Keskustelu
UFM on yksi yleisimmin suoritettavista tutkimuksista miesten LUTS:n arvioimiseksi, ja VV < 150 ml UFM:ssä katsotaan epätäydelliseksi testitulokseksi UFM:stä johdettujen parametrien arvioinnissa. Tässä tutkimuksessa esitettiin kuitenkin, että VV ≥ 150 ml alkuperäisessä UFM:ssä ei saavuteta noin 50 prosentilla miehistä, joilla on varasto-oireita, vaikka näiden oireiden on raportoitu olevan yleisiä aikuisilla miehillä. Lisäksi noin kolmasosalla potilaista VV oli < 100 ml alkuperäisellä UFM:llä. Toisin sanoen alkuvaiheen UFM voi antaa vähemmän tietoa riittämättömän VV:n vuoksi suurella osalla miehistä, joilla on varasto-oireita. Nämä tulokset osoittavat kuitenkin, että lääkärit voisivat käyttää VV:tä alkuperäisessä UFM:ssä ennustamaan varastointioireiden vakavuutta, vaikka tilavuus olisi < 150 ml. Tietojemme mukaan tämä tutkimus on ensimmäinen, jossa ehdotetaan objektiivista yhteyttä UFM:n VV:n ja varasto-oireiden vaikeusasteen välillä.
Tässä tutkimuksessa subjektiiviset varasto-oireet olivat vaikeampia, kun VV alun perin UFM:ssä pieneni, vaikka I-PSS:n kokonaispistemäärä ja tyhjennystoiminnan osa-arvot olivat vastaavat. Lisäksi potilailla, joiden VV laski alkuperäisen UFM:n aikana, tyhjennysten määrä itse asiassa lisääntyi, vaikka 24 tunnin UO laski merkittävästi. Aiemmassa tutkimuksessa varasto-oireet lisääntyivät nesteen saannin lisääntyessä, ja vähentynyt nesteen saanti, joka johti UO:n vähenemiseen, voitiin sisällyttää potilaiden moninaisiin pyrkimyksiin lievittää oireitaan. Toisin sanoen potilailla, joiden VV oli alun perin pienentynyt UFM:n yhteydessä, uskottiin olevan vakavia varastointioireita huolimatta heidän ponnisteluistaan näiden oireiden lievittämiseksi. Näin ollen alentunutta VV:tä alkuperäisessä UFM:ssä voitaisiin pitää merkkinä vakavista varastointioireista päivittäisessä kliinisessä käytännössä. Lisäksi tämän tutkimuksen perusteella VV:n aleneminen alkuperäisen UFM:n yhteydessä voi johtua vanhemmasta iästä tai heikentyneestä virtsarakon toiminnallisesta kapasiteetista. Iäkkäämmän iän osalta oli mahdollista, että suurempi osa iäkkäistä potilaista ei ymmärtänyt vaatimusta virtsaamisen riittävästä viivyttämisestä ennen tutkimusta, ja tämä saattoi johtaa iäkkäiden potilaiden alentuneeseen VV:hen alkuperäisen UFM:n yhteydessä. Sitä vastoin korkeampi ikä on yhdistetty detrusorin yliaktiivisuuteen, mikä voi olla toinen syy vanhemman iän ja pienentyneen VV:n väliseen yhteyteen alkuperäisen UFM:n aikana. Vähentynyt virtsarakon toiminnallinen kapasiteetti on myös yhdistetty LUTS:n vaikeusasteeseen.
Keskimääräinen päiväkohtainen UO per tyhjennys oli tässä tutkimuksessa alhaisempi potilailla, joiden VV oli alun perin vähentynyt UFM:n yhteydessä. Lisäksi keskimääräinen päiväkohtainen UO per tyhjennys oli alhaisempi kuin aikuisilla, joilla ei ollut LUTS:ää, kuten aiemmassa tutkimuksessa raportoitiin. Toisin sanoen voisimme olettaa, että VV alkuperäisen UFM:n yhteydessä saattaa olla yhteydessä keskimääräiseen päiväkohtaiseen UO:n määrään tyhjennystä kohti, koska on tärkeää, että useimmat tutkimukset, myös UFM, tehdään yleensä päiväsaikaan. Siksi tutkijat pitävät järkevästi keskimääräistä päiväkohtaista UO:ta per tyhjiö korvaavana ennusteena VV:lle toistuvassa UFM:ssä. Tämän tutkimuksen mukaan yli puolella potilaista, joiden VV oli < 150 ml ensimmäisellä UFM:llä, keskimääräinen päiväkohtainen UO per tyhjennys oli < 150 ml. Lisäksi, kun VV alkuperäisen UFM:n aikana pieneni, todennäköisyys, että saman potilaan VV ≥ 150 ml toistuvassa UFM:ssä pieneni. Koska UFM:n VV:n ja varastoinnin osa-arvojen välinen korrelaatiokerroin oli -0,153 (p = 0,005), joka oli samankaltainen kuin keskimääräinen päiväkohtainen UO per tyhjennys ja varastoinnin osa-arvojen välinen korrelaatiokerroin, joka oli -0,144 (p = 0,009), UFM:n VV:llä uskottiin olevan ainakin samanlainen arvo varastoinnin osa-arvojen ennustamisessa kuin keskimääräisellä päiväkohtaisella UO:lla per tyhjennys. Nämä ovat kuitenkin vain hypoteeseja, ja ne on edelleen validoitava tulevassa tutkimuksessa.
Tältä osin lääkäreiden ei pitäisi jättää huomiotta vähentynyttä VV:tä UFM:ssä, ja vakavien varastointioireiden todennäköisyys olisi arvioitava huolellisesti. Toisin sanoen lääkäreiden on epäiltävä yliaktiivisen virtsarakon esiintymistä potilailla, joiden VV on vähentynyt UFM: ssä, ja on parempi suorittaa huolellinen kliininen arviointi yliaktiivisen virtsarakon diagnosoimiseksi ja hoitamiseksi. Lisäksi tällaisilla potilailla UFM:n toistaminen lääkehoidon, kuten antimuskariinisen aineen ja/tai β3-agonistin antamisen, aloittamisen jälkeen, mikä tiettävästi lisää VV:tä, voi olla hyödyllistä . Lisäksi toisen tutkimuksen, kuten FVC-arvioinnin, suorittaminen voi olla tarkoituksenmukaisempaa kuin UFM:n toistaminen näillä potilailla. Vaikka FVC-arviointia suositellaan nykyisin potilaille, joilla on varasto-oireita, 72 tunnin FVC-mittauksen suorittaminen vie aikaa ja vaivaa. Koska UFM:ää suositellaan LUTS-potilaiden rutiiniarvioinniksi, tuloksistamme voi olla hyötyä, kun valitaan asianmukaisesti potilaat, joilla on varasto-oireita ja jotka soveltuvat FVC-arviointiin. Toisin sanoen VV:tä UFM:ssä voitaisiin käyttää myös välineenä, jonka avulla voidaan seuloa potilasta FVC-arvioinnin tarpeellisuuden varalta sen lisäksi, että sitä käytetään ulosvirtauksen tukkeutumisen erottamiseen.
Vaikka alentunut VV alkuvaiheen UFM:ssä voi olla merkki vakavista varasto-oireista, kuten edellä mainittiin, tämä tutkimus viittaa siihen, että pienentyneen VV:n omaavasta UFM:stä johdetut parametrit ovat vähemmän informatiivisia lääkäreille. Erityisesti Qmax ja BVE näyttivät pienenevän merkittävästi, kun VV alkuperäisessä UFM:ssä pieneni, kuten aiemmassa tutkimuksessa todettiin. Sitä vastoin PVR oli samanlainen eri ryhmissä, joten kroonisen pidätyksen todennäköisyys ei kasvanut, vaikka VV alkuperäisessä UFM:ssä pienenee. Koska PVR:n hyödyllisyys virtsaretention ennustamisessa on kuitenkin edelleen kiistanalainen, emme voi päätellä, että alun perin UFM:n yhteydessä alentunut VV ennustaa samanlaista akuutin virtsaretention riskiä, kun antimuskariinilääkkeitä määrätään. Tästä seuraa, että hoito on aloitettava sen jälkeen, kun potilaan ominaisuudet ja virtsaretentioriski on otettu huomioon.
Tässä tutkimuksessa oli useita rajoituksia sen retrospektiivisen rakenteen lisäksi. Ensinnäkin tässä tutkimuksessa ei arvioitu useita muuttujia, jotka voivat vaikuttaa VV:hen alkuperäisen UFM:n yhteydessä. Aiemmassa tutkimuksessa psykologisen tilan raportoitiin vaikuttavan virtsarakon täyttymisen sietokykyyn. Lisäksi, koska intervoid-väliä ennen UFM:ää ei kirjattu, sitä ei voida säätää, ja intervoid-välin vaikutuksia on vielä analysoitava tulevassa tutkimuksessa. Emme pystyneet määrittämään, missä määrin lääkärit selittivät FVC-menettelyt tai ymmärsivätkö potilaat vaatimuksen virtsan pidättämisestä ennen UFM:ää. Kuten edellä mainittiin, ymmärtämisen ja selittämisen aste saattaa liittyä iän vaikutukseen pienentyneeseen VV:hen, ja tämä on arvioitava tulevassa tutkimuksessa. Toinen rajoitus on valintavirheen olemassaolo. Tässä tutkimuksessa analyysiin otettiin mukaan vain potilaat, jotka suorittivat FVC-mittauksen. Näin saatettiin valita potilaat, joilla oli vakavia varasto-oireita, ja tämän tutkimuksen tuloksia voidaan soveltaa vain miehiin, joilla oli varasto-oireita. Tämän tutkimuksen viimeinen rajoitus on se, että toistuvan UFM:n merkitystä potilailla, joiden VV on alentunut alkuperäisessä UFM:ssä, ei ole tarkistettu, ja tätä olisi tutkittava tulevassa tutkimuksessa. Tietojemme mukaan tämä oli kuitenkin ensimmäinen tutkimus, jossa arvioitiin VV:n kliinistä merkitystä alkuperäisessä UFM:ssä LUTS-oireiden, erityisesti varasto-oireiden, vakavuuden arvioinnissa. Lisäksi tuloksistamme saattaa olla kliinistä hyötyä potilaiden hoidossa päivittäisessä käytännössä, koska valitsimme potilaat heidän ensimmäisellä käynnillään urologian osastollamme ja jätimme pois potilaat, joiden varasto-oireilla oli muita syitä.