Tuottavuuden kasvu Britanniassa on pysähtynyt vuoden 2008 jälkeen. Pulmasta on tullut niin hankala, että vessavalmistajat ovat ryhtyneet ehdottamaan ratkaisuja. Yritys StandardToilet on suunnitellut kallistetun WC:n, jonka istuin kallistuu alaspäin 13 asteen kulmassa. Sen tavoitteena on estää käyttäjiä viipymästä vessassa liian kauan. Noin viiden minuutin kuluttua kallistetussa wc:ssä istuminen rasittaa käyttäjien jalkoja, ja sen sanotaan muistuttavan ”matalan tason kyykkyponnistusta”.
Ajatuksena on, että se säästäisi työnantajien rahaa, koska yrityksen lehdistötiedotteen mukaan ”työntekijöiden pidennetyt tauot maksavat teollisuudelle ja kaupalle arviolta neljä miljardia puntaa vuodessa” Isossa-Britanniassa.
Epäystävällinen kommentoija saattaisi kyseenalaistaa, mistä yritys on ottanut tämän (perustelemattoman) luvun. Jatkuva uutisartikkeleiden virta viittaa kuitenkin siihen, että työnantajat ympäri maailmaa todellakin rajoittavat vessataukoja tuottavuuden parantamiseksi. Eräs chicagolainen yritys nousi uutisiin, kun ammattiliitto teki sitä vastaan valituksen ”vessahäirinnästä”. Yritys, joka oli ottanut käyttöön pyyhkäisykortit wc:n käytön valvomiseksi, kehotti työntekijöitä käymään vessassa enintään kuusi minuuttia päivässä ja antoi jopa lahjakortteja työntekijöille, jotka eivät käyttäneet wc:tä lainkaan työaikana.
Samaan aikaan Skotlannissa puhelinkeskusten työntekijöitä pyydettiin allekirjoittamaan uusi sopimus, joka rajoitti vessataukojen pituuden yhteen prosenttiin työvuorosta – vain kahteen minuuttiin neljän tunnin osa-aikatyötä tekeville. Norjassa eräs yritys vaati naispuolisia työntekijöitä pitämään kuukautisten aikana punaisia rannekkeita osoituksena siitä, että he saivat käydä vessassa useammin.
Vessakeskustelu
Aika poissa työpöydän ääreltä tai tuotantolinjalta ei välttämättä ole työnantajan ainoa huolenaihe vessan käytön suhteen. Kuten tutkimuksissa on havaittu niinkin erilaisilla työpaikoilla kuin japanilaisomisteisissa autofirmoissa Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja tekstiilitehtaissa Keniassa, vessat ovat myös paikkoja, joissa työntekijät ilmaisevat yrityksen vastaisia mielipiteitään, jakavat neuvoja ja jopa järjestäytyvät salaa.
Tutkimuksessa, joka koski italialaisia tehtaita sodanjälkeisellä kaudella – ammattiyhdistysliikkeen tukahduttamisen aikakautena – havaittiin, että vessoista tuli vastarinnan keskipisteitä. Koska vessat olivat yksi harvoista paikoista tehtaassa, joita ei valvottu, niitä käytettiin tapaamispaikkana sekä paikkana, jossa voitiin vapaammin ilmaista yrityksen vastaisia tunteita ja jakaa ammattiliittokirjallisuutta.
Eräässä tapauksessa eräs naispuolinen työntekijä löysi wc:n oveen kirjoitetun graffitin, jossa syytettiin tehdaspomoa ”idiootiksi ja pelleksi”. Ehkä peläten, että häntä syytettäisiin sen kirjoittamisesta, hän ilmoitti rikkomuksesta johdolle. Ovi poistettiin, ja syyllisen löytämiseksi kaikki työntekijät pakotettiin kirjoittamaan lause käsialan asiantuntijan edessä. Syyllinen löydettiin ja hänet vapautettiin tehtävästään – mutta kuten tutkija Ilaria Favretto huomauttaa, ainakin he saivat nähdä, kuinka kaikki tehtaan työntekijät toistivat loukkauksen.
Yksi asia pistää silmään kaikissa näissä esimerkeissä: matalapalkkaisilla ja epävarmassa asemassa olevilla työntekijöillä on suurempi todennäköisyys siihen, että heidän toimintaansa työpaikalla – ja vessataukojaan – valvotaan ja tarkkaillaan tiukemmin. Kirjoittaessaan työpaikan valvontatekniikoista taloustieteilijä Joelle Gamble huomauttaa, että kun työnantajat keräävät yhä enemmän tietoja työntekijöistään, heidän valtansa heihin nähden kasvaa. Joissakin tapauksissa tämä vaikuttaa suoraan työntekijöiden palkkoihin. Yritykset, jotka käyttävät just-in-time-aikatauluteknologiaa, ovat peruuttaneet työntekijöiden työvuoroja lyhyellä varoitusajalla, kun myynti on laskenut.
Kriittisesti arvosteltu
Mutta onko tämä pyrkimys työntekijöiden (suoli)liikkeiden yhä jäykempään valvontaan oikeasti hyväksi tuottavuudelle? Carnegie Trustin ja RSA-ajatushautomon julkaiseman uuden esseekokoelman mukaan ei. Sen sijaan siinä esitetään vahvat perustelut sille, että laadukas työ on avain tuottavuuden parantamiseen erityisesti työmarkkinoiden alapäässä, jossa työn laatu on heikointa. Sen sijaan, että työnantajat yrittäisivät optimoida työntekijöidensä jokaisen työminuutin, heidän kannattaisi ehkä parantaa työelämää.
Rangaistustoimenpiteiden sijaan useissa esseissä väitetään, että tuottavuuden lisäämisessä on ratkaisevan tärkeää antaa työntekijöille ääni ja toimivaltaa. Uudet työpaikkateknologiat menestyvät todennäköisemmin, kun työntekijät tuntevat olevansa mukana päätöksenteossa. Living Wage Foundationin raportissa esitetään samankaltaisia näkökohtia. Siinä keskitytään vähittäiskaupan alaan ja todetaan, että tuottavuuden ja voittojen parantamisen kannalta on tärkeää, että tehtäviä standardoidaan ja samalla annetaan henkilöstölle mahdollisuus käyttää omaa harkintavaltaansa. Tämä auttaa muun muassa parantamaan henkilöstön pysyvyyttä ja motivaatiota.
Kuten kollegoideni ja minun omassa työssäni Nestassa todetaan, tietoon perustuvassa taloudessa menestyneimmät yritykset innovoivat jatkuvasti. Meidän on levitettävä näiden yritysten käyttämiä käytäntöjä – yhteistyötä, hajauttamista, itsenäisiä tiimejä – jos haluamme tuottavuuden muuttuvan askeleen verran.
Kun siis seuraavan kerran joku yrittää myydä sinulle tuottavuutta parantavaa vessaa, älä ota sitä vain vastaan.