Vuonna 1973 Archie Johnston vertasi Teen Challengen tuloksia Terminal Islandin liittovaltion vankeinhoitolaitoksen terapeuttisen yhteisön transaktioanalyyttisen lähestymistavan tuloksiin sekä kolmanteen ryhmään, joka ei saanut hoitoa. Vaikka koehenkilöiden määrä oli pieni (17 kummassakin ryhmässä), hän löysi todisteita suosituksensa tueksi siitä, että vaikka Teen Challenge oli ”tehokas” hoito (huumausaineiden uusintarikollisuuden osuus 29 kuukauden jälkeen oli 32 prosenttia), transaktionaalinen analyysi oli ”erittäin tehokas” hoito (vertailukelpoinen 16 prosentin osuus), mikä viittaa siihen, että kenties alhaisemmat uusintarikollisuuden osuudet olivat seurausta siitä, että TA:lla muutettiin riippuvuuskäsitettä minäkuvaa perusteellisemmin ja hitaammin. Hän toivoi, että Teen Challenge sisällyttäisi jonkin verran psykoterapiaa hoitomalliinsa.
Wilder Researchin tutkimuksessa, johon osallistui 141 entistä asukasta, jotka valmistuivat Minnesota Teen Challenge -ohjelmasta vuosina 2007-2009, raportoitiin, että 74 prosenttia aikuisohjelmasta valmistuneista aikuisista valmistuneista (10 prosenttia vastaajista oli teini-ikäisiä) ilmoitti, että he eivät olleet käyttäneet huumeita edellisen kuuden kuukauden aikana, 58 prosenttia oli käynyt koulua valmistumisensa jälkeen, 74 prosenttia oli työllistynyt ja 53 prosenttia arvioi Minnesota Teen Challenge -ohjelman kokonaislaadun olleen ”erinomainen”. Kun heitä pyydettiin nimeämään, mikä auttoi eniten, uskontoon perustuvat näkökohdat ja henkilökunta mainittiin useimmin.
Aaron Bicknese jäljitti 59 entistä Teen Challenge -oppilasta vuonna 1995 vertaillakseen heitä vastaavaan ryhmään narkomaaneja, jotka olivat viettäneet yhden tai kaksi kuukautta sairaalan kuntoutusohjelmassa. Hänen väitöskirjaansa sisältyneet tulokset julkaistiin kirjassa ”The Teen Challenge Drug Treatment Program in Comparative Perspective”. Bicknese havaitsi, että Teen Challenge -ohjelmasta valmistuneet raportoivat vähemmän huumeidenkäytön uusimista kuin sairaalaohjelmasta valmistuneet, mutta ei vähemmän kuin ne, jotka jatkoivat Anonyymien Alkoholistien ohjelmaan osallistumista sairaalaohjelman jälkeen. Hänen tuloksensa osoittivat myös, että Teen Challenge -ohjelmasta valmistuneet työllistyivät paljon todennäköisemmin, ja 59:stä 59:stä 18 työskenteli itse Teen Challengessa, joka käyttää valmistuneita työntekijöitä toiminnassaan.
Suuri osa näistä tuloksista hyödytti Teen Challengea, ja hänen havaitsemiaan korkeita onnistumisprosentteja (jopa 86 %) on siteerattu lukuisilla Teen Challengea ja kristillistä neuvontaa käsittelevillä verkkosivustoilla. New York Timesin vuoden 2001 artikkelin mukaan jotkut yhteiskuntatieteilijät valittavat, että Teen Challengen 86 prosentin onnistumisprosentissa ei oteta huomioon niitä, jotka keskeyttivät ohjelman, ja että monien yksityisten ja uskonnollisten järjestöjen tavoin Teen Challenge valitsee asiakkaansa. Teen Challenge raportoi, että 25-30 prosenttia asiakkaista keskeyttää yleensä ohjelman ensimmäisen neljän kuukauden jakson aikana ja vielä 10 prosenttia seuraavien kahdeksan kuukauden aikana. Texas Freedom Network Education Fund, Texas Freedom Network Education Fund, on väittänyt Yhdysvaltain edustajainhuoneen talous- ja rahoituskomitealle antamassaan lausunnossa, että paljon siteeratut onnistumisprosentit ”vääristävät dramaattisesti totuutta”, koska niissä ei viitata keskeyttämisprosenttiin. Doug Wever, ”The Teen Challenge Therapeutic Model” -kirjan kirjoittaja, totesi: ”Ehdotan kunnioittavasti, että Texas Freedom Networkin kanta on liioiteltu siinä mielessä, että ei ole lainkaan epätavallista, että vaikuttavuustutkimusten tutkimussuunnitelmissa tarkastellaan vain valmistuneita; siksi näiden riippumattomien tutkimusten tulokset tarjoavat oikeutetun ja dramaattisen vertailupohjan, kun otetaan huomioon tulokset. Samalla Teen Challengen on oltava varovainen tiedottaessaan siitä, mitä todella on mitattu.”
.