”Se oli lempeä ero”, Carlile sanoo Columbia-erosta. ”Arvostan edelleen levytyssopimusta – maailmassa ei ole lasta, joka ei haluaisi levytyssopimusta Columbian kanssa – mutta kun se päättyi, jouduimme arvioimaan uudelleen, keitä olemme ja miten haluamme tehdä levyjä. Meidän ei tarvinnut lähettää demojamme jollekulle Columbiaan saadaksemme heidän ajatuksiaan. Meidän ei tarvinnut vakuuttaa ketään siitä, että oli OK äänittää livenä.”
Mitä bändikaverit saivat tehdä, oli täysin omaksua harmoniarikkaan soundin, jota he olivat tehneet – ja osittain piilottaneet – vuodesta 2005 lähtien.
Popular on Rolling Stone
”Kun kaksoset ja minä tulimme yhteen”, Carlile selittää, ”se oli Seattlessa käänteentekevää aikaa, koska se oli vielä post-grunge-aikaa. Seattlessa oli mahdotonta olla vaikuttumatta tuosta musiikista, suhtautui siihen sitten miten tahansa. Se oli vain status quo, ja lapsi, joka oli heitetty ulos kylpyveden mukana, oli kolmiosainen harmonia. Minulla oli syvä country-tausta, ja kuuntelin Little River Bandia, Oak Ridge Boysia, Alabamaa ja Juddsia. Pojat olivat kuunnelleet paljon punkrockia, mutta myös paljon Beatlesia ja Beach Boysia. Rakastimme kaikki salaa harmoniasoundia, jota kukaan Seattlessa ei tuohon aikaan tehnyt. Piileskelimme olohuoneessani harjoittelemassa näitä harmonioita yhdessä, ja se oli se, mikä muodosti siteemme. Sitten menimme keikoillemme, emmekä soittaneet harmonioita, koska kukaan ei halunnut kuulla niitä silloin.”
”The Story”, vuonna 2007 julkaistu single, joka on edelleen Carlilen tunnusbiisi, on malliesimerkki noista harmoniattomista päivistä. Carlile kuulostaa fantastiselta, hänen äänensä liikkuu Lucinda Williamsin kaltaisesta raspista Thom Yorken arvoiseen ulvomiseen, ja Hanserothin kaksoset tukevat häntä runsaalla areenakansan tulivoimalla. Silti, kun mikrofonin ääressä on vain yksi bändikaveri, ”The Story” ei tunnu niinkään demokratian teolta kuin yhtyeen tunnetuimman jäsenen esittelyltä.
Ehkä siksi ”The Eye”, The Firewatcher’s Daughterin näyttävä, etelänmakuinen balladi, on niin vaikuttava. Crosby, Stills and Nashin ”Helplessly Hopingin” innoittamana se rakentuu Carlilen ja kahden Hanserothin veljeksen toisiinsa kietoutuneiden äänien ympärille. Yksikään laulaja ei ole äänekkäämpi kuin muut. ”The Eye” ei luultavasti olisi päässyt yhdellekään yhtyeen Columbia-julkaisuista – ”Jos olisimme kertoneet heille, että laulamme kolmiosaista harmoniaa Brandi Carlile -nimisessä bändissä kappaleen jokaisella nuotilla, se ei ehkä olisi mennyt kovin hyvin perille”, Carlile myöntää – mutta se on silti paras kappale, jonka he ovat julkaisseet vuosiin.
”Tim alkoi kirjoittaa sitä”, hän sanoo. ”Alun perin siinä oli kaksi eri kappaletta: toinen oli nimeltään ’If You Learned to Stay’ ja toinen ’The Eye’. Eräänä päivänä päädyimme yhdistämään toisen kappaleen säkeistön toisen kappaleen kertosäkeeseen, ja se vain toimi. Ne olivat jo yksinään hyviä, mutta yhdessä ne olivat vielä parempia.”
Kuulostaako tutulta?