Joka lukukausi, jolloin opetan kurssia muslimeista kansalaisoikeusliikkeessä Southern Methodist Universityssä, annan opiskelijoille valikoiman sitaatteja sekä Martin Luther King Jr:ltä että Malcolm X:ltä ja pyydän heitä arvailemaan, kuka sanoi mitä. Esitän esimerkiksi seuraavat kaksi sitaattia ja pyydän, että ne osoitetaan oikein:
”Tietämättömyys toisistamme on tehnyt yhtenäisyyden mahdottomaksi menneisyydessä. Siksi tarvitsemme valaistumista. Tarvitsemme lisää valoa toisistamme. Valo luo ymmärrystä, ymmärrys luo rakkautta, rakkaus luo kärsivällisyyttä ja kärsivällisyys luo ykseyttä. Kun meillä on enemmän tietoa (valoa) toisistamme, lakkaamme tuomitsemasta toisiamme ja syntyy yhtenäinen rintama.”
”Valkoisten amerikkalaisten enemmistö pitää itseään vilpittömästi sitoutuneena neekerin oikeudenmukaisuuteen. He uskovat, että amerikkalainen yhteiskunta on pohjimmiltaan vieraanvarainen reilulle pelille ja tasaiselle kasvulle kohti keskiluokkaista utopiaa, joka ilmentää rotuharmoniaa. Mutta valitettavasti tämä on itsepetoksen ja mukavan turhamaisuuden fantasiaa.”
Ja joka ikinen kerta he eivät ole kyenneet tunnistamaan ensimmäisen lainauksen kuuluvan Malcolmille ja toisen Martinille. Mutta kyse ei ole vain muutamista opiskelijoista, jotka ovat erehtyneet. Amerikkalainen koulutusjärjestelmä ja useimmat valtavirran kuvaukset Martinista ja Malcolmista ovat olleet yksinkertaistavia ja puhdistavia.
Martin on täydellinen sankari, joka saarnasi väkivallattomuutta ja rakkautta, ja Malcolm täydellinen roisto, joka toimi hänen väkivaltaisena vastakohtanaan saarnaten vihaa ja militanttisuutta. Tuloksena ei ole vain epärehellinen historian lukutapa, vaan kahtiajako, joka mahdollistaa sen, että tohtori Kingiä voidaan kuratoida, jotta olomme olisi mukavampi, ja Malcolm X:ää voidaan demonisoida demagogina, jota meidän kaikkien on pakko paeta. Näiden miesten pelkistäminen näin yksinkertaisiksi symboleiksi antaa meille mahdollisuuden suodattaa poliittisia ohjelmia sen mukaan, kuinka ”Kingin kaltaisia” ne ovat. Näin ollen laittomat sovinnon muodot legitimoidaan Kingin kautta ja lailliset vastarinnan muodot delegitimoidaan Malcolm X:n kautta.
Malcolm ei koskaan ollut väkivaltainen, ei Nation of Islamin jäsenenä eikä sunnimuslimina. Malcolmin mielestä oli kuitenkin tekopyhää vaatia Yhdysvaltojen mustia ihmisiä sitoutumaan väkivallattomuuteen, kun he olivat jatkuvasti valtion väkivallan kohteena. Hän uskoi, että Yhdysvaltojen mustilla oli oikeus puolustaa itseään, ja syytti Yhdysvaltoja epäjohdonmukaisuudesta, kun se viittasi siihen, että sen perustajaisät puolustivat kaikkien muiden paitsi heidän vapauttaan.
Malcolm tiesi, että hänen pitäytymisensä tässä periaatteessa aiheuttaisi sen, että hänet demonisoitaisiin entisestään, ja hyödyttäisi viime kädessä tohtori Kingin liikettä, mikä oli juuri hänen tarkoituksensa. Vain viikkoja ennen salamurhaansa hän lähti Selmaan tukemaan tohtori Kingiä ja omaksui vapaaehtoisesti roolinsa pelottavana vaihtoehtona. Jokaisessa haastattelussaan, tapaamisessaan tohtori Coretta Scott Kingin kanssa ja muuallakin hän äänesti, että Yhdysvaltojen olisi hyvä antaa hyvälle pastorille se, mitä tämä pyysi, tai muuten.
Mutta hän ei koskaan varsinaisesti sanonut, mikä tämä ”tai muuten” oli, ja asetti näin Amerikalle entistä suuremman kiireen antaa periksi Kingin vaatimuksille. Malcolmilla ei ollut mitään ongelmaa esittää roistoa, kunhan se johti siihen, että hänen kansaansa ei enää kohdeltaisi kuin eläimiä. Ja vaikka King saattoi olla vankkumaton sitoutumisessaan väkivallattomuuteen, Malcolmin työntövoima palveli täysin tarkoitustaan.
Kuten Colin Morris, Unyoung, Uncolored, Unpoor -kirjan kirjoittaja, kirjoitti: ”En kiellä passiiviselta vastarinnalta sitä paikkaa, joka sille kuuluu vapaustaistelussa, enkä vähättele Gandhin ja Martin Luther Kingin kaltaisten miesten osuutta siinä. Molemmilla on varma paikkansa historiassa. Haluan vain osoittaa, että vaikka passiivisen vastarinnan opetuslapset inhoaisivatkin väkivaltaa, he ovat poliittisesti voimattomia ilman sitä. Amerikan neekerit tarvitsivat sekä Martin Luther Kingiä että Malcolm X:ää …”.
Mutta kyse ei ollut vain siitä, että Malcolmilla ja Martinilla oli toisiaan täydentävät strategiat mustien vapauden saavuttamiseksi, vaan he puhuivat myös erilaisista todellisuuksista. Malcolm puhui enemmän pohjoisen todellisuudesta, jossa mustat amerikkalaiset olivat vain pinnallisesti integroituneita, kun taas Martin puhui etelän todellisuudesta, jossa edes se ei ollut mahdollista.
Malcolm puhui myös mustien ihmisten sisäistämästä rasismista, joka oli välttämätöntä voittaa todellisen vapautumisen kannalta. Kuten edesmennyt James Cone toteaa: ”King oli poliittinen vallankumouksellinen. Malcolm oli kulttuurivallankumouksellinen. Malcolm muutti sitä, miten mustat ihmiset ajattelivat itsestään. Ennen Malcolmin tuloa me kaikki olimme neekereitä. Malcolmin jälkeen hän auttoi meitä tulemaan mustiksi.”
Siksi, huolimatta Malcolmin vähättelystä oppikirjoissa ja juhlapyhinä, häntä on johdonmukaisesti elvytetty protestiliikkeiden ja taiteen kautta. Hän on elänyt Muhammad Alin ja Colin Kaepernickin kaltaisten aktivismissa, inspiroinut mustan vallan liikettä ja ollut amerikkalaisille muslimeille ikoni siitä, miten elää arvokkaasti ja uskollisesti vihamielisessä ympäristössä.
Ja jopa näissä Malcolmia symbolina koskevissa väitteissä Malcolm itse identiteettinsä täydellisyydessä pyyhitään pois. Puolustaessaan hänen liikkeensä filosofiaa jotkut pyrkivät maallistamaan hänet ja pyyhkivät tarkoituksella pois hänen muslimi-identiteettinsä. Toiset taas, jotka puolustavat hänen uskonnollista identiteettiään, pyrkivät epäpoliittistamaan hänet. Malcolm huomasi tämän jännitteen omassa elämässään ja sanoi: ”Muslimien mielestä olen liian maallinen. Muille ryhmille olen liian uskonnollinen. Militanttien mielestä olen liian maltillinen, maltillisten mielestä olen liian militantti. Minusta tuntuu, että olen köysiradalla.”
Myös muslimien pitäisi olla varovaisia, etteivät he sanitoi Malcolmia, kuten Yhdysvallat on sanitoinut tohtori Kingiä. Malcolmin rajaaminen pelkästään hänen Hajj-kokemukseensa on samanlaista kuin Kingin rajaaminen pelkästään hänen ”Minulla on unelma” -puheeseensa. Malcolm oli ylpeä muslimi, joka ei koskaan lakannut olemasta musta. Vaikka hän ei enää tuominnut koko valkoista rotua, hän kritisoi tinkimättömästi maailmanlaajuista valkoista ylivaltaa.
Malcolm kasvoi jatkuvasti tavalla, jonka ansiosta hän pystyi paitsi puolustamaan tehokkaammin oman kansansa ahdinkoa myös puuttumaan laajempaan joukkoon toisiinsa liittyviä kysymyksiä. Ja vaikka historia näyttää pitävän Malcolmia hänen vastakohtanaan, tohtori King oli alkanut ilmaista monia samoja kantoja, jotka tekivät Malcolmista niin epäsuositun.
Suuren James Baldwinin sanoin: ”Mitä tulee Malcolmiin ja Martiniin, seurasin, kuinka kaksi käsittämättömän erilaisista lähtökohdista tulevaa miestä, joiden kannanotot alunperin olivat napojen päässä toisistaan, ajautuivat lähemmäs toisiaan. Kun kumpikin kuoli, heidän kantansa olivat muuttuneet käytännössä samoiksi. Voidaan todellakin sanoa, että Martin otti vastaan Malcolmin taakan, ilmaisi sen vision, jonka Malcolm oli alkanut nähdä ja josta hän maksoi hengellään. Ja että Malcolm oli yksi niistä ihmisistä, jotka Martin näki vuorenhuipulla.”
Ehkä on ehkä aika kysyä, miksi tunnumme juhlivan vain yhtä heistä.
Tässä artikkelissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajan omia, eivätkä välttämättä vastaa Al Jazeeran toimituksellista kantaa.