Salamurhien historia

Israelin ja palestiinalaisten välisessä konfliktissaEdit

Israelin ja palestiinalaisten välisen konfliktin aikana Israelin puolustusvoimat (IDF) käyttivät niin sanottua ”kohdennettua foilingia” (hepreaksi: סיכול ממוקד sikul memukad) eli kohdennettua tappamista niitä henkilöitä vastaan, joiden Israel epäilee aikovan suorittaa tietyn väkivallanteon aivan lähitulevaisuudessa tai olevan epäsuorasti yhteydessä useisiin väkivallantekoihin (organisoimalla, suunnittelemalla, tutkimalla tuhoamiskeinoja jne.), mikä lisää todennäköisyyttä, että hänen tappamisensa estää vastaavanlaiset toimet tulevaisuudessa. Yleensä tällaiset iskut on toteutettu Israelin ilmavoimien taisteluhelikoptereilla, jotka ampuvat ohjuksia kohteeseen sen jälkeen, kun Shin Bet on toimittanut tiedustelutietoja kohteesta.

Aiheeseen liittyviä kiistojaEdit

Kohdistetun estämisen sanotun todistusaineiston tarkka luonne on kiistanalainen ja salainen, koska siihen liittyy salaisia sotilastiedusteluun suuntautuneita keinoja ja operatiivisia päätöksiä, jotka tiedustelu-upseerit ja komentajat tekevät sen sijaan, että ne olisivat osa asianajajien ja tuomareiden toimeenpanemaa, julkaistua oikeusjärjestelmää.

IDF:n mukaan kohdennettuihin surmatöihin ryhdytään vain tulevien terroritekojen estämiseksi, ei kostoksi menneistä teoista. Se sanoo myös, että tätä käytäntöä käytetään vain silloin, kun ei ole mitään käytännöllistä keinoa estää tulevia tekoja muilla keinoin (esim. pidättämällä) ja kun sotilaille tai siviileille aiheutuva riski on minimaalinen. Siinä todetaan myös, että käytäntöä käytetään vain silloin, kun kohde voidaan varmasti tunnistaa, jotta viattomille sivullisille aiheutuva vahinko voidaan minimoida. IDF:n harkinnat tapoista pysyvät salaisina. Lisäksi viattomien sivullisten todelliset loukkaantumiset ja kuolemat ovat edelleen näiden kohdennettujen tappojen vastustajien väite.

Käytännön puolustajat huomauttavat, että se on neljännen Geneven yleissopimuksen (3. osan 1 artiklan 28 kohta) mukainen, joka kuuluu seuraavasti: ”Suojellun henkilön läsnäoloa ei saa käyttää tekemään tiettyjä pisteitä tai alueita sotilaallisilta operaatioilta suojelluiksi”, joten he väittävät, että kansainvälinen oikeus antaa Israelille nimenomaisesti oikeuden toteuttaa sotilaallisia operaatioita sotilaskohteita vastaan näissä olosuhteissa.

Israelin julkinen tukiTiedoksianto

Kohdistettuja teloituksia tuetaan suurelta osin Israelin yhteiskunnassa eri laajuisesti, mutta poikkeuksiakin on: Vuonna 2003 27 IAF:n ilmavoimien lentäjää lähetti ilmavoimien komentajalle Dan Halutzille protestikirjeen, jossa he kieltäytyivät hyökkäämästä kohteisiin palestiinalaisten asutuskeskuksissa ja totesivat, että palestiinalaisten huono kohtelu ”turmelee moraalisesti israelilaisen yhteiskunnan kudoksen”. Kirje oli ensimmäinen laatuaan ilmavoimien lähettämä, ja se herätti Israelissa poliittisen vastalauseen myrskyn, ja useimmat tahot tuomitsivat sen virkavelvollisuuden laiminlyönniksi. IDF:n etiikka kieltää sotilaita tekemästä julkisia poliittisia kannanottoja, ja sen jälkeen IDF:n esikuntapäällikkö ilmoitti, että kaikki allekirjoittajat pidätettäisiin lentotehtävistä, minkä jälkeen osa lentäjistä perui päätöksensä ja poisti allekirjoituksensa.

Tunnettuja israelilaisia operaatioitaEdit

Joitakin tunnetuimpia Israelin armeijan suorittamia kohdennettuja tappoja olivat Hamasin johtajat Salah Shahade (heinäkuu 2002), Sheikh Ahmed Yassin (maaliskuu 2004), Abdel Aziz al-Rantissi (huhtikuu 2004) ja Adnan al-Ghoul (lokakuu 2004). Vaikka termiä ”kohdennettu tappaminen” käytetään useimmiten Al-Aqsa-intifadan yhteydessä ilmaiskujen yhteydessä, Israelin turvallisuusjoukkojen on raportoitu tappaneen aiemmin huippupalestiinalaisia, vaikka tätä ei ole koskaan vahvistettu virallisesti.

Joitakin tunnetuimpia operaatioita ovat mm:

• Operaatio Jumalan viha vuoden 1972 Münchenin verilöylyyn syyllistyneitä Mustaa syyskuuta vastaan
• Operaatio Nuoruuden kevät PLO:n huippujohtajia vastaan Beirutissa, Libanonissa, 1973
• Abu Jihad (Fatah) Tunisissa, 1988
• Fathi Shaqaqi (Palestiinan islamilainen jihad) Maltalla, 1995
• Yahya Ayyash (Hamasin pommintekijä, ”insinööri”) Gazassa, 1996
• Khaled Mashal (Hamas, estetty) Jordaniassa, 1997

Vaikka Israelin ja Palestiinan välisen konfliktin aikana IDF teki suurimman osan murhista Israelin mukaan terroristiryhmittymien palestiinalaisjohtajia vastaan, israelilaisen ministerin Rehavam Zeevin salamurhasi Palestiinan kansanrintama (Popular Front for the Liberation of Palestine, PFLP), joka on U.S.A.S.:n terrori- ja terroristijärjestön luetteloon merkitsemä militantti ryhmä.USA:n ja EU:n terroristijärjestöksi.

Palestiinalaisten hyökkäykset ja Israelin vastatoimetMuutos

Palestiinalaisten hyökkäykset Israelia vastaan ovat olleet Israelille kalliita. IDF:n raporttien mukaan toisen intifadan alusta (vuonna 2000) vuoteen 2005 palestiinalaiset tappoivat 1074 israelilaista ja haavoittivat 7520:ta. Nämä ovat vakavia lukuja näin pienelle maalle, ja vastaavat suunnilleen 50 000 kuollutta ja 300 000 haavoittunutta Yhdysvalloissa viiden vuoden aikana. Tällaiset tappiot synnyttivät israelilaisyleisössä valtavaa julkista painostusta voimakasta vastausta varten, ja kohdennettujen tappojen lisääminen oli yksi näistä tuloksista.

Vaikka palestiinalaisten operaatiot aiheuttivat huomattavaa vahinkoa, on myös todisteita siitä, että IDF:n kohdennettujen tappojen kostopolitiikka on ollut hyödyllistä tällaisten iskujen tehokkuuden vähentämisessä. Esimerkiksi Hamasin osalta voidaan todeta, että vaikka Hamasin hyökkäykset lisääntyivät vuosina 2001-2005, israelilaisten kuolemantapaukset vähenivät, kun tappamisen kohteeksi joutuneita henkilöitä tapettiin, ja määrä väheni vuoden 2001 korkeimmasta 75:stä 21:een vuonna 2005. Eli vaikka Hamasin operaatioiden kokonaismäärä nousi, tällaisista iskuista johtuvat kuolemantapaukset vähenivät, mikä viittaa siihen, että tällaisten iskujen tehokkuutta heikennettiin jatkuvasti.

On useita käytännön syitä, miksi laskelmoidut iskut voivat heikentää terroritoiminnan tehokkuutta. Kohdennetut tappamiset eliminoivat ammattitaitoisia terroristeja, pommintekijöitä, väärentäjiä, värvääjiä ja muita toimijoita, jotka tarvitsevat aikaa kehittääkseen asiantuntemustaan. Täsmälliset tappamiset myös häiritsevät vastustajan infrastruktuuria, organisaatiota ja moraalia ja aiheuttavat valtavaa stressiä kohteille, joiden on jatkuvasti liikuttava, vaihdettava paikkaa ja piilouduttava. Tämä vähentää terroristijärjestön tiedonkulkua ja vähentää sen tehokkuutta. Kohdennetut tappamiset voivat myös toimia demoralisoivana tekijänä. Kohteeksi joutuneet henkilöt eivät voi vierailla vaimojensa, lastensa, sukulaistensa tai perheidensä luona ilman vakavaa vaaraa, ja he saattavat jopa välttää nimensä julkistamista tappamisen pelossa. Esimerkiksi Hamasin johtajien Yassinin ja Rantisin israelilaiset tappamiset saivat Hamasin jättämään julkisesti nimeämättä heidän seuraajansa, mikä oli välttämätöntä hänen selviytymisensä varmistamiseksi.

Joidenkin mielestä jatkuva diplomaattinen painostus Israelin politiikkaa vastaan ja Hamasin julistukset tilapäisistä tulitauoista eri aikoina ovat lisänäyttöä tämän politiikan tehokkuudesta. Jotkut tarkkailijat väittävät kuitenkin, että taustalla on muitakin tekijöitä, kuten parantunut tiedustelutoiminta, joka on johtanut useampiin pidätyksiin, ja Israelin Länsirannan muurin rakentaminen, joka on vaikeuttanut terroristien soluttautumista.

YhdysvallatEdit

Vuonna 1943 Yhdysvaltain armeija käytti dekoodatuista lähetyksistä saatua tietoa toteuttaakseen japanilaisen amiraali Isoroku Yamamoton kohdennetun tappamisen.

Kylmän sodan aikana Yhdysvallat yritti useita kertoja salamurhata Kuuban presidentin Fidel Castron.

Presidentti Ronald Reagan antoi vuonna 1981 toimeenpanomääräyksen 12333, jolla kodifioitiin Fordin hallinnon ensimmäisen kerran vuonna 1976 määrittelemä politiikka. Siinä todettiin: ”Kukaan Yhdysvaltain hallituksen palveluksessa oleva tai sen puolesta toimiva henkilö ei saa ryhtyä salamurhaan tai vehkeillä salamurhan toteuttamiseksi.”

Vuonna 1986 Yhdysvaltain ilmaiskut Libyaa vastaan sisälsivät hyökkäyksen kasarmiin, jossa Muammar al-Gaddafin tiedettiin nukkuvan. Väitettiin, että hyökkäys johti Gaddafin pikkutyttären kuolemaan, mutta USA Todayn toimittaja Barbara Slavin, joka oli tuolloin Libyassa, oikaisi asian. ”Hänen adoptiotyttärensä ei kuollut”, hän sanoi. ”Tyttövauva sai surmansa. Näin itse asiassa hänen ruumiinsa. Gaddafi adoptoi hänet postuumisti. Hän ei ollut sukua Gaddafille.”

Vuoden 1991 Persianlahden sodan aikana Yhdysvallat iski moniin Irakin tärkeimpiin komentokeskuksiin bunkkerin räjäyttävillä pommeilla toivoen voivansa tappaa Irakin presidentin Saddam Husseinin.

Al-Qaidan valtaannousun jälkeen sekä Clintonin että Bushin hallinnot ovat tukeneet ”kohdennettuja tappoja”. Vuonna 1998 Clintonin hallinto laukaisi risteilyohjuksia Afganistanissa sijaitsevaa koulutusleiriä vastaan, jossa bin Laden oli ollut tunteja aiemmin, kostoksi al-Qaidan iskuista Yhdysvaltain suurlähetystöihin Itä-Afrikassa. Tiettävästi Yhdysvallat melkein tappoi Talebanin johtajan, mullah Omarin, Predatorilla laukaistulla Hellfire-ohjuksella operaatio Enduring Freedomin ensimmäisenä yönä. Toukokuussa 2002 CIA laukaisi Hellfire-ohjuksen Predator-lennokista yrittäessään tappaa afganistanilaisen sotapäällikön Gulbuddin Hekmatyarin.

Marraskuun 3. päivänä 2002 Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun (CIA) operoima MQ-1 Predator miehittämätön ilma-alus (UAV) laukaisi Hellfire-ohjuksen, joka tuhosi auton, jossa oli kuusi epäiltyä al-Qaidan toimijaa Jemenissä. Hyökkäyksen kohteena oli Qaed Salim Sinan al-Harethi, Jemenin al-Qaidan huipputoimija. Iskussa kuolleiden joukossa oli Yhdysvaltain kansalainen, jemeniläis-amerikkalainen Ahmed Hijazi.

Bushin hallinnon mukaan amerikkalaisen tappaminen tällä tavoin oli laillista. ”Voin vakuuttaa teille, että tässä ei ole mitään perustuslaillisia kysymyksiä. On olemassa valtuuksia, jotka presidentti voi antaa virkamiehille. Hän on hyvin sopusoinnussa hyväksyttyjen käytäntöjen ja perustuslaillisten valtuuksiensa kanssa”, sanoi Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Condoleezza Rice.

Lehdistötilaisuudessa Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedottaja Richard Boucher sanoi, että Washingtonin syyt, joiden vuoksi se vastustaa palestiinalaisten kohdennettuja teloituksia, eivät ehkä päde muissa tilanteissa, ja kiisti väitteet, joiden mukaan Jemenin operaation järjestämisellä Yhdysvallat käyttäisi kaksinaismoraalia Israelin politiikkaa kohtaan: ”Ymmärrämme kaikki Israelin ja palestiinalaisten välisen tilanteen sekä rauhan ja neuvottelujen näkymät … ja tarpeen luoda ilmapiiri edistykselle. … Siihen liittyy paljon erilaisia asioita. … Politiikkamme kohdennetuista teloituksista Israelin ja Palestiinan välisessä yhteydessä ei ole muuttunut.”

3. joulukuuta 2005 Yhdysvaltoja syytettiin toisesta tapauksesta, jossa al-Qaidan väitetty kolmosmies (operaatiopäällikkö Abu Hamza Rabia) surmattiin tiettävästi Pakistanissa ilmasta ammutulla ohjuksella yhdessä neljän kumppaninsa kanssa. Pakistanilaiset viranomaiset kuitenkin väittävät, että ryhmä sai surmansa räjähteitä valmistellessaan, ei minkään kohdennetun sotilasoperaation seurauksena.

Yhdysvallat ei ole kommentoinut tapausta virallisesti.

Tammikuun 13. päivänä 2006 USA:n CIA:n operoimat miehittämättömät Predator-ohjukset laukaisivat neljä Hellfire-ohjusta pakistanilaiseen Damadola-kylään, joka sijaitsi noin 7 kilometrin etäisyydellä afganistanilaisen rajan tuntumasta, ja niissä sai surmansa ainakin 18 ihmistä. Hyökkäyksen kohteena oli Ayman al-Zawahiri, jonka uskottiin olevan kylässä. Pakistanin viranomaiset sanoivat myöhemmin, että al-Zawahiri ei ollut siellä ja että Yhdysvallat oli toiminut virheellisen tiedustelutiedon perusteella.

Seitsemäntenä kesäkuuta 2006 Yhdysvaltain joukot pudottivat yhden laserohjatun pommin ja yhden GPS-ohjatun pommin Baqubahin pohjoispuolella Irakissa sijaitsevaan turvataloon, jossa Irakin al-Qaidan johtajan Abu Musab al-Zarqawin uskottiin tapaavan useiden avustajien kanssa. Hänen kuolemansa vahvistettiin seuraavana päivänä.

Toukokuun 2. päivänä 2011 Osama bin Laden, taistelevan islamistijärjestö al-Qaidan perustaja, kuoli ampumahaavoihin Yhdysvaltain erikoisjoukkojen iskiessä hänen turvataloonsa Bilal Townissa, Abbottabadissa, Pakistanissa.

Nykyaikainen Intia Muokkaa

Intiassa murhattiin – Mahatma Gandhi 30. tammikuuta 1948 erään Nathuram Godsen toimesta.Gandhin hyväksyntä Intian jakamiselle Intiaan ja Pakistaniin ja hindunationalismin hylkääminen olivat Godsen teon pääasialliset syyt.

Lal Bahadur Shastri, Intian toinen pääministeri kuoli Taškentissa, Neuvostoliitossa. Hänen kuolinsyynsä on edelleen mysteeri, mutta hänen ruumiinsa muuttui siniseksi, mikä viittaa myrkytykseen. Hän oli mennyt Taškentiin monikansallisten maiden kokoukseen ja erityisesti tapaamaan Pakistanin pääministeriä.

Intian kolmas pääministeri Indira Gandhi murhattiin vuonna 1984 sikhi-äärijärjestöjen toimesta kostoksi hänen päätöksestään rynnätä Kultaiseen temppeliin Amritsarissa.

Hänen poikansa Rajiv Gandhi kohtasi myös loppunsa, kun LTTE murhasi hänet vuonna 1991.

Venäjä (kommunismin jälkeinen aika)Muokkaa

Venäjä käytti samankaltaista strategiaa Tšetšenian ensimmäisen ja toisen sodan aikana kohdistaen hyökkäyksensä Tšetšenian separatistiliikkeen johtajiin. Tšetšenian presidentti Džohar Dudajev sai surmansa Venäjän ilmavoimien ilmaiskussa 21. huhtikuuta 1996 ja Aslan Maskhadov 8. maaliskuuta 2005. Heinäkuun 10. päivänä 2006 tšetšeenikapinallinen Shamil Basajev sai surmansa räjähdyksessä, joskin on epäselvää, oliko kyseessä onnettomuus räjähteiden käsittelyssä vai Venäjän kohdennettu isku.

Aleksandr Litvinenkon myrkytyksessä vuonna 2006 entinen KGB:n upseeri murhattiin Isossa-Britanniassa radioaktiivisella alkuaineella polonium-210. Litvinenko oli saanut poliittisen turvapaikan Isosta-Britanniasta, ja hän arvosteli avoimesti Vladimir Putinia ja Venäjän turvallisuuspalveluja. Poloniumin lähde oli tiettävästi jäljitetty venäläiseen ydinvoimalaan, ja Venäjä kieltäytyi sittemmin Ison-Britannian pyynnöstä luovuttaa entinen KGB:n henkivartija Andrey Lugovoy murhasyytteitä vastaan; Lugovoy valittiin myöhemmin Venäjän valtionduumaan.