Termi ”equity” leviää kulovalkean tavoin joissakin hyväntekeväisyyspiireissä. Se esiintyy yhä useammin organisaatioiden toiminta-ajatuksissa ja arvomaailmoissa. Se on päätymässä konferenssien otsikoihin, täysistuntoihin ja taukotilaisuuksiin sekä kokouksiin kansallisella, osavaltio- ja paikallistasolla.
Äskettäin pidetyssä kokouksessa, johon osallistui järjestöjä, jotka työskentelevät värillisiin poikiin ja miehiin liittyvien kysymysten parissa, eräs henkilö valitteli, että järjestöt, jotka eivät oikeastaan ymmärrä, mitä se tarkoittaa tai miten se saavutetaan, käyttävät sanaa ”oikeudenmukaisuus”.
”Oikeudenmukaisuus” kuuluu niihin termeihin, jotka kaikki näyttäisivät ymmärtävän jollakin tavalla mutta joiden määritelmästä harvat ymmärtävät samaa. Tämä pätee erityisesti hyväntekeväisyydessä.
Keskustelimme hiljattain syvällisesti oikeudenmukaisuudesta 15 säätiön 30 työntekijän kanssa, joiden kollegat nimesivät ne johtaviksi ”oikeudenmukaisuustyön” tekijöiksi alalla. Havaitsimme, että rahoittajat ovat hämmentyneitä oikeudenmukaisuuden määritelmästä, mutta he myös toivovat kovasti sellaista määritelmää, joka vastaisi sekä heidän organisaatiossaan että koko alalla. Hyvin harvoilla säätiöillä oli selkeä määritelmä siitä, mitä oikeudenmukaisuus niille sisäisesti merkitsee, eikä kukaan nähnyt, että kentällä syntyisi lähiaikoina mitään yhteistä määritelmää.
Kuitenkin selkeä määritelmä oikeudenmukaisuudesta (tai ainakin toimiva määritelmä) näyttäisi olevan ensiarvoisen tärkeää, jotta ihmiset saataisiin aktivoitua toimimaan oikeudenmukaisuuteen liittyvän työn parissa. Säätiöillä, joilla oli selkeä määritelmä termistä – olipa se sitten kuinka ainutlaatuinen tahansa kyseiselle instituutiolle – näytti olevan kehittyneempiä muutosteorioita, kehyksiä ja suunnitelmia oikeudenmukaisuuden ympärillä kuin säätiöillä, joilla ei ollut.
Miksi yhteistä määritelmää on niin vaikea löytää? Merriam-Websterin ”yksinkertainen määritelmä” oikeudenmukaisuudelle on ”reiluus tai oikeudenmukaisuus siinä, miten ihmisiä kohdellaan”. Mutta mitä oikeudenmukaisuus sitten tarkalleen ottaen on? Miten määrittelemme oikeudenmukaisuuden? Jos nämä käsitteet eivät ole absoluuttisia, vaan kunkin yksilön maailmankatsomuksen ja kokemusten muovaamia, määritelmä voi olla jatkuvasti liikkuva kohde.
Jotkut rahoittajat johtavat tutkimusta siitä, mitä oikeudenmukaisuus on ja mitä se ei ole hyväntekeväisyydessä. Esimerkiksi Annie E. Casey Foundationin Race Equity and Inclusion Action Guide -julkaisussa kuvataan oikeudenmukaisuutta erotuksena ”monimuotoisuudesta”, joka on erityyppisten ihmisten numeerinen edustus. Se myös erottaa oikeudenmukaisuuden ”inkluusiosta”, jonka säätiö määrittelee ”toiminnaksi tai tilaksi, jossa osallistutaan tai ollaan mukana ryhmässä tai rakenteessa … inkluusio edellyttää aitoa ja voimaannuttavaa osallistumista ja todellista yhteenkuuluvuuden tunnetta”. Tämän ajattelutavan mukaan osallisuus voi olla selvä askel kohti oikeudenmukaisuutta – ja monet apurahojen myöntäjät omaksuvat sen – mutta jopa ne, jotka tuntevat olevansa osallisia, eivät välttämättä koe oikeudenmukaisuutta.
Uskomme, että oikeudenmukaisuus eroaa myös ”tasa-arvosta”, jossa kaikilla on sama määrä jotakin (ruokaa, lääkkeitä, tilaisuuksia) huolimatta heidän olemassa olevista tarpeistaan tai varoistaan. Toisin sanoen, riippumatta siitä, oletko kaksi vai kuusi jalkaa pitkä, saat silti viisi jalkaa pitkät tikkaat päästäksesi kymmenen jalkaa korkealle korokkeelle.
Jos oikeudenmukaisuus ei siis ole monimuotoisuutta, osallisuutta tai tasa-arvoa, mitä se sitten on? Se kuvaa jotain syvempää ja monimutkaisempaa. Kyse on siitä, että jokainen meistä saa sen, mitä tarvitsee selviytyäkseen tai menestyäkseen – mahdollisuuden, verkostojen, resurssien ja tuen – sen perusteella, missä olemme ja mihin haluamme mennä. Annie E. Casey -säätiön rotujen tasa-arvosta ja osallisuudesta vastaavan johtajan Nonet Sykesin mielestä se tarkoittaa sitä, että jokainen meistä saavuttaa täyden potentiaalinsa.
Terveyteen keskittyvät säätiöt ovat myös ottaneet tasa-arvon käsitteen tarkastelun kohteeksi viime vuosina, ja ne ovat alkaneet tarkastella terveyden sosiaalisia taustatekijöitä, kuten köyhyyttä, ruokaturvaa, asunnottomuutta ja koulutustasoa. Mitkä tekijät estävät tiettyjä väestöryhmiä saavuttamasta samaa terveyden tasoa kuin muut väestöryhmät? Tällaiset kysymykset auttavat meitä pääsemään perille siitä, mitä oikeudenmukaisuus tarkoittaa.
Kalifornian yliopistossa San Franciscossa työskentelevä Paula Braveman on keksinyt useita hyödyllisiä määritelmiä, jotka liittyvät oikeudenmukaisuuteen. Hän kirjoittaa eräässä raportissa: ”Terveyden oikeudenmukaisuus tarkoittaa terveyden sosiaalista oikeudenmukaisuutta (eli keneltäkään ei evätä mahdollisuutta olla terve, koska hän kuuluu ryhmään, joka on historiallisesti ollut taloudellisesti/sosiaalisesti epäedullisessa asemassa).” Toisessa raportissa, joka käsittelee terveyden oikeudenmukaisuuden määrittelyä, hän kirjoittaa: ”Toiminnallisesti ja mittaamista varten terveyden oikeudenmukaisuus voidaan määritellä siten, että terveydessä (ja sen keskeisissä sosiaalisissa taustatekijöissä) ei ole sellaisia eroja, jotka systemaattisesti liittyvät sosiaaliseen etuun tai huono-osaisuuteen.”
Yanique Redwood, Washingtonissa toimivan Consumer Health Foundationin toimitusjohtaja Janique Redwood käyttää Bravemanin työn perustana oikeudenmukaisuutta sekä lopputuloksena että prosessina – jälkimmäinen ajatus on lainattu Amerikan kansanterveysyhdistyksen puheenjohtajalta Camara Jonesilta. ”Näemme terveydenhuollon oikeudenmukaisuuden tuloksena, joka ei erota terveyttä tai elinajanodotetta rodun mukaan, ja myös prosessina, jossa arvostamme nimenomaisesti värillisiä ihmisiä ja pienituloisia yhteisöjä saavuttaaksemme tavoittelemamme tuloksen”, Redwood selittää. Näin tarkasteltuna oikeudenmukaisin tapa määritellä ”oikeudenmukaisuus” voi olla jättää määritelmä yksittäisille yhteisöille.
Filantropian etsimisen sanalle ”oikeudenmukaisuus” ei pitäisi antaa huonoa kuvaa alasta. Oikeudenmukaisuuden ymmärtäminen on vähän kuin sananlasku, jossa sokeat miehet kuvaavat norsun eri osia, joita he koskettavat, mutta eivät ”näe” koko eläintä. Todellinen ymmärrys saavutetaan keräämällä useita näkökulmia. Kuten erään kansallisen säätiön ohjelmapäällikkö niin oivaltavasti totesi: ”Tosiasia on, että emme tiedä, miltä oikeudenmukaisuus yhteiskunnassa näyttää, koska meillä ei ole koskaan ollut sitä.”
Filantropia ei todennäköisesti pääse yhteisymmärrykseen yhteisestä termistä lähiaikoina, mutta jo se, että säätiöt pohtivat syvällisesti oikeudenmukaisuutta ja keskustelevat siitä avoimesti oppivina organisaatioina, on lupaavaa kehitystä kentälle.