Belgiassa 18. kesäkuuta 1815 käyty Waterloon taistelu merkitsi suurta osaa Eurooppaa 1800-luvun alussa valloittaneen Napoleon Bonaparten lopullista tappiota. Napoleon nousi Ranskan armeijan riveissä Ranskan vallankumouksen aikana, kaappasi Ranskan hallituksen vallan vuonna 1799 ja tuli keisariksi vuonna 1804. Useiden sotien avulla hän laajensi valtakuntaansa Länsi- ja Keski-Eurooppaan. Waterloon taistelu, jossa Napoleonin joukot hävisivät briteille ja preussilaisille, merkitsi hänen valtakautensa ja Ranskan ylivallan loppua Euroopassa.
Napoleonin nousu valtaan
Napoleon Bonaparte, joka syntyi vuonna 1769 Välimeren saarella Korsikalla, nousi nopeasti Ranskan armeijan riveissä ja osoittautui lahjakkaaksi ja uskaliaaksi johtajaksi.
Napoleon kaapattuaan poliittisen vallan Ranskassa vuoden 1799 vallankaappauksessa hän sai ykköskonsulin arvonimen, ja hänestä tuli Ranskan johtava poliittinen henkilö.
Vuonna 1804 hän kruunasi itsensä Ranskan keisariksi ylellisessä seremoniassa. Napoleonin aikana Ranska kävi menestyksekkäitä taisteluita erilaisia Euroopan kansojen liittoutumia vastaan, ja Ranskan keisarikunta laajeni suurelle osalle Länsi- ja Keski-Eurooppaa.
Leipzigin taistelu
Vuonna 1812 Napoleon johti katastrofaalista hyökkäystä Venäjälle, jossa hänen armeijansa joutui perääntymään ja kärsi valtavia tappioita. Samaan aikaan espanjalaiset ja portugalilaiset ajoivat brittien avustuksella Napoleonin joukot pois Iberian niemimaalta niemimaan sodassa (1808-1814).
Vuoden 1813 Leipzigin taistelussa, joka tunnetaan myös kansojen taisteluna, Napoleonin armeija kukistui liittoumalta, johon kuului itävaltalaisia, preussilaisia, venäläisiä ja ruotsalaisia joukkoja. Tämän jälkeen Napoleon vetäytyi Ranskaan, jossa maaliskuussa 1814 koalition joukot valtasivat Pariisin.
Napoleonin luopuminen vallasta ja paluu
Huhtikuun 6. päivänä 1814 Napoleon, joka oli tuolloin nelikymppinen, joutui luopumaan valtaistuimesta. Fontainebleaun sopimuksella hänet karkotettiin Elballe, Välimeren saarelle Italian rannikolla.
Vähemmän kuin vuotta myöhemmin, 26. helmikuuta 1815, Napoleon pakeni Elbalta ja purjehti Ranskan mantereelle yli 1 000 kannattajan ryhmän kanssa. Maaliskuun 20. päivänä hän palasi Pariisiin, jossa hurraavat väkijoukot ottivat hänet vastaan.
Uusi kuningas Ludvig XVIII pakeni, ja Napoleon aloitti niin sanotun sadan päivän kampanjansa.
Napoleon marssii Belgiaan
Napoleonin palattua Ranskaan liittolaisten – itävaltalaisten, brittien, preussilaisten ja venäläisten – koalitio, joka piti Ranskan keisaria vihollisena, alkoi valmistautua sotaan. Napoleon kokosi uuden armeijan ja suunnitteli iskevänsä ennaltaehkäisevästi kukistamalla liittolaisjoukot yksi kerrallaan ennen kuin ne ehtivät aloittaa yhteisen hyökkäyksen häntä vastaan.
Kesäkuussa 1815 Napoleonin joukot marssivat Belgiaan, jossa leiriytyivät erilliset brittiläisten ja preussilaisten joukkojen armeijat.
Lignyn taistelussa 16. kesäkuuta Napoleon kukisti preussilaiset Gebhard Leberecht von Blucherin komennossa. Ranskalaiset eivät kuitenkaan kyenneet täysin tuhoamaan preussilaista armeijaa.
Waterloon taistelu alkaa
Kaksi päivää myöhemmin, 18. kesäkuuta, Napoleon johti noin 72 000 miehen vahvuisen armeijansa 68 000 miehen vahvuista brittiarmeijaa vastaan, joka oli asettunut asemiin Brysselin eteläpuolelle Waterloon kylän lähelle.
Britannian armeijaa, johon kuului belgialaisia, hollantilaisia ja saksalaisia joukkoja, komensi Wellingtonin herttua Arthur Wellesley, joka oli tullut tunnetuksi taistellessaan ranskalaisia vastaan niemimaan sodassa.
Kriittisenä kömmähdyksenä Napoleon odotteli hyökkäyskäskyn antamista puoleenpäivään asti, jotta edellisen yön sadekuurojen jäljiltä vedellä läpimärkä maasto saatiin kuivumaan. Viivästys antoi Blucherin jäljellä oleville joukoille, joita joidenkin tietojen mukaan oli yli 30 000, aikaa marssia Waterloon ja liittyä taisteluun myöhemmin samana päivänä.
Vaikka Napoleonin joukot suorittivat voimakkaan hyökkäyksen brittejä vastaan, preussilaisten saapuminen käänsi tilanteen ranskalaisia vastaan. Ranskan keisarin alakynnessä oleva armeija vetäytyi kaaoksessa.
Joidenkin arvioiden mukaan ranskalaiset kärsivät yli 33 000 tappiota (mukaan lukien kuolleet, haavoittuneet tai vangiksi otetut), kun taas brittiläisten ja preussilaisten tappiot olivat yli 22 000.
Kertomusten mukaan Napoleon oli väsynyt ja huonossa kunnossa Belgian kampanjan aikana, ja hän syyllistyi taktisiin virheisiin ja toimi epäröivästi. Häntä syytettiin myös riittämättömien komentajien nimittämisestä.
Waterloon taistelu merkitsi lopulta Napoleonin tarunhohtoisen sotilasuran loppua. Hänen kerrotaan ratsastaneen pois taistelusta itkien.
Wellington jatkoi uraansa Britannian pääministerinä, kun taas Blucher, joka Waterloon taistelun aikaan oli 70-vuotias, kuoli muutamaa vuotta myöhemmin.
Napoleonin viimeiset vuodet
Kesäkuun 22. päivänä 1815 Napoleon luopui jälleen kerran vallasta. Saman vuoden lokakuussa hänet karkotettiin syrjäiselle, Britannian hallussa olevalle Saint Helenan saarelle Etelä-Atlantilla. Hän kuoli siellä 5. toukokuuta 1821 51-vuotiaana, todennäköisesti vatsasyöpään.
Napoleon haudattiin saarelle. Vuonna 1840 hänen jäännöksensä kuitenkin palautettiin Ranskaan ja haudattiin Les Invalidesin kryptaan Pariisissa, jonne on haudattu muitakin Ranskan sotilasjohtajia.