Juuri tällä hetkellä osallistut yhteen niistä asioista, jotka tekevät meistä ihmisiä: tarinoiden kertomiseen ja kuluttamiseen. On mahdotonta sanoa, milloin lajimme alkoi kertoa toisilleen tarinoita – tai milloin kehitimme kyvyn käyttää kieltä kommunikoidaksemme yksinkertaisten, käytännöllisten käsitteiden lisäksi myös eläviä kertomuksia todellisista tai kuvitelluista tapahtumista. Mutta jo 43 900 vuotta sitten Indonesian Sulawesin saarella asuvat ihmiset olivat alkaneet maalata joitakin tarinoitaan kuvina luolan seinille.
Edistyneestä luolasta hiljattain löydetty maalaus kuvaa metsästyskohtausta, ja se on vanhin tallennettu tarina. Ja jos Griffithin yliopiston arkeologi Maxime Aubert ja hänen kollegansa ovat oikeassa, se voi olla myös ensimmäinen todiste hengellisestä uskosta – ja ensimmäinen näkemyksemme siitä, mitä luolataiteen tekijät ajattelivat.
44 000 vuotta vanha metsästystarina
Yli 4.Liang Bulu’Sipong 4 -nimisen kohteen vaikeapääsyisen yläkammion lattian yläpuolella 3 metriä kallioseinän pätkän yläpuolella villipossut ja anoa-nimellä kutsutut kääpiöpuhvelit asettuvat vastakkain ryhmää oudon pienikokoisia metsästäjiä vastaan, jotka ovat pukeutuneet yksiväriseen tummanpunaiseen. Seinämaalauksen vasenta päätä koristaa tummanpunainen käsimerkintä, melkein kuin muinaisen taiteilijan allekirjoitus. Luolan koillisseinässä olevasta aukosta auringonvalo valuu sisään valaisemaan kohtausta.
Liang Bulu’Sipong 4 on elävä luola, jota virtaava vesi muokkaa edelleen, ja kalliokerrokset ovat alkaneet kasvaa paikoin maalauksen päälle. Näitä kerroksia muodostavat mineraalit sisältävät pieniä jälkiä uraanista, joka ajan myötä hajoaa torium-230:ksi. Toisin kuin uraani, torium ei ole vesiliukoinen, ja se pääsee kallioon vain hajoamisen kautta. Mittaamalla uraani-234:n ja torium-230:n suhdetta kalliossa arkeologit voivat kertoa, kuinka hiljattain kalliokerros on muodostunut.
Kerrostumat ovat kasvaneet hitaasti metsästysmaalauksen päälle ainakin 49 300 vuoden ajan, mikä tarkoittaa, että itse maalaus voi olla vielä sitäkin vanhempi. Tämä tekee Liang Bulu’Sipong 4 -seinämaalauksesta vanhimman tallenteen (jonka tiedämme) todellisesta tarinasta. Ensi silmäyksellä se näyttää viittaavan riista-ajoon, jossa eläimet vedetään esiin suojasta ja ajetaan kohti metsästäjien riviä keihäiden tai muiden aseiden kanssa. Jos Aubert ja hänen kollegansa ovat tästä oikeassa, se tarkoittaa, että joku 44 000 vuotta sitten loi omakohtaisen muistiinpanon siitä, miten he hankkivat elantonsa.
Kohtaus legendasta?
Mutta vanhin koskaan ihmiskäsin tallentunut tarina saattaa olla jotain muutakin kuin metsästyspöytäkirja. ”Jotkin tai kaikki tämän kuvaston näkökohdat eivät ehkä liity ihmisten kokemuksiin todellisessa maailmassa”, Aubert ja hänen kollegansa kirjoittavat. Läheltä katsottuna pikkuruiset metsästäjät eivät näytä aivan ihmisiltä; monilla heistä on oudon pitkulaiset kasvot, jotka muistuttavat enemmän eläinten kuonoja tai kuonoja. Yhdellä on häntä, ja toisella näyttää olevan nokka.
Hahmot saattavat esittää ihmismetsästäjiä, jotka on puettu nahkoihin tai naamioihin. Aubert ja hänen kollegansa sanovat kuitenkin, että ne näyttävät pikemminkin theriantroopeilta: ihmisen ja eläimen hybrideiltä, joita esiintyy kulttuureissa eri puolilla maailmaa, muun muassa 15 500 vuotta vanhoissa maalauksissa Ranskan Lascaux’n luolissa ja 40 000 vuotta vanhassa veistetyssä hahmossa Saksassa.
Olivatpa metsästäjät sitten ihmisiä, eläimiä tai vähän molempia, metsästäjät kohtaavat petoeläimiä, joilla on hirviömäiset tai mytologiset mitat. Oikeassa elämässä anoa on noin 100 cm (39,4 tuumaa) pitkä, ja indonesialainen villisika on vain 60 cm (23,6 tuumaa) pitkä. Liang Bulu’Sipong 4:n seinällä otukset ovat kuitenkin moninkertaisesti suurempia kuin niitä vastaan asettuneet metsästäjät. Se näyttää kohtaukselta legendasta, ei kuivalta tallenteelta toisen päivän metsästyksestä.
Ja sen läsnäolo viittaa siihen, että Liang Bulu’Sipong 4 on saattanut olla pyhä tai ainakin tärkeä paikka alueella aikoinaan asuneille ihmisille. Arkeologit eivät löytäneet jälkiä ihmiselämän tavanomaisista jäänteistä – kivityökaluista, hylätyistä luista ja ruoanlaittotulista – mistään luolasta tai sen alapuolella olevasta paljon suuremmasta kammiosta. Se ei ole mikään ihme: Liang Bulu’Sipong 4 sijaitsee kalliossa 20 metriä laaksonpohjan yläpuolella, eikä sinne voi vain kävellä.
”Sinne pääseminen vaatii kiipeilyä, eikä tämä ole miehitysalue”, Aubert kertoi Arsille. ”Ihmiset menivät sinne siis jostain muusta syystä.”
Kuvitelman keksiminen
Neljäkymmentäneljätuhatta vuotta myöhemmin meillä on osa tarinaa, mutta ei asiayhteyttä; emme voi mitenkään tietää, keitä metsästäjät tai heidän jättiläisaaliinsa olivat tai mitä ne tarkalleen ottaen merkitsivät Sulawesin asukkaille. Kauan sitten syntynyt taiteilija on saattanut tallentaa muistiin henkisen johtajan äskettäisen näyn sisällön tai kohtauksen legendasta, jonka kansa jo tuntee hyvin. Kuva saattoi välittää jotain tärkeää ihmisen ja eläimen tai saalistajan ja saaliin välisestä yhteydestä, tai se saattoi olla alkuperätarina tai kauhistuttava varoitus.
Mutta Liang Bulu’Sipong 4:n maalaus saattaa antaa vanhimman vihjeen hengellisistä uskomuksista, ja Aubertin ja hänen kollegojensa mukaan se voi antaa panoksensa meneillään olevaan keskusteluun siitä, miten lajimme kehitti uskonnon. Taululla voi olla paljon sanottavaa siitä, miten ja milloin hominiinit kehittivät kognitiivisen kyvyn ajatella myyttejä ja uskontoa ja miten ihmiskulttuureissa kehittyi yhteisiä uskomuksia yliluonnollisesta.
Tällä hetkellä johtavat ajatukset viittaavat siihen, että ennen kuin pystyimme kehittämään uskontoa, meidän oli kehitettävä kyky ajatella ja puhua sellaisista asioista, joita ei ole olemassa luonnollisessa fyysisessä maailmassa. Meidän oli opittava kuvailemaan ja kuvittelemaan paitsi asioita, jotka olimme jo nähneet, myös asioita, joita kukaan ei ollut koskaan nähnyt – kuten theriantrooppeja ja jättimäisiä villieläimiä. Toisin sanoen meidän oli keksittävä fiktion käsite.
”Kyky keksiä fiktiivisiä tarinoita saattoi olla viimeinen ja ratkaisevin vaihe ihmisen kielen evoluutiohistoriassa ja modernin kaltaisten kognitiomallien kehittymisessä”, Aubert ja hänen kollegansa kirjoittavat.
Exploitaatio pleistoseenin taidegalleriaan
Yksi asia, johon löytö ehdottomasti viittaa, on se, että taiteen, myyttien ja tarinankerronnan tarina ei alkanut Euroopasta ja levinnyt sieltä muualle maailmaan, kuten jotkut antropologit olivat aikoinaan olettaneet. Maailman vanhin tunnettu luolataide on abstrakti kuva, jonka näyttävät tehneen neandertalilaiset Espanjassa 65 000 vuotta sitten. Mutta vanhin taide, joka on selvästi kuva jostakin, on 40 000 vuotta vanha maalaus luonnonvaraisesta lehmästä toiselta indonesialaiselta Kalimantanin saarelta. Se on suunnilleen samanikäinen kuin vanhin Homo sapiensin abstrakti taide Euroopassa. Toisessa Sulawesin luolassa oleva maalaus villipossusta on toiseksi vanhin, 35 400 vuotta vanha.
Koko Sulawesin saari on pleistoseenikauden taiteen galleria; sen karstigeologia on luonut valtavan verkoston kalkkikiviluoloja, joita muinaiset ihmiset käyttivät suojapaikkoina ainakin 50 000 vuotta sitten (muualta Kaakkois-Aasiasta löytyneiden todisteiden perusteella luultavasti lähemmäs 65 000 vuotta sitten). Arkeologit ovat tähän mennessä löytäneet maalauksia ainakin 242 luolaston kallioseinistä, mutta monet – viime aikoihin asti muun muassa Liang Bulu’Sipong 4 – ovat edelleen tutkimattomia ja dokumentoimattomia.
”Jatkamme Sulawesin ja laajemman alueen tutkimista lisää varhaista kalliotaidetta etsiessämme”, Aubert kertoi Arsille. Ryhmä aikoo myös ajoittaa lisää kallionäytteitä Liang Bulu’Sipong 4:stä. ”Tähän mennessä saamamme päivämäärät ovat vähimmäisikiä, joten taide voi olla paljon vanhempaa. Joten ehkä uudet ajoitusnäytteet paljastavat tämän taiteen vanhemman iän”, hän selitti.
Mutta arkeologit saattavat käydä kilpaa aikaa ja säätä vastaan. Lähes jokaisessa Sulawesin kalliotaidekohteessa he ovat huomanneet, että maali, joka on kestänyt kymmeniä tuhansia vuosia, on hilseilemässä. ”Jos tutkii julkaisemiamme valokuvia Leang Bulu’ Sipong 4:n kalliotaidekohteesta, huomaa, kuinka suuri osa taiteesta on hilseillyt pois”, hän kertoi Arsille. ”Tarvitsemme rahoitusta työskennellessämme indonesialaisten kollegojemme kanssa selvittääksemme, miksi tämä syvästi muinainen ja maailmanlaajuisesti merkittävä taide kuoriutuu niin nopeasti lähes jokaisessa kohteessa ja mitä sille voidaan tehdä.”
Nature, 2019. DOI: 10.1038/s41586-019-1806-y (About DOIs).