Lääketiede ei ole aina osoittanut suurta kunnioitusta ihmiskehoa kohtaan. Ajatelkaapa, miten karmean piittaamattomasti varhaiset kirurgit suhtautuivat ruumiilliseen koskemattomuuteemme. He puhkaisivat reikiä kalloon ja valuttivat runsaasti verta iilimatojen tai lansettien avulla – käytäntö, joka säilyi lääketieteellisenä perustana 1800-luvun lopulle asti. Vielä nykyäänkin moniin suosituimpiin leikkauksiin kuuluu ruumiinosien – umpilisäkkeen, sappirakon, nielurisojen ja kohdun (yleensä synnytysvuosien jälkeen) – poistaminen suuressa mittakaavassa ja sen vakuuttaminen, että potilaat pärjäävät hyvin ilman niitä. Näihin ”ektomioihin” on monia päteviä syitä, mutta yhä vähemmän puolustettavissa on ajatus siitä, että näiden elinten menettämisellä ei ole juurikaan tai ei lainkaan merkitystä.
Otetaan vaikka umpilisäke. Tai pikemminkin jättäkää se rauhaan, jos mahdollista. Monet meistä oppivat koulussa, että tämä pikkuruinen, sormenmuotoinen uloke paksusuolessa on hyödytön, evoluutiomme jäänne, aivan kuten joidenkin käärmeiden pikkuruiset sääriluut. Tämä ajatus on kuitenkin kumottu, sanoo evoluutiobiologi Heather Smith, Arizonassa sijaitsevan Midwestern-yliopiston anatomialaboratorioiden johtaja. Smithin johtamassa vuonna 2017 tehdyssä tutkimuksessa tarkasteltiin tietoja 533 nisäkäslajista ja havaittiin, että umpilisäke esiintyy useilla, toisistaan riippumattomilla lajeilla. ”Tämä viittaa siihen, että sen olemassaololle on jokin hyvä syy”, hän sanoo.
Syy näyttää olevan immunologinen ja ruoansulatuskanavaan liittyvä. Kaikilla lajeilla, joilla on umpilisäke, Smith toteaa, että se joko sisältää imukudosta tai on läheisessä yhteydessä imukudokseen, jolla on rooli immuunijärjestelmän tukemisessa. Ihmisillä umpilisäkkeessä on myös kerros hyödyllisiä suolistobakteereja, minkä Duken yliopiston tutkijat ovat havainneet. Vuonna 2007 julkaistussa artikkelissa he ehdottivat, että se toimii ”turvatalona”, jossa nämä mikrobit säilyvät, joten kun suolistomikrobiomi kärsii sairaudesta, voimme täydentää sitä umpilisäkkeeseen piilotetuilla hyvillä miehillä. Tästä ajatuksesta saatiin jonkin verran näyttöä vuonna 2011, kun tutkimus osoitti, että ihmisillä, joilla ei ole umpilisäkettä, on kaksi ja puoli kertaa suurempi todennäköisyys sairastua uudelleen Clostridium difficile -bakteeriin, joka on vaarallinen suolistobakteerikanta, joka viihtyy ystävällisempien bakteerityyppien puuttuessa.
Umpilisäkkeellä voi olla kauaskantoisempiakin tehtäviä elimistössä – myös sellaisia, jotka voivat mennä pieleen. Viime lokakuussa julkaistussa tutkimuksessa todettiin, että vääristynyt alfa-synukleiini – epänormaali proteiini, jota esiintyy Parkinsonin tautia sairastavien aivoissa – voi kertyä umpilisäkkeeseen. Mielenkiintoista on, että tutkimuksessa havaittiin, että ihmisillä, joilta elin poistettiin nuorina aikuisina, näyttäisi olevan jonkinlainen suoja Parkinsonin tautia vastaan.
Uudet tutkimukset ovat myös valottaneet nielurisojen ja adenoidien arvoa. Viime heinäkuussa julkaistussa tutkimuksessa kansainvälinen työryhmä arvioi näiden rakenteiden poistamisen tai jättämisen pitkän aikavälin vaikutuksia 1,2 miljoonalla tanskalaislapsella. Noin 5 prosentilla niistä noin 5 prosentista, joilta toinen tai molemmat elimistä poistettiin ennen yhdeksän vuoden ikää, todettiin 10-30 vuoden seuranta-aikana kaksi- tai kolminkertaisesti enemmän ylähengitystiesairauksia sekä enemmän allergioita ja astmaa. Erityisesti he kärsivät useammin korvatulehduksista ja adenotonsillektomioiden tapauksessa poskiontelotulehduksista – sairauksista, joihin leikkauksen uskotaan auttavan.
Olemme tienneet jo pitkään, että adenoidit ja nielurisat ”toimivat ensimmäisenä puolustuslinjana taudinaiheuttajia vastaan, jotka kulkeutuvat sisään hengitysteiden tai ruokailun kautta”, sanoo Melbournen väestö- ja globaaliterveyden korkeakoulun vanhempi tutkijatohtori ja paperin johtava kirjoittaja Sean Byars. Se, että nämä kudokset ovat selvimmin esillä lapsilla, kun nielurisat ovat lähes hävinneet aikuisuuteen mennessä, on vahvistanut näkemystä, jonka mukaan ne eivät ole välttämättömiä, mutta kuten Byars huomauttaa, ”ehkä on olemassa syy siihen, että ne ovat suurimmat lapsuudessa”. Ehkä niillä on kehitystehtävä, ja ne auttavat muokkaamaan immuunijärjestelmää tavalla, jolla on pysyviä seurauksia.
Byars varoittaa, että hänen tutkimuksensa, vaikka se onkin laaja, odottaa muiden vahvistusta ja että päätös kunkin lapsen hoidosta on tehtävä yksilöllisesti. Silti hän sanoo: ”Kun otetaan huomioon, että nämä ovat yleisimpiä leikkauksia lapsuudessa, tuloksemme viittaavat siihen, että konservatiivinen lähestymistapa olisi viisasta.”
On syytä huomata, että nielurisaleikkausten määrät ovat laskeneet Yhdysvalloissa erityisesti 1900-luvun puolivälin kukoistuskauden jälkeen. Kirurgit tekevät myös vähemmän kohdunpoistoleikkauksia, mikä heijastaa kasvavaa näkemystä siitä, että kohtu ei vanhene käyttökelpoisuutensa jälkeen, kun synnytys on ohi, ja että on olemassa vähemmän jyrkkiä tapoja puuttua yleisiin ongelmiin, kuten kohdunpoistokasvaimiin.
Onko jokin ihmisen ruumiinosa siis todella käyttökelvoton tai rihmamainen? Ehkä parhaiten voidaan puhua viisaudenhampaiden puolesta. ”Kasvomme ovat muihin kädellisiin verrattuna niin litteät, että niille ei useinkaan ole tilaa”, Smith huomauttaa. Ja kun otetaan huomioon, miten me teurastamme ja valmistamme ruokamme, ”emme todellakaan tarvitse niitä.”