Korean talous oli heikompi, joten se on todennäköisesti paljon suurempi kuin ennen. Kuvat turistien saatavilla olevista metroasemista ovat lähes järkyttävän ylellisiä, ja niissä näkyy korkeita kaarikattoja ja hyvin koristeltuja pylväitä. Tämä ei viittaa siihen, että Pohjois-Korea olisi salaa kehittynyt. Kyse on pikemminkin siitä, että Pjongjang on paikka, jonne Pohjois-Korean hallitus kanavoi suurimman osan maan varallisuudesta muiden kansalaisten kustannuksella. Ajattele sitä vähän kuin Capitolia Nälkäpelissä.

38) Tiedon hallinta Pohjois-Koreassa on huikeaa

Vaikka Kim Jong Unin aikakaudella ovat levinneet nykyaikaiset tiedotusvälineet, kuten kännykät ja DVD-soittimet, hänen hallintonsa koetaan (350:lle pohjoiskorealaiselle loikkarille suunnatun kyselytutkimuksen mukaan) rangaistavan aiempaa tiukkapipoisimmin kielletyn tiedon kuluttamisesta. Pohjois-Koreassa ei ole riippumatonta mediaa, ja valtiollinen media on puhdasta propagandaa. Ulkomaisten lähetysten kuuntelu on kielletty, vaikka jotkut pohjoiskorealaiset ottavat sen riskin.

Siten suurin osa ihmisistä saa tietonsa maailmasta puhumalla toisten pohjoiskorealaisten kanssa – pohjimmiltaan kyseessä on jättimäinen puhelinpeli. Tuloksena on, että pohjoiskorealaisilla on hyvin rajallinen käsitys ulkomaailmasta.

39) Pohjois-Korea haluaa sinun vierailevan

Pohjois-Koreassa vierailee vuosittain noin 100 000 turistia, joista noin 90 000 on kiinalaisia. Lopuista 10 000:sta noin puolet tulee länsimaista. Kimin hallinto rohkaisee tätä aktiivisesti perustamalla vieraskielisiä virallisia verkkosivustoja, joilla mainostetaan maan luonnonkauneutta (kuten yllä oleva), ja tarjoamalla matkaoppaita, jotka valitaan heidän kielitaitonsa ja fyysisen kauneutensa perusteella.

Tämä on pääasiallinen tapa, jolla monet Pohjois-Korean kansalaiset oikeastaan saavat tilaisuuden tavata ulkomaalaisia, vaikkakin he tekevät sen tiukassa valtion valvonnassa. Se on myös todellinen rahanlähde Pjongjangille; se tienaa matkailulla jopa 40 miljoonaa dollaria vuodessa, mikä saa jotkut arvostelemaan Pohjois-Koreaan suuntautuvaa matkailua parhaimmillaan moraalisesti arveluttavana. ”Satunnainen Pohjois-Korean kiertomatkailu muistuttaa retkeilyä Auschwitzissa natsien aikana”, kirjoittaa Suki Kim, korealais-amerikkalainen kirjailija, joka asui lyhyen aikaa Pohjois-Koreassa.

40) Pohjois-Koreaan ei todellakaan kannata matkustaa

Matkustaminen Pohjois-Koreaan on uskomattoman riskialtista. Traagisin tapaus on Otto Warmbier, amerikkalainen yliopisto-opiskelija, joka vieraili Pohjois-Koreassa. Warmbier yritti viedä kotiin matkamuistoksi kyltin pohjoiskorealaisesta rakennuksesta; Pohjois-Korea tuomitsi hänet 15 vuodeksi työleirille. Vankeuden aikana hän sai jonkinlaisen vakavan aivovamman, ja hän kuoli pian sen jälkeen, kun hänet oli lähetetty takaisin Yhdysvaltoihin heinäkuussa 2017.

On vaikea tietää, mitä Warmbierille todella tapahtui, mutta hänen tapauksensa havainnollistaa, että kuka tahansa ulkomaalainen – etenkin amerikkalainen – on Kimin armon (tai sen puutteen) alainen, kun hän on sen rajojen sisällä.

Niin vaikka Pohjois- ja Etelä-Korean välisestä sotilaallisesta pattitilanteesta tai ydinohjelmasta ei olisi kyse, Pohjois-Korea olisi silti kauhea roistohallinto – vaaraksi ulkomaalaisille ja ennen kaikkea omalle kansalleen.